lauantai 5. tammikuuta 2019

Leikataan kynsiä, ei leikata kynsiä - omaehtoisuus käsittelyssä

Kassiselta ja Sepolta leikataan kynnet melko säännöllisesti. Joskus henkilökunta onnistuu leikkaamaan kynnet ennen henkilövahinkoja, mutta yleensä leikkaamisen tarpeen huomaa siitä, että niskaan kiipeävä Seppo riipii hartioille verinaarmuja tai leikkivä Kassinen jättää piikitysjäljet sormille. 

Leikkausta on tehty aiemmin pääasiassa kahdella eri metodilla: 

- kynsien leikkaus "salaa", silittelyn lomassa kissan torkkuessa 
- kynsien leikkaus niin, että kissa istuu leikkaajan edessä ja tassu otetaan käteen, kynsi tai pari nipsaistaan lyhyemmäksi ja herkkupalkka annostellaan suoraan suuhun

Metodi kaksi toimi viimeisen vuoden ajan molemmille melko hyvin (sitä on esitelty tarkemmin tässä postauksessa, myös videomuodossa). Kassisen kynnet sai leikattua paremmin kuin Sepon, sillä hän istui paikallaan ihan nätisti herkkuja himoitessaan. Seppo nyki enemmän tassuaan pois, peruutti kauemmas ja oli hankalampi houkutella taas leikkausetäisyydelle. Kaikkia kynsiä ei saanut leikattua kerralla, kun kohde päättikin poistua paikalta, mutta se ei haitannut. Jatkettiin myöhemmin.

Miksi täällä sitten koetetaan siirtyä omaehtoiseen kynsienleikkaukseen, jos aiempikin menetelmä kerran toimi? No siksi, että

- nähtäisiin, mitä mieltä kissat oikeasti ovat kynsienleikkauksesta  
- nähtäisiin, onnistuuko omaehtoisuuden konseptin käsittäminen molemmilta  (Kassinen tuntuu ymmärtävän sen harjaamisessa mutta entä Seppo)
- omaehtoisuuden lisääminen lisää hyvinvointia


Otettiin muuten käyttöön tällainen alusta (pöytäliina...) lisävihjeeksi siitä, että kohta tapahtuu jotain hoitotoimenpiteitä. 

Kynsienleikkaus toimii samalla tavalla kuin harjaaminen: kissalle näytetään samaan aikaan sekä tyhjää kättä että kynsisaksia, jolloin sillä on tilaisuus suorittaa neljä toimintoa

1) koskettaa kättä ja saada herkku, ei leikkausta
2) koskettaa saksia, saada herkku ja samalla yksi kynsi leikataan
3) tehdä jokin muu temppu ja saada herkku
4) lähteä pois tai ei tehdä mitään, ei herkkua


Tässä on sakset, saat leikata. Mutta alustalle en nyt tällä kertaa ihan kokonaan tule!

Nyt voisin ottaa pelkän herkun kiitos vaan.

Kassinen tajusi jutun juonen heti. Valitettavasti samalla kävi ilmi, että kynsien leikkaus on hänestä todella inhottavaa. Jos henkilökunnalla on varattuna vaikkapa kymmenen herkkua ja valintaa tarjotaan kymmenen kertaa, valitsee Kassinen yhdeksän kertaa pelkän herkun. Se yksi kerta, kun hän koskettaa saksia, tuntuu olevan aina kokeilu tyyliin "vieläkö tämä tarkoittaa leikkausta, ai tarkoittaa, no enpä sitten enää valitse sitä vaan mieluummin vain syön herkut sellaisenaan."

Surullista. Vanhalla metodilla leikkaus onnistui niin hyvin, ja sitten paljastuukin, että Kassinen onkin voinut huonosti koko ajan. Tai no, kyllähän tuossa ensimmäisen linkin postauksessa olevassa kynsienleikkausvideossa näkyy, että hän ei aivan tyytyväinen ole, mutta ei hän nyt ihan hirveästi näytä kärsivänkään. Ei näytä ei.


Hiljaisesti kärsivä Kassinen miettii ja miettii.

Pelkkä herkku kiitos.

