sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Järjestelyjä ja valmistautumista

Herra Seppo saapuu tänään!

Henkilökunta valmistautuu tapahtumaan sekä fyysisesti että henkisesti. Tarkoituksena on kotiuttaa uusi asukas mahdollisimman pienellä stressillä sekä Kassiselle että itse Sepolle. Oletuksena on, että Seppo on vähän arka ympäristönsä suhteen, sillä hän elänyt koko elämänsä kissatalossa, jossa hänellä on ollut käytössään yksi huone ja pieni ulkotarha. Kissaseuraa ei Sepolta ole kuitekaan puuttunut, joten toivottavasti hän olisi rohkea tavatessaan Kassisen. 

Meillä on paljon suunnitelmia.

Kun Seppo saapuu, hänet viedään ensimmäiseksi olohuoneeseen, ja samalla olohuoneen ja eteisen väliset lasiovet (pitäisikö näkyvyys peittää lakanalla?) laitetaan kiinni. Olohuoneessa hän saa elellä pari ensimmäistä päivää omassa rauhassaan, tutustua uuteen henkilökuntaansa ja kotiinsa omilla ehdoillaan ja haluamallaan nopeudella. Seppoa on tarkoitus tutustuttaa eteiseen ja keittiöön ensi viikon alussa (ilman Kassisen läsnäoloa, hän joutuu silloin hetkelliseen arestiin makuuhuoneeseen). 

Kassinen saa tyytyä siis elämään eteisessä, keittiössä ja makuuhuoneessa, mikä tuskin on hänelle kauhean hankalaa. Hölmöintä hänen mielestään lienee se, että kiipeilypuu jää Sepolle, vierassängylle ei pääse nukkumaan ja iltarallilenkki lyhentyy suuresti. 


Nukutaan sitten tässä eteisen laatoilla. Voivatpahan vieraat kauhistella heti heti tullessaan, miten huonosti minua pidetään. 

Sepolle viedään ruoat aluksi olohuoneeseen, jotta molemmat kissat saavat syödä ilman pelkoa tunkeilijasta. Kenties heitä kuitenkin pitäisi lahjoa herkuilla ja leikittää yht'aikaisesti lähekkäin, oven eri puolilla, jotta tuntemattoman vahvimpaan hajuun yhdistyy kivoja asioita?  

Päähiekkalaatikko on ollut aina eteisessä, mutta olohuoneessa on pidetty pienempää kakkoshiekkalaatikkoa. Kassinen on nyt kesällä yksin elellessään käyttänyt sitä tasan kerran, kun päähiekkalaatikko sattui olemaan pestävänä hädän yllättäessä. Tästä päivästä lähtien se on varattu kokonaan Sepolle. Seppo on kuitenkin tottunut käyttämään pellettiä eikä meillä olevaa savipohjaista hiekkaa, joten ehkä hänelle pitäisi aluksi tarjota toinenkin laatikko, puupohjaisella hiekalla täytetty, ettei satu vahinkoja?

Henkilökunnan ja asunnon lisäksi Sepon täytyy tutustua Kassiseenkin, aluksi vain ovenraosta ja tarkasti valvotusti. Mitään kiirettä ei aiota pitää, henkilökunta etenee varovasti ja kissojen sanelemalla tahdilla. Ei-niin-salaisena toiveena tietenkin on, että tutustuminen menisi nopeasti ja hyvin.

Ja hei te rakkaat lukijat, jotka olette joskus tutustuttaneet kissoja toisiinsa: miten teitte sen? Lisäneuvoja otetaan mielellään vastaan. :)


Kassinen valmistautuu veriseen kaksintaisteluun imemällä tietoa kirjasta viettää jo nyt mielellään aikaa makuuhuoneessa, joten hetkellisistä eristyksistä ei pitäisi olla haittaa.

5 kommenttia:

  1. Se on hyvä Kassisen opiskella kirjasta :D Hyvät suunnitelmat! Noilla on oikein hyvä toimia ja laittaa peukut pystyyn. En laittaisi vielä lakanoita lasioviin vaan vasta jos sille on tarvetta. Meillä kissojen välillä oli verkko, joka mahdollisti turvallisen haistelemisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ei laitettu lakanoita sitten vielä. Kassinen kuikuilee kovasti lasin läpi, muttei ole nähnyt vielä Seppoa, joka saapui kolme tuntia sitten ja on koko ajan nukkunut kantokopassa. Hän nukkui myös autossa ja oli yllättävän helppo matkustaja.

      Poista
  2. Kuulostaa, että olette varustautuneet hyvin ja huolella uuden perheenjäsenen saapumiseen. Itse tarjoaisin tulokkaalle vielä mahdollisuuden pellettihiekkaan, jos hän on sellaiseen tottunut. :)

    Kun Mymmeli tuli taloon, olin suunnitellut pitäväni kissat eri huoneissa muutaman ensimmäisen päivän ajan, ja tutustuttavani ne pikkuhiljaa toisiinsa. Kissat olivat kuitenkin alusta asti todella kiinnostuneita toisistaan joten en lopulta nähnyt tarvetta erottaa niitä ollenkaan. Kaikki sujui onneksi todella hyvin ja nyt riiviöt ovat ylimpiä ystäviä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistettiin esille sekä savihiekkaa että pellettiä! Nyt oli kissatalollakin tarjolla molempia, kuulemma vastikään laitettu. Siinä meidän katsellessa kävi Seppo hienosti asioimassa savihiekalla leikin lomassa. :D

      Teillä on mennyt tutustuminen tosi hyvin! Katsellaan miten täällä, kunhan herra Seppo suvaitsee herätä ja lähtee liikkeelle.

      Poista
    2. Huippua, että savihiekka kelpasi! Toivottavasti Kassinen ja Seppo tulevat hyvin juttuun ja saavat toisistaan kaverit :)

      Poista