tiistai 11. lokakuuta 2016

Vuosipäivä

Tänään tulee kuluneeksi tasan yksi vuosi siitä, kun Karvanaama ja Kassinen saapuivat uuteen kotiinsa henkilökunnan hellään huomaan. Vanhasta Naamasta aika on valitettavasti jo jättänyt, mutta Kassinen on edelleen täällä ilonamme!

Joskus tuntuu siltä, että Kassinen on asunut henkilökunnan luona jo iät ja ajat, mutta vuosi siitä tosiaan vasta on. Edelliseen reiluun vuoteen on kieltämättä mahtunut paljon muutoksia Kassisen elämässä: Muutto vanhasta kodista Öllölän kissataloon, muutto Öllölästä uuteen kotiin, Karvanaaman alkuäksyilyt, seesteinen talviaika (jolloin Kassiselle muun muassa opetettiin paljon temppuja), Naaman sairastelut ja kuolema, kesä itsekseen henkilökunnan kanssa, sekä nyt syksyllä uusi asukas ja kissakaveri, Seppo.

Vaikka Kassinen on joskus aluksi arka ja vetäytyvä, loppujen lopuksi hän on kuitenkin aina sopeutunut näihin uusiin tilanteisiin. Niin kävi Seponkin kanssa. Henkilökunnan on vain muistettava huomioida hänet muutosten tapahtuessa ja myös arkena, vaikka esimerkiksi energisen Sepon rinnalla Kassinen tuntuu jäävän vähän seinäruusuksi. Kassinen jos kuka ansaitsisi päästä etualalle!

Kuva Kassisesta hänen saapumispäivältään. Heti jo leikkimässä vierassängyllä kuin olisi pitempäänkin asunut täällä. (Henkilökunta pahoittelee kännykkäkuvan "hieman" heikkoa laatua.)

Pörheänä torkkumassa syysauringossa.

Katsomassa pulu-teeveetä Seppo-teeveen latautuessa.

Lepäämässä leikkien jälkeen.

10 kommenttia:

  1. Onnea omasta kodista Kassinen , joissa saat olla missä asennossa tahansa! Ps. Oli pakko googlata tuo Öllölä; asutteko siellä suunnassa vai isossa kaupungissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä että: Asumme Joensuussa, josta on vähän yli 50 km Öllölään. :)

      Poista
    2. Eli isossa kaupungissa. Pitääkin muistaa ensi kerralla siellä käydessä ;)

      Poista
    3. Jos oikeesti tulee täällä käyntiä niin meillä saa kyläillä! :)

      Nimim. kateellisena kissakahvilatapaamiset missanneet.

      Poista
  2. Sinulla on Kassinen ihana koti :) <3 onnea ensimmäisestä vuosipäivästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3

      Ihana koti? No, kyllähän tuo menettelee. Ruoka tulee yleensä ajallaan, ja nukkua saa paljon. Joskus jopa leikittävät. Yleensä temuan tuon Sepon kanssa, mutta silloin tällöin se on kyllä liian innokas. Silloin sitä joutuu vähän litistelemään. Mutta muuten ei valittamista. :) -Kassinen

      Poista
  3. Onnittelut vuosipäivänä! Kiva tuo eka kuva, niin reteänä Kassinen leikkii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kassisella taitaa olla hallussaan peräti kolme eri lelua, pasmat menneet ihan sekaisin niistä. :D

      Poista
  4. Onnea vuosipäivänä 😊 Tilanteisiin sopeutumiseen auttaa varmasti ymmärtäväinen ja huolehtiva henkilökunta. Tämä Sepon tulokin on hoidettu oikein mallikkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3 Henkilökunta koettaa huolehtia parhaansa mukaan ja toivoo, että se riittää.

      Poista