Tässä omaehtoisuuspelissähän ei ole väärää vaihtoehtoa, kun pointtina on juuri se, että kaikki valinnat ovat yhtä oikein ja niitä on kunnioitettava. Kassisen valinnat ovat kyllä henkilökunnan mielestä silti ihan vääriä. Hänen kanssaan pitänee aloittaa koko homma taas alusta ja pieninä osina niin, että sakset ovat mukavat ja tassujen käsittely on mukavaa ja niiden yhdistäminen olisi vielä mukavampaa. Tästä pitää varmaan tehdä ihan oma postauksensa.


Entä sitten Seppo? Hankala, nopealiikkeinen, venkuloiva, omapäinen Seppo, joka nykii tassuaan ja peruuttaa ja ahdistuu kun varpaita litistellään ja niistä pidetään kiinni. Miten hän sitten suhtautuu tähän uuteen menetelmään, tai tajusiko hän sitä edes?

Tajusi. Hänellä oli pieniä alkuhankaluuksia ja jonkin aikaa hän suhtautui hommaan epäileväisesti, ilmeisesti edellisestä metodista traumatisoituneena hän on niin herkkä, mutta nyt hän oikeasti pitää kynsihuoltohetkistä. Hän on alkanut usein hurista toimituksen ajan, eikä edes mitenkään ahdistuneesti "rauhoittelen itseäni kehräämällä" -tyylisesti. Hän tykkää ja kehrää ja tuntuu olevan onnellinen huomiosta ja herkuista ja päätäntävallasta. Muutos entiseen on valtava!

Videolla (2 min) esitellään Sepon kynsienleikkausta. Hän valitsee pari kertaa pelkän herkun, mutta pääasiassa antaa leikata kynnen toisensa jälkeen. Etutassut leikataan hänen istuessaan ja niiden hoiduttua hänet pyydetään kyljelleen makaamaan, että takatassutkin saisi leikattua.



P.S. Tuolla videolla Seppo ei muuten ole niin innoissaan kuin yleensä, jonka näkee heti ainakin siitä, että hän ei tosiaan tullut alustalle asti.  Kuvaamisprojektin epäilyttävät valmistelyt (eli pöydän siivoaminen lehtipinoista ja kahvikupeista ja kameran virittely ja Kassisen hoitaminen pois paikalta häiritsemästä sekä henkilökunnan jännitys, että onnistuuko kuvaaminen ja ärtymys, jos ei onnistukaan, jos Kassinen vaeltaa taas paikallesaivat hänet tavallista varovaisemmaksi. Hän on hyvin häiriöherkkä ja helposti ahdistuva.

Tässä muuten Sepon seuraava projekti.

Opetellaan päästä kiinni pitämistä ja suuhun katsomista.

22 kommenttia:

  1. Wau, hiljaiseksi vetää, kun niin hienosti Seppo antaa tehdä!! Kynsienleikkaus oli listassani jo ennen joulua, mutta jäänyt tekemättä :D Minun tyyli on kissan torkkuessa leikata muutama kynsi kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tyyli on kyllä tosi hyvä - jos on tarpeeksi hiljainen ja tehokas kynsienleikkausninja niin kissat eivät huomaa mitään!

      Pitäisikin Kassista käsitellä tuolla tavalla tässä väliaikana, ettei Seppo ota osumaa leikeissä. Jos se nyt vain joskus nukkuisi jossain muualla kuin yläpesässä ulottumattomissa...:D

      Poista
  2. Hienosti näyttää Sepolla sujuvan! :) Jospa se Kassinenkin hiljalleen lämpenisi ajatukselle, kun palaat takaisin alkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keksisi vain, miten alkuun kannattaisi palata! Ideoita? Kun ei se pelkää, tulee paikalle itse yms. Jos aloittaisi niin, että pyytäisi muiden temppujen lomassa antamaan tassua ja sitten pitäisi ehkä tassusta aina vähän pidempään kiinni ja samalla syöttäisi herkkuja nonstoppina, jos se osuus muuttuisi kivemmaksi niin.

