torstai 22. lokakuuta 2020

Teipinsyöjä

Henkilökunta piti keittiön seinällä paperilappua teipattuna. Sitä Sepon karvaseurantaa, johon henkilökunta merkkaili hänen kanssaan tehtyjä aktiviteetteja. Karvaseuranta loppui vähin äänin elokuun loppupuolelle, sillä Seppo oli siinä vaiheessa kauttaaltaan karvainen ja suht' tasapainoisen oloinen. Täytetty lappu pidettiin kuitenkin seinällä muistutuksena siitä, että seurantaa voisi jossain vaiheessa jatkaa.

Lappu pysyi seinällä aika hyvin ja aika pitkään, mutta maanantaina maalarinteipit lapun kulmissa olivat pettäneet ja se oli tippunut alas. Henkilökunta löysi kaksi teippiä seinältä ja kahta ei löytynyt mistään.

Oli tosi hyvää teippiä.

Tai siis en sano että söin ne mut jos oisin syönyt niin olis ollut tosi hyvää.

Ei jaksa enää miettiä tätä teippijuttua. Kävin jo kakkimassakin ja taisin sulattaa ne teipit ihan hyvin. Ootko muuten jo kertonut niille kuvitteellisille nettikavereille että oon taas kaljuuntumassa?

22 kommenttia:

  1. Joo, ei kannata ihan kaikkee kertoo, muuten raivaavat namiteipit pois. Minä kans oon maistellu ja söisin enemmänkin, mutta tuo yks on piilottanu kaiket. Ja nyt anto pahaa ruokaa. Ensin yhtä ja sitten toista. En syöny. Menis vaikka kalalle. Toivoo Viiru. P.S. Kumilenksut on aika hyviä, ootko maistanu? Ja jotkut tukkalenksut kans. Toivoo sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon syöny ahvenfilettä nyt kolmena päivänä, on ollu tosi hyvää! Ehkä jopa parempaa kuin teippi, hmm. Tukkalenksuilla leikin mutten syö ja kumilenksua en oo ikinä nähnyt enkä kuulemma nääkään. - Seppo

      Laita piika kalalle, ettei tarvii syödä pahaa ruokaa tai lenksuja. - Kassinen

      Poista
  2. Voi Seppoa sinua! Parempi piilottaakin teipit visusti ettei niillä teippailla karvoja takaisin karvattomiin kohtiin...=)

    VastaaPoista
  3. Seppo joutuu syömään teippejä, koska hänelle ei anneta kanafileitä, tai vähintäänkin häntä epäillään teippien syömisestä :( Eipä ihme, että kaljuuntuu. Sitten joutuu vielä väkisin hymyilemään kuvissa joitakin blogin kuvitteellisia nettikavereita varten. Kaikki oikeat nettikaverit ovat puolellasi, Seppo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo sai ahvenfileitä, siihen saapi olla tyytyväinen nyt hetken! Teippien syöjä on Seppo, koska Kassinen ei sitä tee ja eivät ne ilmaankaan haihdu. Todistettu on! Ja teipinsyöntipäivänä Seppo yritti taas vaihteeksi syödä yhtä kirjekuorta, jonka liimapinta olisi niin herkullinen, yhtä hyvää kuin teipeissä.

      Kiitti oikeat nettikaverit! - Seppo

      Poista
    2. Affenfileet hyväksytty! Jos olivat raakoja, voipi matokuuria pukata, mikä ei tuottane vaikeuksia teipinsyöjälle. Pistetään tässä samalla tulemaan kunnon rapsutukset ja halit viikonlopun kunniaksi, henkilökunta annostelkoon runsaasti molemmille karvakkaille <3 <3

      Poista
    3. Rapsutuksia ja haleja luvataan annostella! Affenfileetä oli pakastettu puolitoista vuotta, toivottavasti matoset ovat heittäneet henkensä siinä ajassa. Mutta jos ei, niin madotus on tosiaan helppoa! :D

      Poista
  4. No mutta sunhan paperi ja teipit ne olikin! Teippiä nami! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin, minun nimi niissä komeili niin sain syödä! - Seppo

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Seppo kiittää! Mutta valitettavasti tämä kuvasarja syntyi niin, että Seppoa leikitettiin nippusiteellä, joka taas tökkäsi häntä johonkin herkkään kitalakikohtaan, ja sitä tunnetta joutui sitten irvistelemään pois.

      Poista
  6. Huh, hyvä että onnistuit sulattamaan ne teipinpalat, niin ei oteta niitä uudestaan käyttöön vaan jotkin tuoreet ja herkullisemmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, seuraava lappu seinälle tulee uusilla teipeillä niin voin oottaa niiden uutta tulemista! - Seppo

      Poista
  7. Se on hassua, että kaikki kivanmakuiset teippijutut katoaa aina niin nopeaan. Ollaan kuviteltu, ettei niin tapahdu missään muualla, mutta näköjään tapahtuu. Ihan tyhmää....
    - Rudi & Eppu -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teitäkin sorretaan niin ettei anneta mitään hyvää! Pitäis ite saada valita mitä haluaa syödä! - Seppo

      Poista
  8. Hmm, jospa pari teippipalaa syötynä päivittäin auttaisi karvanlähtöongelmaan?

    VastaaPoista
  9. Seppo. SEPPO. SEPPO! Ilmeet. xDDDD Voihan teippi, onneksi olivat jo liimauksiltaan kuluneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo mokoma, ei henkilökunta voi kohta omistaa mitään teippejä tai liimoja, kun joku niitä söisi parempiin suihin....

      Poista
  10. Seppo <3

    Unnakin on ollut ihan ENNÄTYSkarvainen (2 vuoden kaljuiluun verraten). Joten luonnollisesti eilen näin kissan rapsuttamassa takajalalla kaulaansa niin, että tupsut vain lentelivät... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi olla ihan hipihiljaa näistä kaljuus/karvaisuusasioista. Jos edes erehtyy miettimään itsekseen, että nyt on kaikki ihan hyvin, niin seuraavana päivänä on kapinen kaljurotta tekeytymässä!

      Poista