keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Miniyhteisulkoilu

Kassinen on taas halunnut ulos. Tai siis "ulos." Niin ulos kuin hän nyt ikinä menee.

Ovelle norkoilevalle Kassiselle puettiin valjaat ja otettiin vielä Seppokin mukaan. Yhteisulkoilu! Henkilökunta toivoi, että Sepon rohkeus antaisi Kassiselle esimerkkiä mutta valitettavasti tällä kertaa Kassisen matka päättyi rappusten reunalle. Hänet toimitettiin kotiin. 

Seppo pääsi ulos asti.

12 kommenttia:

  1. Rappusilta on hyvä jatkaa rohkeuden keräämistä. Seppo, ylätassut, että pääsit ulos asti ☺ Teikkö pitkän lenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein saman lenkin ku aina ennenkin eli tarkistelin takapihaa. Viereisellä tiellä näkyi kolme isoo koiraa, harmi kun ne ei tullu lähemmäs. - Seppo

      Poista
  2. Mitäpä sitä pidemmälle huhkimaan, jos ei ollut asiaa tuon kauemmas? Viisas pääsee vähemmällä. Ja ehtiihän sinne ulos syksymmälläkin. Tarviiko siellä yleensäkään kaikkien jatkuvasti rampata? Jonkun on hyvä vahtia kotiakin. Mitä siitä tulisi, jos kaikki vain ulkoilmasta nautiskelisivat? Jäisi sisähommat hoitamatta, mistä sitten koituisi turhaa kärhämää. Pihalla voisi vaikka orava heittää kävyllä päähän tai äkillinen raekuuro iskeä ja sitten oltaisiin porukalla kipeinä. Olisiko se muka hauskaa? Muutenkin juttua saatte aikaiseksi, joten eipä senkään takia tarvitse terveytensä uhalla missään maailmalla käydä poseeraamassa. Muutenkin saa olla jatkuvasti julkisuudessa, ei hetken rauhaa, kun on aina kamera esillä ja joku fani laatimassa ihailijapostia. Vähintään pitäisi olla aurinkolasit, ettei tunnisteta, jos lähtee tuonne ihmisten ilmoille. Siellä taas ei ole omaa hiekkalaatikkoa, jos vaikka tarve yllättää. Eväitäkin ei olisi ollut mukana. Miksi siis poistua täyden palvelun ääreltä? Sitten saisi jatkuvasti olla kävelemässä eikä saisi hetkenkään rauhaa. Syntyisi vain uusi rasittava tapa. Kun kerran toinen sinne mielellään lähtee, niin eikö se riitä? Eikö yleensäkään mikään riitä? Näitä nykyajan ihmisiä, joita saisi olla viihdyttämässä tempuillaan. Kuka jaksaa? No, jotkut jaksaa ja jotkut ei. Rajansa on tunnettava. Jos ei tunne, on aivan toisten vietävissä. Kaikki eivät ole samasta puusta. Laatuaikaa voi viettää monella tavalla. Jos nukuttaa, silloin on parasta hakeutua nukkumaan vaikka sitten kesken kävelyretken. Sama koskee muita kiireellisiä asioita, mutta ei niistä nyt tämän enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, Kassinen on käynyt kirjoittamassa kommentin!

      Ois ollu eväitä, aina on herkkuja mukana. Parhaita herkkuja. Kuulemma sen takia että muuten jumitun kerrosten väliin jos ei jollain houkutella, mutta en jumitu. Oon vaan keksinyt et silleen saa herkun. - Seppo

      Poista
    2. Oikein! Kyllä ne oppii, kun niitä kouluttaa! Kerrosten väleille on sitä paitsi hyvä keksiä kaikenlaista käyttöä, koska nehän on yleensä aika turhia paikkoja.

      Poista
    3. Joo, kerrosten välit voisi olla Seppojen valtakuntaa!

      Poista
    4. Seppo Kerrosvälien Kuningas ja Kassinen Ylärappusen Kuningatar :)

      Poista
    5. Väliinputoaja-Seppo. Voi ei!

      Poista
  3. No mut hei Kassinen, toi on jo kova suoritus! Ei sitä ihan joka kissa uskalla rappuunkaan asti astella. Ja kotona näkee ikkunasta ne samat jutut mitä ulkona. Ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunasta näkee! Eikä ole muuta ihmisiä tai autoja tai mopoja tai muuta mikä vois pitää ääntä ja tulla liian lähelle. Sisällä hyvä. - Kassinen

      Poista
    2. No ei tosiaan uskalla kaikki kissat rappuun asti! :-D Meillä asuu yksi semmoinen toffeelaikkuinen arkajalka, jonka nimeä ei nyt täällä julkisesti mainita...

      Poista
    3. Toffeelaikkupörhelön parempi pysyä sisällä, ettei joku herkunhimoinen ihminen syö suihinsa! - Seppo

      Poista