lauantai 16. kesäkuuta 2018

Tajuntaa laajentavaa postia

Kassinen ja Seppo saivat viikolla yllätyskirjeen, joka sisälsi kaikenlaisia ihanuuksia!

Kirjeen olivat lähettäneet Ame ja Tuike Emäntineen. Mitä täällä on tehty, että ollaan saatu tuollaisia ystäviä? Ei mitään, ei yhtään mitään. Ollaan kai vaan onnekkaita.

Kirjeestä paljastui ensiksi rapisevia karvatollosia hienoisella kissanminttulisällä. Kiinnostaa!

Sitten löytyi pilli! Sepon suosikki!

Ja toinenkin pilli! Sepon toinen suosikki! Mustaa ja valkoista, ne on selvästi valittu häntä ajatellen.

Kassinenkin testaa pilliä...

Henkilökunta lukee heille kirjeen ja kortin, sillä he eivät vielä siihen kykene. Selviää, että tässä on Kassisen myöhäinen ja Sepon aikainen synttärilahja. 

Kirjeessä selvitetään myös, että postin oleellisin sisältö on kaksi puutikkua ja lelut ja herkut ovat vain oheistuotteita. Mitä ihmettä?

Puutikut ovat matatabia eli mantsurianlaikkuköynnöstä, joka vaikuttaa kissoihin kissanmintun tavoin. Seppo ei oikein ymmärrä mintun päälle eikä hän varsinkaan ymmärrä mitään tästä tikusta.

Kassinen kyllä ymmärtää!

Hän vajoaa hetkessä muihin maailmoihin.

Seppoa touhu epäilytti niin paljon, että hän lähti karkuun.

Onpahan Kassisella enemmän tilaa pyöriä ja kiemurrella.

Ja molemmat tikut ovat vain hänelle!

Hyvä lahja. Kassis-täti voi nauttia huumeista ja Seppo voi leikkiä pilleillä.

Henkilökunnan napattua matatabin pois otettiin vielä yhteiskuva lahjoista ja lahjansaajista. Seppoa ei saatu paikalle joten häntä edustaa loistava Lihava Seponnäköinen Kissa Laatikossa -aiheinen kortti.

Kiitos vielä kerran näistä hienoista lahjoista Amppa, Muikku ja Emäntä!

18 kommenttia:

  1. Oih, ihana yllätyskirje ja saajille mieluinen!
    Mukavaa viikonloppua=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Yllätyskirjeen leluilla on hyvä leikkiä koko viikonloppu. :)

      Poista
  2. Oletpa saanut Kassinen kivaa postia! Nuo matabitikut on parasta huumetta ikinä! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin teilläkin oli näitä jo ollut vaikka kuinka kauan? Jes, on hyviä! - Kassinen

      Poista
  3. Hyvin ajattelevaisia ihmisiä tuollaiset. Itse oon tosi huono noissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei mekään osata ajatella mitään tuollaisia hienoja yllätyslahjoja, ei edes samassa taloudessa ja ei ainakaan muille ihmisille tai kissoille. :( Henkilökunta onnnistuu max muistamaan toistensa syntymäpäivät niin että kysyy toiselta päivää ennen että mitäs haluut lahjaksi.

      Poista
  4. Kivaa postia! :-D Juju lähettää matabinpössyiset terkut Kassiselle - ja Nuppu suosittelee Sepolle lyijykynän nakertelua. Ja se pillikin on hyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilli on hyvä ja tervehenkinen kuten lyijykynäkin. :D

      Poista
  5. Kiva kun tykkäsitte! Ja Kassis-tädillä on aivan mahtavia ilmeitä! 😸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykättiin ihan kamalasti kaikesta! Ainakin pilleistä ja matatabista, ne oli suosikit. - Kassinen ja Seppo

      Poista
  6. Aika pelottavia tollaset huumemummot! Kassinen oli aika ... hmm ... tuli jotenkin mieleen Amsterdam ja punaisten lyhtyjen katu... Joo-o, pysyy vaan lujana, Seppo, ja erossa tollasista aineista, vaikka miten Kassisen täti siinä pelehtisi. Toivoo Viiru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en koskekaan tuollaisiin. Kassinen saa pelehtiä yksikseen. - Seppo

      Kaipaan vaan välillä mahista päästä maailmoihin, joissa ei asu typerää Seppoa. - Kassinen

      Poista
  7. Olipa kiva yllätys! :) Kassinen möyhöissä :D Ihana! :`D Matabi on kyllä tujua tavaraa. Harmi ettei Seppo pääse tripille. Vai olisiko liian villiä menoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä varmaan vaan ettei Seppo pääse, kun kerran murinalelun kanssakin on niin villiä meno. Kissahuumeissa varmaan hajoais koko kämppä :'D

      Poista
  8. Ihana ylläri ja kun seillä vielä pillejä (täällä osataan arvostaa niitä kovasti) ja huumeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjeyllärit on niin parhaita, paljon iloa pienessä paketissa. :)

      Poista
  9. Apua miten ihanat ja aivan hurmaava ele kun synttärisankareita noin muistetaan!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saadaan kaikki olla iloisia tuollaisista ystävistä! :)

      Poista