      Kokeilin muuten myös sitä, että tarjosin kolmea vaihtoehtoa (jos olisikin tarpeeksi erilainen tilanne ja jotain muuttuisi jo sen myötä), eli kättä, harjaa ja kynsisaksia. Yllättäen Kassinen halusi eniten harjausta, muutaman kerran pelkän herkun ja ei ollenkaan saksia. :''D

      Poista
    2. Tekisin juuri samoin kuin sinä kirjoitit, eli selvittäisin aluksi kokeilemalla mikä eläimelle on vaikein vaihe ja lähtisin muuttamaan sitä mielikuvaa positiivisempaan suuntaan antamalla superherkkuja yms. :)

      Voihan se olla, että Kassinen on vaan niin älykäs, ettei se halua sen kynsiä leikattavan ikinä ja siksi ei valitse saksia koskaan. :D Se ei nää syytä miksi valita kynsien leikkuu kun se voi valita pelkän raksun. Tosin silloinhan kyse voisi olla juurikin siitä, että se ehkä kokee jonkun vaiheen leikkaamisessa epämiellyttäväksi ja mielikuva kynsien leikkaamisesta pitäisi saada yhtä kannatavaksi kuin pelkkä raksun saaminen. :D Vaikeita ja monimutkaisia asioita nämä!

      Poista
    3. Voi ei, naurattaa että jos Kassinen onkin superälykäs, niin silloin se kyllä piilottaa sen tosi hyvin kaikissa muissa asioissa. :DDD

      Tuleekohan tästä ihan tuhottoman iso projekti... Luulisi, että inhottavinta on se, että tassusta pidetään kiinni pitkä aika ja samalla puristetaan varvasta että kynsi tulee esiin. Ehkä kiinnipitoaikaa saisi lyhennettyä, just jos opettaisi sitä itseään pitämään tassua ilmassa -> kädellä, ja sitten vain pikainen puristus ja nips. Kuulostaa vaikealta jo heti, huh. :D

      Poista
  3. Aivan uskomatonta, miten hyvin Seppo on saanut henkilökunnan koulutettua! Joka toinen raksu on leikkuulle ja joka toinen ei, näin Seppo maksimoi raksujen määrän. Oikeesti, aivan hienosti toimittu, molemmilta. T Viirunpiika.

    Minun kynsiä ei leikellä. Sanoo Viiru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein, pidä vaan kyntes itelläs Viiru! Paitsi kuule, entä jos piika alkaisi leikaa myös näin, niin sitten olisi mahdollisuus lisäherkkutarjoiluaikaan? Olisko kannattava diili? - Seppo

      Seppo on aika hyvä, mutta sillä on ehkä vielä opittavaa Kassiselta tässä herkkujen määrän maksimoinnissa. :D - henkilökunta

      Poista
    2. Ei kannata. Diili on, että saan kaikkia herkkuja muutenkin. Tarviin kynsiä, että pääsen kiipeemään megatolppaan ja muihin puihin. Sanoo Viiru.
      (Ja piika tunnustaa, että on ihan helppo nakki ja hemmottelee tuon kattirapelon piloille. Piika ei myöskään halua tulla raadelluksi, vaikka tetanusrokote voimassa onkin.)

      Poista
    3. Muutetaan sinne hemmottelupaikkaan kiitos. - Kassinen ja Seppo

      Poista
  4. Ihanan kissalähtöistä hoitoa teillä!
    Lauman alfanaaraana otan katin sylikainaloon ja nips x 18. Hyi minua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noooo, jos katti ei liikoja pahastu niin mikäs siinä sylitellessä. :D Täällä Kassiselta ehkä saisi noin, jos oikein tiukasti kiinni pitäisi, mutta Seppo muuttuisi varmaan sellaiseksi villipedoksi että ei tulisi mieleenkään yrittää. :D

      Poista
  5. Voi ei, tunnen itseni nyt kiduttajaksi :-( Mä pistän kisun selälleen syliini, ja sit ekana takatassut ja sit etutassut, ja jopa peukku onnistuu välillä. Teillä on paljon moniulotteisempi yritys missen psyyken suuntaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höps höps höps, nyt pois tuollaiset tuntemukset, ei mitään kidutusta siellä tapahdu! I ja Z varmasti tykkää (ainakin salaisesti) kun pääsee kynsihoitolaan. Peukku on vaikea joskus tälläkin tavalla, pisteet siitä!

