torstai 24. lokakuuta 2019

Kantokoppaan menoa

Oletteko kanssaihmiset huomanneet Pissasirkus-blogin erinomaiset kissan kuljetuskoppakoulu -postaukset (osa 1 ja osa 2)? Niistä innostuneena täällä esitellään nyt Kassisen ja Sepon kantokoppajuttuja.

Koppaanmeno on molemmille opetettu temppu. Se toimii hyvin, jos tarjolla vain on palkkaa, tilanne on tarpeeksi rento ja henkilökunta osaa esittää, että kaikki on aivan normaalia ja mitään tavallisesta poikkeavaa ei ole tapahtumassa. Se ei toimi, jos henkilökunta stressaa ja on jännittynyt esimerkiksi tulevan eläinlääkärireissun vuoksi. Kassinen ja Seppo aistivat, että jotain on nyt vialla, eivätkä he mene koppaan kirveelläkään.

(Tai no, menevät he jonkin superherkun avulla. Tämä ei kylläkään toimi, jos lääkäriin pitäisi mennä syömättä.)

Tässä on kuva ajalta ennen viimeviikkoista eläinlääkäriä. Kopat on jo nostettu keskeiselle paikalle esiin, pehmusteet ovat sisällä ja ovet auki. Pahaa-aavistamaton Kassinen menee tutkimaan.

Kenraaliharjoitus muutamaa tuntia ennen lääkäriä. Molemmat menivät nätisti koppiinsa ja henkilökunta toivoi, että sama tapahtuu myös oikean lähdön aikoihin. Toive toteutui, sillä henkilökunta ei jännittänyt pelkkää rokotusreissua ja osasi itse käyttäytyä. 

Lääkärin jälkeisenä päivänä testattiin, jäikö herrasväelle jotain hampaankoloon kantokoppia vastaan. Kumpikin saatiin menemään sisään, vaikka he olivatkin hieman varovaisia.

Seuraavina päivinä Kassinen kävi myös nukkumassa kopassa. Hän oli jo unohtanut, että sillä on minnekään koskaan mentykään!

Seuraavalla videolla (n. 1 min, äänetön, nopeutettu ja tekstitetty) näytetään yksi kantokoppaharjoitus, jossa molemmat saadaan kävelemään koppaan. 




8 kommenttia:

  1. Älyn hienosti sujui koppaan menot! 💪

    Toista se on meillä, missä mustekalaa on äärihankala saada pienestä ovesta sisään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustekala on varmasti hankala otus! Ehkä isompiovinen kantolaite on teillä tarpeeseen. :D

      Poista
  2. Meidän mielestä kantokopat on mitä parhaimpia nukkuma- ja piilopaikkoja. Eli me mennään niihin toooosi usein. Hih, joskus niissä on vaan kiva myllätä.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä ne on aina tarjolla? Epistä, täälläkin on joskus mut yleensä ne on vaan nurkassa pinossa ovet lukossa, eikä päästä sisään. Halutaan myös omat kopat aina auki! Sit voidaan tietysti kieltäytyy nukkumasta siellä. - Kassinen ja Seppo

      Poista
  3. Mahtava video! Meillä kissat ruokailevat molemmat omassa kopassaan, niin sen vuoksi on helppo huijata raukat sinne myöskin eläinlääkäriin viedessä. Allekirjoitan kyllä tuon, että kissoilla herää siitäkin huolimatta hyvin herkästi epäilys, jos onnistuu käyttäytymään itse omituisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, teillä oli se erilliset ruokailutilat -systeemi kantokopissa! Kätevää kyllä, jos omat hermot pysyvät kurissa. Mitenkähän sitä osaa treenaisi... :'D

      Poista
  4. Se on just tuo, ettei itse saisi näyttää yhtään stressaantuneelta. Ehkä koulutankin itseäni paremmaksi näyttelijäksi suklaapaloilla! :) Mutta hienosti Seppo ja Kassinen menevät bokseihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei, pitäisi ottaa aina toinen ihminen avuksi, joka meille naksuttelisi ja tarjoilisi suklaata suoraan suuhun aina kun naama näyttää normaalilta ja ääni ei kiristy liikaa. :D

      Poista