tiistai 20. lokakuuta 2020

Aiottua pitempi parvekeulkoilu

Eräänä iltana viime viikolla henkilökunta katseli tv-sarjaa suoratoistopalvelusta (kera herkkujen) ja Kassinen mieluili parvekkeen oven vieressä selkeästi haluten hieman ulkoilla. Ovi oli kiinni, koska ilmat ovat jo aika viileät, ja henkilökunta halusi keskittyä ohjelmaansa ilman ylimääräisiä tärinöitä. Lopulta, Kassisen jatkaessa mieluiluaan, henkilökunta kuitenkin heltyi ja päätti laskea tämän vähäksi aikaa parvekkeelle. Ja ovi laitettiin perässä kiinni, koska kylmyys! Kassinen päästettäisiin hetken kuluttua takaisin sisälle, henkilökunta ajatteli.

Taisitte jo arvata, mitä seuraavaksi tapahtui.

Henkilökunta katsoi koko jakson herkeämättä loppuun asti (kesto n. 50 minuuttia), koska kyseinen sarja yleensä ja tämä jakso erityisesti oli niin hyvä ja jännittävä. Jakson katsomisen jälkeen tavaroita alettiin kiikuttaa takaisin keittiöön ja Seppo pinkaisi mukaan, koska hänellä oli taas nälkä. Ruoan sijoittaminen karvaisen herrasväen lautasille laitettiin jo alulle, kunnes heräsi kysymys: Missä olikaan Kassinen? Eikö myös hän halunnut ruokaa?

Voi ei, Kassis-rukka!

Parvekkeen ovi avattiin ja sieltähän Kassinen pinkaisi takaisin sisälle! Ulkoilu olikin venähtänyt paljon aiottua pidemmäksi!

Onneksi Kassisen turkki on paksu ja tuuhea, ja lämpötila ulkona oli vielä sentään useita asteita plussan puolella. Seppo-rukka ohuine aluskarvoineen olisi tuossa ajassa kuitenkin jäätynyt jo kalikaksi!

Kassinen ei arvosta unohdetuksi tulemista.

20 kommenttia:

  1. Voi Kassinen! Mäkin joudun toisinaan kärsimään isännän unohduksista. Mulla on vaan meistä se ohut karva.. Onneksi osaan huutaa (josta ei ole apua, jos isännällä on kuulokkeet korvalla)! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se niin väärin Max! Ihmiset kuuntelee jotain ja katsoo jotain ja sitten unohtavat meidät kokonaan. - Kassinen

      Poista
  2. Voi Kassis rukka, onneksi ei sentään ruoka-aika mennyt ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollut kauheaa, jos vielä ruoka-ajankin olisi ollut parvekkeella! :O

      Poista
  3. Voi ei!! 😄 noh, ulkoilma virkistää ja lisää ruokahalua eli Kassinenhan pääsi oikeaan aikaan sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, pysyy virkeänä ja syömäisenä vanhalla iälläänkin! :D

      Poista
  4. Kassinen muista ottaa kaikki irti tuosta unohtamisesta. Palaa siihen aina kun et saa tahtoasi lävitte.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitää aina muistutella jos ei meinaa joku asia mennäputkeen. Syyllisyydentunnosta varmaan antavat enemmän ruokaa ja muuta. - Kassinen

      Poista
  5. Tuohan vastaa kissan ajanlaskussa viittä kuukautta. Puolivilli Kassinen joutuu opettelemaan monet asiat uudestaan, joten antakaa paljon herkkuja - myös Sepolle, ettei hän vierasta Kassista <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisi kuukautta parvekkeella unohduksissa! :DDD Tuo on kyllä ihan totta, Kassisen uudelleenkesytys on meneillään. Seppoa ei kyllä lellitä!

      Poista
    2. Ei kovin yllättävästi kääntyi tämäkin episodi Seppoa syrjiväksi, vaikka kaikki näytti menevän ensin ihan täydellisesti. Voisiko käsikirjoittaja edes harkita, että jossain tulevassa jaksossa Seppo nousee sorron yöstä ja saa lopulta nauttia esimerkiksi pari kanafilettä (tietysti toverillisesti yhdessä Kassisen kanssa)?

      Poista
    3. Valitettavasti Sepon sortoa on kirjoitettu vielä moneen episodiin ja tässä vaiheessa kautta ei niitä voi muuttaa! Pyyntö kuitenkin on huomioitu ja katsotaan, olisiko jossain vähäsen tilaa Sepon pienimuotoiselle lellimiselle.

      Poista
    4. Sortokausien jälkeen on lellittävä suurimuotoisesti. Deterministiset lainalaisuudet nääs.

      Poista
    5. Ei auta, vaikka vaikenisitte! Internet muistaa!

      Poista
  6. Me ollaan molemmat joskus unohdettu parvekkeelle! Onneksi meillä on paksut turkit aluskarvalla, niin ei käynyt kuinkaan. Tassut vaan oli vähän viileät, mutta kyllä pelasi herkkutarjoilu unohduksen jälkeen. Nyt vaadit Kassinen lepyttelyherkkuja ainakin monta viikkoa! S & O
    Toim. huom. Sofi osasi pitää meteliä ja pääsi aika pian sisälle, mutta Olga oli varmaan myös melkein tunnin. Onneksi silloinkaan ei ollut ihan pakkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karmivat kohtalot sielläkin, otan osaa että osaava henkilökunta on niin vaikeaa löytää. Herkkuja yritän vaatia mutta eivät anna. - Kassinen

      Tämähän on aika yleinen trendi! :D Ja tietenkin kiltit ja hiljaiset kärsivät unohduksissa olemisesta pisimpään.

      Poista
  7. Meillä Nuppu on joskus jäänyt veskiin vähäksi aikaa. Siihen verrattuna parveke on luksusta! Mutta liika on liikaa luksuksessakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liika on liikaa! Kesällä unohdus tietysti olisi vain hyvästä, jos vaikka yön saisi olla parvekkeella. :D

      Poista
  8. Toivottavasti tuosta hyvästä tuli paaaaaljon ruokaa ja herkkuja! Tekevälle sattuu, onneksi ei ollut tuon pidempi ulkoilu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kissat lasketaan, ennen kuin lähdetään pois kotoa tai ennen kuin mennään nukkumaan! :'D

      Poista