perjantai 2. maaliskuuta 2018

Sähkö-Kassinen

Kassinen on yleensä kaunis.

Karvavarpaineen kaikkineen.

Juuri nyt Kassinen valitettavasti näyttää vähän kapiselta: hän on sähköinen kuin mikäkin, hänestä lähtee kamalasti karvaa ja hän myös hieman hilseilee. (Viime vuonna tähän aikaan hän oli aika samannäköinen ja kärsi lisäksi aknesta. Onneksi sitä ei nyt ole kuulunut, kop kop.)

Ilmeisesti kapisuus on lähinnä kuivan huoneilman syytä ja tilanne korjaantunee itsestään kevään tullen. Voisikohan häntä kuitenkin auttaa jotenkin tässä välillä? Muutoin kuin pesemällä shampoilla ja hoitoaineilla, sellaiseen ei ihan helposti ryhdytä. 

Seppokin on sähköinen ja hänestä lähtee normaalia enemmän karvaa, mutta muutos ulkomuodossa ei ole yhtä selvä kuin Kassisella.

Jotain hyötyä sentään tuollaisesta yleisnaurettavasta habituksesta.

11 kommenttia:

  1. Meillä on Tuikella kanssa vähän sama ongelma. Mikä ei yllätä kun mun kämpällä on niin kuiva ilma et itekkin kärsin siitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon pakkastalvi vielä muuten menettelisis mutta miksi sitten pitää olla typerä kuiva ilma samaan aikaan. :( Ja muuten, meillä edellisessä kämpässä Kassinen oli varmasti vähän vähemmän sähköinen! Tekis mieli syyttää näitä muovilattioita osittain. Millanen lattia siun luona on nyt, en muista?

      Poista
  2. Ikävää tuollainen :( Meillä on kanssa sähköisyyttä ja ehkä normaalia enemmän lähtee karvaa, mutta ei onneksi hilsettä tai muuta ole näkynyt. Vielä ainakaan. Ostin sellaista suihkutettavaa hoitoainetta, siitä on vähän apua :) Toivottavasti Kassisen kohdalla tilanne ei menisi kovin pahaksi :) Talvella itsekin kärsii tästä huoneilmasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko hoitoaine Virbac Humilac? Just nimittäin eilen eräs koiraystävä tuosta tuotteesta kertoi! Miten saat aineen laitettua kissaan ja pitääkö sen mennä iholle asti? Humilacin kai pitäisi, niin mietin just että Kassistakin saisi ehkä olla kolme ihmistä hoitamassa: yksi pitää kiinni ettei karkaa, yksi availee turkkia ja yksi suihkuttelee. :'D

      Poista
    2. Juuri se! Apteekissa suositeltiin. On ollut ihan hyvää tököttiä :) Yritän laittaa ihoon asti, näiden pitkäkarvaisten kanssa vähän hankalaa, mutta lyhytkarvaisille saa aika hyvin. Toki niillä nyt ei olisi niin kova tarve... Harjalla saa käännettyä karvoja sivuun ja suihkautus, kääntö ja suihkautus jne. Punaisille ja Piille saa laitettua todella hyvin. Makaavat (lähes) paikallaan hoidettavana, mutta Elli... No Ellin kanssa pitää olla toinen käsipari apuna :D Kokeilin kerran sitä ohjeen mukaan hoitoaineena, mutta omasta mielestä parempi suihkeena...

      Poista
    3. Vitsit, pitää varmaan sitten käydä apteekissa ihmettelemässä sitä! :) Olis ehkä hyvä Kassisellekin, ja Sepolle. Saako kissa sitten nuolla karvaa laiton jälkeen, vai pitääkö laittaa kauluri? Vai onko se jotenkin pahanmakuista että eivät nuole kaikkea pois? :D

      Poista
  3. Kalaöljyä?
    Viirukissa lipittää sitä välillä lusikasta (ja välillä ei).

    VastaaPoista
  4. Lohiöljy on tehokas. Meilläkin on tosi sähköistä, mikä näkyy eniten Rakun turkissa. Ilmankostuttaja on ollut monta vuotta harkinnassa, mutta aina se jää. :D Ikävää kun tuo sähköisyys kantautuu töihin asti (olen ainut, joka saa siellä sähköiskuja). Siellä taistelen sähköisyyttä vastaan sähkönpoistajalla, jota suihkutetaan huonekaluihin. Kotona ei viitsi sitä tehdä, just in case. Myrkkyähän sekin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähköisyys on niin inhottavaa: yritä siinä sitten silittää jotakuta, kun melkein kipinötä iskee.

      En oo kuullutkaan suihkutettavasti sähkönpoistajasta, mitäs hittoa?!? Hämmentävä tuote. :D Sähköportti on kyllä tuttu, mutta se ei mitenkään sovellu kotikäyttöihin. :D

      Poista