tiistai 13. syyskuuta 2016

Hammaspesua uudella kokoonpanolla

Kassisen hampaitten pesun on tähän asti hoitanut henkilökunnan allekirjoittanut puolisko. Olisi kuitenkin hyvä, että operaatio sujuisi molemmilta ihmisiltä, ja siksi sitä on nyt harjoitellut toinenkin puoli. 

Alku aina hankalaa. Raksuja kului valtavasti. Alla ensimmäisten harjoitusten kuvamateriaalia, mikä on vähintäänkin mielenkiintoista. 


E: "Ekaks nyt teetätät jonkun tempun."
M: "Kassinen, vitonen, Kassinen, vitonen, Kassinen..."

Kassinen vain ilmeilee ja häslää.

E: "Se haluu vaan leikkiä nyt, yritä olla rauhallisesti. Kädet alas."
M koettaa olla rauhallisesti.

Kassinen haluaa käpälöidä harjaansa.

E: "No nyt se istu. Ota päästä kiinni."
M yrittää ottaa päästä kiinni.

Kassinen ei halua, mutta kukapa toisaalta haluaisi, että kaksi kertaa oman pään kokoinen koura tarraa kiinni aivoista.

E: "Ei noin, ota kiinni päälaelta eikä niskasta. Ja puhu sille koko ajan, kehu!"
M: "..."

Kassinen istuu mahdollisimman kaukana pöydän toisella laidalla.

E: "No nyt on hyvä ote. Kehu!"
M: "... hienosti ..."

Kassinen alkaa alistua kohtaloonsa, kun kallosta otetaan viimein oikeaoppisesti kiinni.

Harja suussa! LOISTAVAA! VOITTO!!!

M: "Meni sinne samalla vähän hammastahnaakin."
E: "Ja sitä ennen miljoona raksua."
M: "Pöh."

Kassinen ihmettelee tätä säätöä ja miettii, saako jostain uutta henkilökuntaa.

2 kommenttia:

  1. Hienoa M ja Kassinen! Siitä se lähtee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alku oli odotettua hankalampi, mutta lopussa harja osui ainakin muutamaan hampaaseen. Ja ei ollut edes tahna ympäri naamaa. :D

      Poista