tiistai 17. tammikuuta 2017

Akne

Sitä jotenkin luulisi, että jos toinen tämän talouden kissoista hankkii aknen, kyseessä olisi teinihirviö Seppo. Mutta ei. Ikävän vaivan on kehittänyt täti-ikäinen Kassinen. Mistähän sekin tuli? Mikään aspekti hänen elämässään ei ole - ainakaan henkilökunnan mielestä - oleellisesti muuttunut. 


Ruskea leukalappu jatkuu leuan vasemmalle puolelle epäselvänä mustana. Oikealla puolella ei näy ainakaan vielä mitään.

Henkilökunta huomasi toissapäivän hammaspesun yhteydessä, että toisella puolella Kassisen leukaa on jotain kummaa mustaa purua. Sitä oli yllättävän paljon, vaikka kauaa akne ei missään nimessä ole ehtinyt kukkimaan. Kassinen itse ei myöskään ole suhtautunut mitenkään oudosti leukaansa, ei raapinut tai muuta. 


Epäselvä kuva, jossa mustapuruisen alueen laajuus näkyy kuitenkin hyvin.

No, purua rapsuteltiin pois ja samalla nypittiin irti jonkin verran karvoja, että alue saisi hengittää ja hoito helpottuisi. Hoitona tässä vaiheessa on kokeiltu leuan puhdistamista Septidinillä kerran päivässä, jolloin myös purua rapsutellaan lisää. Akne ei ainakaan ole levinnyt, toivottavasti se myös häviäisi näin keveillä keinoilla. 


Kuvaus riittää kiitos, aamupalaa vois tulla. Ja voisko mitenkään harkita tuon kynttelikön raivaamista pois, joulu meni jo.

Onko teidän lukijoiden kissoilla ollut aknea? Miten se tuli, kauanko kesti ja millaisella hoidolla hävisi, vai hävisikö itsekseen?

7 kommenttia:

  1. Voi Kassinen, mulla on ihan sama ongelma vaikka oon vanha ja ihminen.
    Talon kissoilla ei oo muistaakseni ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan osaa, ihan hölmö vaiva! Tai ei ite vaiva tunnu missään, mutta hoitaminen on ärsyttävää. :( - Kassinen

      Poista
  2. Ikävää että tuli tuollainen vaiva. Toivottavasti paranee pian!

    VastaaPoista
  3. Voi Kassinen-parka. Ikävä juttu :( Toivottavasti paranee pian!

    Täytyy tunnustaa, että minulle aivan tuntematon vaiva. Vaikka kissojen kanssa olen ollut tekemisissä lapsesta asti. Aina oppii jotain uutta. Mikähän tuollaisen aknen aiheuttaa? Mielenkiinnolla odotan tilannekatsausta toipumisest :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassista ei onneksi taida vaivata muu kuin hoitotoimenpiteet, mutta olisi mukavaa, jos ei pitkän niistäkään tarvitsisi kärsiä. :)

      En minäkään ollut varmaan koskaan livenä aknea nähnyt, lukenut vain. On se kuitenkin helppo tunnistaa, jos sattuu kohdalle. Aihauttajaksi on mainittu muoviset ruokakipot, tai sopimaton ruoka, tai hormonit, tai stressi, tai mikä milloinkin. Tiedä sitten, mistä Kassisella johtuu.

      Tilannekatsausta laitellaan, kun tilanne muuttuu. :)

      Poista