sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

Tötterötäti

Kassisen silmävaiva näytti viikon alkupuolella menevän jo parempaan, mutta sitten se pahenikin taas. Henkilökunta soitti perjantaina eläinlääkäriin ja sieltä annettiin pelätty käsky käyttää kauluria. Voi tätiä! 

Toisaalta Seppohan pärjäsi tämän saman kaulurin kanssa todella hyvin, niin ehkä Kassinenkin oppisi selviämään... Tai sitten ei.

Kassinen ei kykene ollenkaan elämään kaulurin kanssa. Ei ollenkaan. Hän ei juurikaan liiku, ja jos liikkuu niin hän hiipii matalana niin, että kaulurin alareuna viistää lattiaa.

Hän luikertelee sängyn alle, jossa hän viettää yönsä. Hänelle on laitettu sängyn viereen ihana karvaviltti, mutta ei, sängyn alla lattialla se olla pitää. Kärsimys on maksimoitava. 

Toisaalta on ehkä hyvä, että hän viettää paljon aikaa paikoillaan, sillä kävellessään hän jumittuu kaikkiin maailman asioihin. Tässä hän on kiinni keittiön penkissä.

Ampan ja Muikun emäntä sanoi, että onpa pitkä tötterö. 12,5 cm on ehkä hätävarjelun liioittelua, sillä Muikulla oli kahdeksan sentin versio.

Henkilökunta saksi tötterön reunasta ronskisti pari-kolme senttiä pois. Auttoiko se? No ei.

Tässä leikattu-teipattu tötterö, jonka kanssa täti on jumissa keskellä tyhjää lattiaa.

Elämä kaulurin kanssa on elämää äärirajoilla. Ensimmäiset puolitoista päivää syöminen, hiekkalaatikolla käynti ja leikkiminen olivat tötterön kanssa mahdottomia, joten Kassiselle tarjottiin vapaa-aikaa moisia puuhia varten. 

Ruoka ei kunnolla maistu ja stressi tuntuu olevan aika kova. Viime yönä Kassinen oli kuitenkin onnistunut käymään hiekkalaatikolla tötterö päässään, kun todellinen hätä oli yllättänyt: kaiken muun lisäksi hänellä on nyt maha sekaisin.

Kassinen kykenee kuitenkin leikkimään lempinippusiteensä kanssa, niin joitain valonpilkahduksia elämässä on.

Ai mitenniin tulee tötterö takaisin jos rapsutan. Mielestäni vois poistaa koko tämän silmän, kun kerran jää vielä toinen.

Tötterön kanssa kokeillaan elää nyt ainakin tiistaihin asti, jolloin on seuraava eläinlääkärireissu. Henkilökunnan mielestä silmä näyttää nyt kyllä paremmalta, niin ollaan varovaisen optimistisia.

Eikä siinä vielä kaikki: Kassisen kaulurielämä on ollut tosi paha juttu myös Sepolle.

Onko tämä minun täti?

Ei ehkä oo, muistaakseni minun tädillä ei oo lautasantennia. On ehkä joku vieras täti! 

14 kommenttia:

  1. Lautasantennit on kyllä kärsimystä! Minulta muutama vuosi sitten leikattiin niin lyhyeksi että nipinnapin se esti nuolemisen, mutta pääsin ruokakipolle sentäön sen kanssa. Tsemiut Kassinen! - Pepsi

    VastaaPoista
  2. Voi ei, kauluri on kyllä paha. Minultakaan ei elämä suju sen kanssa yhtään, mutta silmää on pahaa sitoa sideharsolla...Toivottavasti kärsimys olisi pian ohi ja silmä taas kunnossa! Ja voi Seppoa♥ Pikaista paranemista sinulle täti Kassinen! -Taavi-

    VastaaPoista
  3. Tötteröt ilman jäätelöä ovat täti- ja setä-kissoille kesäaikanakin turmiollisia..
    Vapauttakaa Kassinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassinen on ollut tötteröstään vapaa kun mahavaiva jatkuu... silmästä viis tässä vaiheessa. :/

      Poista
  4. Voi tätiparkaa! Tötterökurjuus on kamalaa ja sitten vielä Seppo vieroksuu. Kunpa silmä nyt lähtisi kunnolla paranemaan

    VastaaPoista
  5. No voi ny töttöröö. Toivottavasti silmä oikeasti paranee nopeemmin tuollaisella kärsimisellä ja saa heittää koko töttöröön pois.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  6. Voi tätiä! Olisikohan sellainen uimarenkaan näköinen kauluri parempi? En tiedä missä niitä myydään, mutta olen nähnyt sellaisia olevan olemassa.

    Tietysti kaikkein toivottavinta olisi, ettei tarvitsisi koko laitosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uimarenkaita saisi varmaan jostain, mutta luettiin Pepsin muutaman vuoden takaiset kauluriarvostelut ja uimarenkaan kanssa ei voisi nukkua pää alhaalla. :( Ja sitten olisi niitä erilaisia, läpinäkymättömiä tötteröitä myös, ehkä sellaisen voisi käydä ostamassa testiin jostain.

      Poista
  7. Kassisen masulle pikaista rauhoittumista ja muutenkin paluuta normimeininkiin teille kaikille <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Normiarki oli eilen vielä aika kaukana mutta ehkä se tästä.

      Poista