torstai 3. tammikuuta 2019

Puu-unia

Jos henkilökunnalta olisi ennen uuden kiipeilypuun hankintaa kysytty, että tarvitsevatko Kassinen ja Seppo oikeasti toista puuta, olisi vastaus ollut "eivät varmaan, eiväthän nuo juuri tuosta ekastakaan ole kiinnostuneita eivätkä ainakaan kilpaile siitä." Korkea puu oli hyvin vähällä käytöllä niin, että jos toinen halusi puussa olla, etenkin nukkua yläpesässä, sai siinä aina olla ihan rauhassa. 

Puun ollessa keittiössä Seppo sai omia yläpesän ihan itselleen, sillä sinne piti kiivetä ilman tukea ja Kassinen ei sitä osannut. Ei hänen taidettu koskaan nähdä sitä edes yrittävän, niin että hänkin vaikutti ihan tyytyväiseltä tilanteeseen. Seppo nukkui ylhäällä puussa, joskus, ja Kassinen nukkui muualla, aina.


Seppo. Yksin keittiön korkeuksissa. Ylimmäinen olento.

Kyllä yläpesän herrana kelpasi olla.

Joskus pesästä tosin kiemurteli myös jonkinlainen ällöttävä karvamato, joka kai kilpaili elintilasta.

Uuden kiipeilypuun hankinnan myötä iso puu siirrettiin takaisin olohuoneeseen, vanhalle paikalleen kirjahyllyn viereen, ja uusi puu asetettiin olohuoneen ovensuuhun. Ei ehkä mikään kätevin ratkaisu henkilökunnan kannalta, mutta siitä näkee melkein koko asunnon, joten Kassisen ja Sepon arveltiin arvostavan sitä.

Uusi puu on iso hitti, ja sen myötä myös vanha puu on kokenut suoranaisen toisen tulemisen. Molemmat ovat jatkuvassa, päivittäisessä käytössä.


Vanhan puun yläpesään pääsee nyt (taas) kirjahyllyä apuna käyttäen ja myös Kassinen on alkanut ahkerasti nukkua siellä.

Hän ei käyttänyt pesää varmaan kahteen vuoteen ennen uuden puun hankintaa. Mitähän ihmettä? Tuntemattomia ovat Kassisten aivoitukset. 

Seppokaan ei ole pesästä luopunut. Hän käyttää sitä aina silloin, kun Kassinen on uudessa puussa. 

Kyllä, Kassinen nukkuu myös tässä!

Hän on selvästi keksinyt pyörän puissa nukkumisen ilon uudelleen. 

Kaksi puuta on näille kahdelle kyllä ihan tarpeellinen määrä. Kun toinen nukkuu toisessa yläpesässä, toinen nukkuu toisessa. Harvassa ovat ne hetket, kun molemmat puut ovat tyhjiä.

Mainittiinko jo, että tästä olohuoneen ovensuusta on hyvät näkymät kaikkialle asuntoon? Se tarkoittaa myös sitä, että henkilökunnalla on hyvä näkymä siinä nukkuvaan ja siihen että Seppo jumalauta nyt heti tassu pois siitä tapetista sulla on kynnet esillä!

Väärin näit, en koskaan yrittäis mitään sellaista.

En koskaaaaaaaaan.

14 kommenttia:

  1. Hienot puut! Mutta Seppohan vain tuki seinää, kun se meinasi kaatua!! 😸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuin seinää! Ei ollu kynnet ees tanassa oikeesti, kuva valehtelee! Olin ihan nätisti, niinku aina. - Seppo

      Poista
  2. Juu, ei Seppo tapettia kynsinyt, ei, tosiaan tuki seinää ja nyt katselee varjojen leikkiä ja ehken pölyhiukkasia tai tähyilee mahdollista hämähäkkiä katon rajasta, ihan niin kuin minäkin. Toivoo Viiru.
    P.s. Karvamato-kuva oli ihana! Toivoo piika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tässä täytyy uskoa, ettei Sepolla mitään pahuuksia ollut mielessä, kun niin moniäänisesti häntä taas puolustellaan. Hämähäkkiä katonrajasta etsi, niin varmaan! :D Tosin Kassinen täällä on oikeastikin enemmän se, joka tapetista kiinnostuu...

      Poista
  3. Hienoo että kumpikin puu kelpaa. On ne sen verran kalliita, että hutiostos harmittaisi. Mun pitää varmaan kesällä kotiin palattua alkaa kans katsoa noille jotain uutta. Nyt noita raapimajuttuja on 4 mutta korkealla jos haluaa nukkua, se on sitten kirjahyllyn päällys ilman pehmusteita. Toki sekin näyttää kelpaavan oikein hyvin :)

    Eikä Seppo mitään... apua, teil on tapetit? Olette rohkeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Jos eivät käyttäisi puita niin pitäisi alkaa säilyttää niissä koriste-esineitä, etteivät ihan niiiin suuri hutiostos olisi. Ja sitten kissat tietysti parveilisivat puihin, kun olisi posliinifiguureja pudoteltavana. :'D

      Täälläkin kyllä kirjahyllyjen päällyset on hyviä nukkumapaikkoja aina välillä, vaikka muitakin olisi. :) Ja tapetit kuuluu vuokraan, superapua!!! Just niitten takia olohuoneessa on meilläkin myös neljä raapimajuttua, ja mattoa saa raapia ja tuolia saa raapia ja oikeastaan siis kaikkea muuta paitsi seiniä saa raapia. :'D

      Poista
  4. Parempi myöhään kuin ei koskaan. Kassinen teki kylläkin ehkä ennätyksen puunhyljeksimisissä.. :D (Saattaa olla, että meilläkään ei onnistuttaisi kapuamaan tuonne ylimpään pesään ilman apuhyllyjä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläpesään on kyllä tosi hankala päästä, kun reunapehmuste on niin muhkea ja antaa periksi kiipeävien tassujen alla. Kassisen luottamus omiin kykyihin ei siihen riitä, mutta Seppo, joka ei ymmärrä että paikoista voi tippua, menee melko sujuvasti. :'D

      Poista
  5. Puut näemmä trendaavat nyt! :) Parempi myöhään kuin ei ikinä. Tähän voisi vielä lisätä kuvan meidän kiipeilypuun viereiseltä tapettiseinältä, johon Juju on loihtinut pienen kuvion terävimmällä kynnellään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puut tuntuu trendaavan aina ajoittain. Sitten kun kiinnostus loppuu, pitää vaihtaa niiden paikkaa, niin porukkaa luulee niiden olevan ihan uusia. :D

      Tapetti on ollut ihan liian houkutteleva Jujulle. :D

      Poista
  6. Puissa pehmeällä korkealla on mahtista olla! Oma pehmeä valtapeti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia muita olentoja korkeammalla niinkuin sopii ollakin. :D

      Poista
  7. Ehkä kiinnostaa, ehkä ei. Kissat, ne ne on vekkuleita olioita :D

    VastaaPoista