      Sepon psyyke on sellainen sotkuinen lankakerä, että moniulotteisuutta kaivataan. :'D

      Poista
  6. Kovin ystävällistä ja kärsivällistä kynsienleikkuupalvelua teillä! ^.^ Menee tosi hienosti. Meillä molemmat antaa leikellä etukynnet ihan ok; Mimmi sitten, kun hän ei jaksa juosta enää karkuun (<--tää on joku uusi keksintö :'D) ja Alfred lähes aina, kunhan saa herkkuja.. ja takatassujen kynsiin ei kosketa, piste. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palvelemassahan täällä ollaan, eiku. :'D Kassinenkaan ei takatassujen leikkuusta juuri perusta, mutta ne on kyllä luonnostaakin sillä tylsemmät kuin etutassut, niin yleensä on annettu olla rauhassa niitten.

      Siis tuo karkuun juokseminen, aargh. :D Toivottavasti Mimmi ei kauhean kauan jaksa harrastaa sitä. :D Täälläkin juostaan molempien perässä jos on epäilys, että hiekkalaatikolla käynnin jälkeen jäi jotain ylimääräistä takapuoleen, tai jos Seppo (aina Seppo, ei koskaan Kasssinen) näkyy syövän jotain syötäväksi kelpaamatonta ja se pitäisi saada pois. Niin rasittavaa. :D Tosin näillekin voisi ehkä opettaa pysähtymisen ja irrottamisen, niinkuin koirille? Voisikohan? Hmm...

      Poista
  7. Tämäpä oli ihan supermielenkiintoinen postaus - ja ihan huippu video! :) On niin kiehtovaa saada oikeasti infoa siitä, mitä kissa ajattelee ja mitä se valitsee. Meillä Juju tuntuu tykkäävän kynsien leikkaamisesta, kun se saa samaan aikaan sekä nameja että hellintää (se vain istuu sylissä ja pusuttelee mua), mutta Nupun kanssa pitäisi keksiä jokin fiksumpi tekniikka. Tällä hetkellä mun metodi on tuo ”pari kynttä kerrallaan, kun kissa lepäilee eikä ehdi huomata", mutta onhan siinä sitten muistaminen, että mitkä kynnet on leikattu ja mitä ei. Nupun kouluttamisessa vaikeus on myös siinä, ettei sille voi antaa mitään kuivaherkkuja - ja raa'alla lihalla operointi taas on vähän sottaavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä tosi mielenkiintoista! Kun ei noista muuten oikein ota selvää, mitä ne mistäkin asiasta ajattelevat ja mitä niiden päässä liikkuu (vai liikkuuko mitään). Ja ovat myös kykeneväisiä "huijaamaan", niinkuin Kassis-rukka. :'D

      Jujun kynsihomma kuulostaa ihanalta <3 Nupun tilanne on varmmasti vaikea, kun kuivaherkut eivät käy. :/ Saako antaa margariinia? Joskus olen Sepon kanssa kokeillut sitä johonkin, niin että tökkäsin pikkurillin margariiniin ja annoin nuolaisun palkkana. Toimi suht hyvin. :D

      Poista
  8. Seppo, WOW !! Ihan uskomatonta, miten upeasti teillä menee ! Omista yrityksistäni en tässä sanokaan sitten mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeus vaihtelee päivittäin, joskus menee näin hyvin ja joskus sitten syödän vaan herkku toisensa perään ja henkilökunta luovuttaa ettei tule pullamössökissoja. :'D

      Poista
  9. Olipa niin hyvänmielenvideo! :) Tosi nätisti Seppo antaa leikata kun voisi kuvitella, että moni kissa valitsisi tuon Kassisen tavan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelee kovasti, miten antaa ja ja miten ei. Joskus mennään yksi kynsi kerrallaan ja sitten taas sen kymmenen herkkua perään. Takajalat menee paljon paremmin kuin etujalat!

      Poista