lauantai 5. elokuuta 2017

Pusu

Henkilökunnasta on kauhean kivaa pussailla Kassista ja Seppoa. He eivät sitä arvosta, mutta ovat oppineet sietämään moista ällöttävää käytöstä. Joskus kuitenkin tuntuu, että sietämisen sijaan kissalta tuleva vastakkainen, edes jonkinlaista hellyyttä kuvastava ele auttaisi jaksamaan harmaassa arjessa.

Voisihan sitä huijata ja opettaa pussailutempun, ajatteli henkilökunta. Olisi hauskaa, jos kissan saisi ystävällisesti vaikka nuolaisemaan pussaajan nenänpäätä, ajatteli henkilökunta. Seppo olisi varmaankin helppo oppilas, ajatteli henkilökunta.

Joo ei.


pusut ällöjä tv.seppo

Temppua aloittaessa ensin katsottiin, mitä Seppo tekee, jos häntä oikein ilmeisin töröhuulin lähestytään. Ensimmäinen reaktio oli uhkaavan pussailijan estäminen tökkäämällä tassulla naamaan. 

Eipä siinä mitään. Henkilökunnan mielestä tökkäys oli niin hauska, että oikean pusun opettaminen sai jäädä. Tätäkin versiota harjoiteltiin kuukauden päivät, että Seppo oppi osuttamaan tassunsa useimmiten pussaajan nenään eikä esimerkiksi suuhun.




Ehkä Kassiselle voisi opettaa tempun sillä tavalla oikeasti.

15 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Epäonnistumalla suunnitelmissa tulee parhaat temput. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Osaa olla ihana vaikka ei haluakaan pussata. :D

      Poista
  3. Ihana Seppo :D Pusuja sulle! <3
    Meilläkään ei tykätä pusuttelusta, vaikka kuinka yritetään sitä harjoittaa. Sääli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilkaa teikin opettaa pusutemppu, ehkä on paremmaat tulokset! Tai ainakin mielenkiintoisia pusunestämistapoja. :DD

      Poista
    2. Päädytään varmaan sinne mielenkiintoisen puolelle :D

      Poista
  4. Seppo hei, tunnisteista puuttuu Neroilu: sinä oot keksinyt raksuautomaatin! Paina ulkonevasta napista ja raksu tulee suoraan suuhun. Upeaa, upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerouttani ei oo täällä tunnistettu. :( - Seppo

      Poista
  5. Ihana :D

    Täällä pari höntsää jäbää tuli ihmettelemään naksuttimen ääntä. Ei sillä, että ne sen avulla mitään osaisi tehdä mutta muistavat, että sen äänen kerä täälläkin lohkee karkkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, vähänkö fiksuja, naks naks ja herkkuja tulossa aivan varmasti. :D Täällä ei ymmärretä koneelta kuuluvan epälivenaksuttelun pälle. :D

      Poista