tiistai 1. tammikuuta 2019

Uusi vuosi ja joulunajan uutuudet

Hyvää uutta vuotta! 

Vuodenvaihde sujui rakettien paukkeessa, mutta onneksi Kassinen ja Seppo eivät niistä juurikaan välitä. Kassista pamaukset eivät tunnu häiritsevän lainkaan ja Seppo, joka järkyttyy alussa, rauhoittuu melko nopeasti hänestä mallia ottaessaan.


Kassinen torkkui ja vilautteli jopa vatsapuoltaan. Täh? Ilmeisesti hän pitää paukkeesta; hän varmaan tottui mekkalaan parvekeremontin aikana ja kaipasi äänimaailmaa uniensa siivittäjäksi.

Seppokin asettui lepäämään mutta oli selvästi Kassista rauhattomampi. 

Sitten muihin tärkeisiin asioihin: joululahjoihin. 

Kyllä, Kassinen ja Seppo saivat joululahjoja. Eivät henkilökunnalta, kuten eivät viimekään vuonna, mutta onneksi muut ihmiset aina muistavat heitä.

Kana ja ankka ovat oikeita hittejä: suuret kiitokset lahjan antajalle! Hiirihamsterimarsumikälie on vedettävä ja se surraa hetken itsekseen, mutta on valitettavasti molempien mielestä tylsä. Paljastettakoon, että se tuli herra Pablolta (joka muuten osoitti joulukortin "Kassiselle ja Kiusankappaleelle", kiitosta vaan).

Ja tässä on maailman paras herkku. Kiitos tämänkin antajalle! Lisäksi he saivat terveellisempiä Maukas-merkkisiä "Kissan kanaherkkuja", joita kumpikaan ei syönyt. (Ne menivät jatkokäyttöön herra Pablolle, joka rakasti niitä, eli kiitos hänen puolestaan.)

Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä asiana: henkilökunta osallistui paikallisen koiratarvikkeiden erikoisliikkeen Sohvin Valinnan kissoille suunnattuun jouluarvontaan ja kohdalle osui voitto! Mikä ilon päivä!

Huomio Joensuun ja lähialueiden ihmiset: koiratarvikeliikkeestä tosiaan saa nykyään myös kissajuttuja. Valikoimassa taitaa olla joitain ruokia, herkkuja ja hiekkaa sekä kivannäköisiä leluja. Lisäksi, jos oikein onni käy, paikalla saattaa olla siliteltävä koira!

Miamor-lajitelma varmasti kelpaa molemmille mutta Arion on aivan tuntematon merkki. Jännityksellä odotamme tuomiota.  

Hyvä joulu oli!

12 kommenttia:

  1. Parasta Uutta Vuotta myös teille!
    Kassisen ilme viimeisessä kuvassa on aivan verraton :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Kassinen tietää jo, että pahvilaatikossa on oikeaa herkkuruokaa! :)

      Poista
  2. Kivoja lahjoja olette saaneet ja ihan voitonkin! On tuo Arion ihan syötävää - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai te ootte syöneet! Me odotellaan vielä avaamista, mut toivottavasti ois hyvää, että sitä jaksaa onkia laitteista. - Seppo

      Poista
  3. Hyvä etteivät raketit olleet niiiin kauhistuttavia Seponkaan mielestä. Täälläkin on räjäytelty kalliota ympäriltä kun on rakennettu uusia taloja viereen, joten niihin ääniin tottuneena raketit eivät jaksaneet kiinnostaa Nalaa kummemmin. Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän oli inhottavia ne raketit selvästi, jos ihan takapihan puistosta ampuivat, mutta kauempana olevat eivät hätkäyttäneet. Paitsi jos ihmiset kävelivät ikkunasta toiseen niitä katsomassa, niin se oli epäilyttävää. :P

      Poista
  4. Onneksi paukkuaika on vain kerran vuodessa! Kassinenhan ilmoittaa viimeisessä kuvassa, että tämä Mäymör on MINUN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesää ja ukkosia odotellessa! Nekin Seppoa vähän jännittävät... Kassista jännittää vain se, että saako ruokaa heti vai kohta. :D

      Poista
  5. Mitäpä niistä raketeista turhaan stressaamaan. :) Vai ei Maukkaat maistuneet, onneksi teillä on joku jolle antaa eteenpäin. :D Meillä taasen on toisinpäin: äitini kiikuttaa meille syötäviä, mitä on testannut omille kisuilleen eikä kelpaa. Uusimpana N&D -märkäruokaa, joka EHKÄ laukaisi Kodalle makumieltymyksen märkäruokiin. :'D Pienenä niihin ei koskettu, nykyään maistuu ainakin muutama. Mikä on aikas jees näyttelyjä ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan googlata tuo N&D, kun ei ole ennen tullut vastaan. Kuulostaa ehkä vähän Feringan tyyppiseltä ruoalta...? Sisällön ulkomuoto ois kiva nähdä. :) H
      Ja superhyvä jos Kodalle kelpaa, varmasti on helpompi reissata pienten purkkien kuin lihakylmälaukun kanssa. :D

      Poista