perjantai 2. lokakuuta 2020

Sepon uusi lelu

Eräänä iltana henkilökunta havaitsi suureksi harmikseen, että Seppo on alkanut taas pureskella karvojaan. Etujalkoihin oli ilmestynyt jo muutama karvattomampi kohta. Tämä kertoo tietenkin siitä, että Sepolla on taas tylsää ja henkilökunta ei leikitä tarpeeksi! 

Vanhat lelut ja leikit eivät enää kiinnosta, joten henkilökunta nöyrtyi ostamaan uuden huiskalelun Mustista ja Mirristä. Tällä kertaa kaupasta kannettiin kotiin vähän tavallista kalliimpi viritys, jossa on viisi erilaista irtopäätä, kussakin erilainen härpätin.

Setissä on karvamato, sulkanippu, hiirulainen, sulkakäärme ja kilinäpallo sulilla.

Kassinen et voi syödä sitä noin. Päästä irti.


Seppo kiinnostui huiskasta välittömästi, metsästi sulkakäärmettä ja saatuaan sen kiinni murisi ja suhisi kaikille, varsinkin Kassiselle. Hyvän lelun merkki! Huiskan kanssa riehuttiin pitkälle iltaan ja lopulta se laitettiin talteen keittiön astiakaapin ylähyllylle Sepon ulottumattomiin, mikä oli virhe, sillä henkilökunta heräsi yöllä astioiden kilinään.

Sepon uusi suosikki!

Hän on ihan fiiliksissä.

Seuraavana päivänä Seppo jätti murinat ja sihinät vähemmälle, mutta leikki sulkakäärmeellä edelleen yhtä innostuneesti. Jos ja kun Seppo joskus huiskaan kyllästyy, vaihdetaan uusi pää tilalle.

Jostain syystä Kassinen hurjistuu näiden lelujen yhteydessä tavallista enemmän Sepon riehumisista. Hän ihan villiintyy ja hakemalla hakee tappelukaveria.

Varo Seppo tätiä!

Hui kauhistus!

Kassinen rankaisee!

Onneksi Seppo saa kiemurreltua irti.

Kassinen jatkaa vain.

Seppo haluaisi katsella lelujaan mutta hän haluaa tapella.

Eipä siinä Sepolla sitten ole mitään vastaansanomista.

Hänen on vain juostava karkuun.

Siinä hän pakenee ohut häntäsiima pystyssä!

12 kommenttia:

  1. Kassinen hei, silloin kun leikitään niin leikitään. Ja painimiselle on ihan oma aika. Niitä ei tehdä yhtäaikaa!

    VastaaPoista
  2. Kova täti tuo Kassinen. Onneksi Seppo on joustava ja lauhkea kissapoika, joka osaa käsitellä naisia oikkuineen <3 <3 Onnittelut uudesta lelusetistä, josta riittää riideltävää... ei kun leikittävää pitkäksi aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova täti on! On kyllä kiva kun on taas uusia leluja. - Seppo

      Poista
    2. Toivotaan, että täti Kassinenkin oppii leikkimään nätisti :)

      Poista
    3. Täti pysyy virkeänä vanhassa iässään, kun välillä raivoisasti jahtaaa Seppoa. :D

      Poista
    4. Vähintään vastapainoksi täti voisi halia ja pitää hyvänä Seppoa. Saisi endorfiinia läheisyydestä :)

      Poista
    5. Sitäkin joskus tapahtuu, pienen hetken ajan. Sitten se muuttuu puremiseksi. :'D

      Poista
  3. Noi onkin käteviä kun saa uuden ja erilaisen pään laitettua tilalle. Ehtii edellinen unohtua kun tulee jotain muuta eteen :D ja äkkiäkös sitä painivietti herää jos toisella on joku tärkeä homma kesken - nähty on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinä on, että toisen ilo pitää pilata? Miksei voi vain antaa toisen toimittaa tärkeitä hommia. :D

      Poista
  4. Kassinen on paha-mamacita! Ei leppoisasta mummo-nassusta uskoisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkonäkö pettää, Kassinen on hyvin paha! - Seppo

      Poista