lauantai 19. elokuuta 2017

Muuttopäivä

Kassinen ja Seppo (ja henkilökunta) muuttivat eilen onnistuneesti uuteen kotiin!

Aamu alkoi ruokatarjoilulla paperilautasilta.

Tosin eihän kumpikaan lautasilta syö. Olisi voinut vain lätkäistä ruoat lattialle ja lopputulos olisi ollut sama.

Miksi täällä on näin tyhjää?

Olohuoneessakin makaavat vain huonekalujen luurangot.

Kassinen miettii kovasti kaikkia outouksia mitä täällä on viime aikoina oikein tapahtunut. Ymmärrys ei kuitenkaan riitä.

Seppo on ahkerasti auttanut laatikoiden pakkaamisessa.

Ruokalaatikon kanssa voi Kassinenkin auttaa! Ainakin, jos Seppo laitetaan siihen samaan.

Kissoile on kuitenkin on varattuna erillinen kuljetus. Tosin ruokapurkkien kanssahan olisi turvallista matkustaa, ei ainakaan kuolisi nälkään uudessa osoitteessa.

H-hetki saapui keskipäivän jälkeen. Kassinen ja Seppo suljettiin olohuoneeseen keittiön ja makuuhuoneen tavaroiden kantamisen ajaksi, etteivät he vain livahda ovesta rappukäytävään. Olohuoneen kantovuoron tullessa heidät vangittiin kantokoppiinsa. Voi surkeutta.

Kassinen ja Seppo tulivat uuteen kotiin viimeisinä (ja Kassinen ei kakkinut autossa, ihme!). Henkilökunnan hakiessa heitä olivat ihanat muuttoapulaiset laittaneet makuuhuoneen kuntoon mukavaksi ja turvalliseksi paikaksi, jossa kissat voisivat viettää muutaman tunnin ja sopeutua uuden asunnon hajuihin.

He jaksoivat olla makuuhuoneessa parikymmentä minuuttia ja vaativat sitten jo ulos. Ajatus oli hyvä!

Kassinen löysi onnekseen olohuoneesta jotenkin mystisesti tuttuja kirjahyllyjä, ja kiipesi nopeasti lempihyllynsä päälle torkkumaan. Seppo tuli perästä, tietenkin.

Mukavaa, kun nämä on tälleen vierekkäin nyt.

Voi roikotella mahaa vapaasti.

Kassinen otti koko muuton todella rennosti. Hänelle suurin kauhun paikka oli automatka, mutta uudessa kodissa hän tutkiskeli tyytyväisenä ympäristöään eikä oikeastaan arastellut yhtään. Parin tunnin päästä hän vaikutti jo siltä, että oli unohtanut koskaan asuneensa missään muualla. 

Seppo suhtautui koko hommaan yllättäen vähän epäileväisemmin, kävellen matalana ympäriinsä ja mulkoillen muuttoapulaisia. Iltaa kohden hän kuitenkin tasaantui ja yöllä hän tuli tavalliseen tapaansa nukkumaan henkilökunnan sänkyyn. 

Ja mikä tärkeintä: ruokaa on syöty ja hiekkalaatikoilla käyty. Kaikki kunnossa!

16 kommenttia:

  1. Jänskä päivä ollut teillä! Meillä se tulee näköjään vaiheittain erissä. Parasta oli se että Kassinen löysit oman hyllyn. Ja hauskinta se että Seppo roikutat vatsaasi :D - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli jo melkein liikaa jännitystä yhdelle päivälle, onneks on ohi. Ja onneks hylly ja muut tutut tavarat muutti mukana, muutoin ei oltais kestetty. - Kassinen

      Mahaa kasvatan talvea varten. - Seppo

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä, omat tavarat ja oma kaveri auttavat kotiutumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vielä molemmat jännittävät ympäriinsä lojuvia muuttolaatikoita ja muovikasseja ja niiden siirtelyä, mutta muutoin tuntuvat kotiutuneen paljon odotettua nopeammin :)

      Poista
  3. Menipä tosi hienosti! Tutut tavarat ja ihmiset sekä kissakaveri auttavat sopeutumaan. Onko paikallinen tipu-tv jo tarkistettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tipu-tv on entistä huonompi! Ainoastaan olohuoneessa on ikkunalauta, jossa voi istua ja katsella ulos ja siitäkin näkyy lähinnä ikkunan levyinen parveke. Keittiössä ja makuuhuoneessa olisi parempi näkymä, joten pitää kehitellä niiden eteen istumapaikat.

      Poista
  4. Onnea uuteen kotiin!
    Kyllä on Kassisella ja Sepolla mainiot ilmeet ruokaboxissa istuessa! " Ja katsokaakin, että nämä lähtevät varmasti mukaan tai henkilökunta saa sapiskaa ..."
    Seppo näyttää jotenkin innostuneelta hyllyn päällä makoillessa - vai onko se vaan nuo hauskat pyöreät silmät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Sepolla on vähän ihmettelevä ilme, kun ympäristö vielä oli niin uusi. Onneksi oli Kassinen tukena ja turvana! Ja näyttämässä esimerkkiä, että ei mitään uutta auringon alla, nyt vois nukkua. :D

      Poista
  5. Sepon masu <3 Hienosti meni. Onks uusi koti nyt varmasti parempi kuin entinen? Tää on kissanäkökulmasta hyvin tärkeetä, koska eihän me päästä valitsemaan ikinä mitään (byhyy).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi kohti on aika samanlainen, ehkä vähän lyhyempi silleen että rallitilaa on vähemmän. Ja ikkunalautojen puute on valtava miinus! Kenelle voidaan valittaa, Kissaliitolle?

      Parveke on isompi nii se on kiva, kunhan joskus valjaat löytyy jostain muuttolaatikosta niin päästään sinne (paitsi valjaat yök). Ja sisustusratkaisut parempia: kirjahyllyt on kaikki vierekkäin niin voi kävellä pitemmän matkan korkeuksissa olohuoneessa!

      - Kassinen ja Seppo

      Poista
  6. Onnea uuteen kotiin! Kiva kuulla, että niin nopeasti kotiuduitte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ai miten niin nopeasti kotiuduttiin, ollaan asuttu täällä aina ei muisteta mitään muuta. - Kassinen ja Seppo

      Poista
  7. Kivaa, että muutto sujui hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isompia ongelmia odotettiin, ainakin Kassisen autokyydin suhteen, mutta onneksi ei tullut. :)

      Poista
  8. Onnea uuteen kotiin! :) Hienoa, että kaikki sujui hyvin. Nuo Sepon ilmeet :D Ihanat pollotukset! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sepolla onkin täällä paljon ihmeellistä polloteltavaa. :D

      Poista