perjantai 9. joulukuuta 2016

Yötaistelut

Sepon nukkumispaikasta väännettiin pitkään ja hartaasti. Henkilökunta halusi hänen yöpyvän korissa yöpöydällä, ettei hän vahingossa jäisi unissaan pyörivien ihmisten alle. Hän kuitenkin tunki sinnikkäästi sänkyyn ja henkilökunta antoi periksi ja nukkui huonosti heräillen vähän väliä katsomaan, missä Seppo on.

Nyt Seppo on jo niin suuri, ettei hänen tarvitse juurikaan pelätä litistymistä. Hän nukkuukin joka yö sängyssä, yleensä henkilökunnan välissä tai allekirjoittaneen jaloissa tai päällä. 

Henkilökunta 0 - Seppo 1

Tämä kori ei kelvannut. Miksi? Mitä vikaa? Yhä se on tarjolla, jos joku vaikka mielenhäiriössä sinne harhautuisi...

Kamera pois, on ilta, tuu viereen, minä odotan.

Aamupalan ja -leikkien jälkeen Seppo myös palaa mielellään takaisin sänkyyn, jos hän saa sinne seuraa. 

Kassinen puolestaan nukkuu yönsä aina olohuoneessa, omassa rauhassaan. Hän paheksuu tämänkin kuvan ottamisen aiheuttamaa häiriötä.

P.S. Viime yönä Seppo ei tullutkaan viereen. Ei koko yönä! Henkilökunta nukkui todella hyvin, mitä nyt yhdentoista jälkeen havahtui sellaiseen epäilyttävään ääneen. Ei mitään vakavan kuuloista, kukaan ei varmastikaan kuollut. Henkilökunta päätti olla nousematta ja tarkistaa tilanteen aamulla.

Aamulla agaaven havaittiin taas hypänneen ja jättäneen ruukkunsakin ikkunalaudalle. Sepolla lienee ollut kiireinen leikkiyö.

14 kommenttia:

  1. Hassuja nuo kasvit, kun tuolleen loikkivat ruukuistaan. :D
    Meillä molemmat kissat ovat päässeet pennusta asti sänkyyn nukkumaan. Mörkö oli helppo ja käpertyi tyynylle nukkumaan, Mymmeli sen sijaan vietti yönsä kynsien palvelusväen varpaita... Kyllä ne siitä oppii :):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä todellinen kolmiloikkaaja kun on noinkin kauaksi edennyt. :D

      Tyynyllä nukkuminen olisi varmaan ideaalitilanne, päällä ei paljon ketään litistellä. Mutta voi varpaita. :D

      Poista
  2. Ame saisi vaikka nukkuakin sängyssä mut se tekee sitä niin harvoin.. yleensä se on vaan soppakauhassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soppakauha näyttääkin niin kivalta, että miekin voisin siinä nukkua. :D

      Poista
  3. Meilläkin saisi olla enemmän kissaporukkaa sängyssä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella lisäpattereiksi? Ilmaista lämpöä, alas sähköyhtiöt!

      Poista
  4. Meilläkin kasvit hyppivät ruukkuineen päivineen alas hyllyiltä öisin, silloin kun niitä vielä oli :D Öisin hypitään päälle ja ängetään naamalle. Aamuisin sitten herätetään "kynsimisleipomisella"... Tuo Kassisen ilme on kyllä taas niin tilannetta kuvaava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin mietitään ainakin tuon agaaven luovuttamista paremmille yhteyttämismaille, on se sen verran saanyt kärsiä...

      Meillä ei onneksi hirveästi hypitä öisin. Paitsi no, yö ön liukuva käsite koska Seppo tietysti aktivoituu viimeistään neljän aikaan. :D Mutta se ei kauheasti haittaa, minä alan muutenkin heräillä niillä main. :)

      Poista
  5. Kamikaze-agaave! :O Kori kyllä vaikuttais ihan hyvältä päikkäripaikalta, mutta yöksi pitää tietysti päästä sänkyyn nukkumaan! -Alfred

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan sijainti väärä, kun se ei täällä kelpaa edes päikkäreihin? Ehkä uudelleensijoitus olohuoneeseen suurentaisi käyttöprosenttia.

      Poista
  6. Miksi nukkua korissa kun voi nukkua sängyssä? Näin meillä kissat on aina asian pähkäillyt! Pipsa vielä nukkuu yönsä siellä korissa, saa nähdä siirtyykö koskaan sängyn puolelle... päiväunet sängyllä jo maittaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tässä ollaan asian ytimessä! - Seppo

      Kiitos kommentista! Teidän blogia tuli luettua aktiivisesti (salaisesti) useamman vuoden ajan, silloin kun päivittelitte tiheimmin ja blogitähtinä loistivat Paavon ja Harmi (otan osaa). Täytyy taas alkaa seurata Pipsan tarinaa. :)

      Poista
  7. Kasvi kasvoi ulos ruukustaan, ei siinä sen kummempaa. Nukun aina lähes koko yön lavuaarissa, vaikka sänkyynkin pääsisin. T. Dali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omassa rauhassa onkin paras olla, olen täysin samaa mieltä! Lavuaaria kyllä ihmettelen... - Kassinen

      Poista