perjantai 23. syyskuuta 2016

Kissavyöhykkeitä

Henkilökunnan, Kassisen ja Sepon asuintila on nykyään jakautunut vyöhykkeisiin. Rajat ovat häilyvät, mutta ainakin toistaiseksi ne ovat vielä pysyneet pystyssä. Lähitulevaisuudessa tämä toivottavasti muuttuu.

Seppo-vyöhykettä on olohuone. Siellä hän nukkuu, syö, leikkii, riehuu, käy hiekkalaatikolla ja harrastaa muitakin pentumaisia asioita. Muualle hänet päästetään vain harvoin. Eteisessä ja keittiössä hän käy pari-kolme kertaa päivässä nuuskimassa paikat. Lyhyen seikkailun (joka jää todella, todella lyhyeksi, jos hän alkaa huutamaan) jälkeen hänet viedään takaisin omalle vyöhykkeelleen. 


Seposta on kuoriutumassa sylikissa, joka onnellisesti nuohoutuu henkilökuntaa vasten, kehrää ja vornistelee. Tämä on pieni yllätys, sillä kissatalossa hän ei ollut oikein käsiteltävä. Hän sieti ihmistä ja leikki leikitettäessä, mutta arasteli, väisteli kosketusta eikä pysynyt sylissä.

Seppo venyttäytyy pitkäksi ja on silti naurettavan pieni. Hänellä on kummallisia raitoja turkissaan, selkeimmin ne näkyvät etujaloissa, kyljissä, niskassa ja hännän alapuolella. Ovatkohan ne kasvaessa katoavia haamuraitoja vai savua?

Kassinen on suljettu Sepon keittiövierailujen ajan makuuhuoneeseen, jonne Seppoa ei päästetä. Toistaiseksi Kassisella täytyy olla edes joku turvapaikka moiselta pikkuotukselta, ja makuuhuoneeseen hän on hyvin kotiutunutkin eikä tunnu enää sen suuremmin stressaavan. Siellä hän nukkuu, käy hiekkalaatikolla ja siellä häntä myös yleensä leikitetään ja aktivoidaan. Aktivointilelutkin ovat nyt alkaneet tyhjentymään, kun ne ensimmäiset Seppo-päivät saivat maata nurkassa täysinä Kassisen jonkinasteisen stressin merkkinä.

Sepon ollessa suljettuna omaan yksiöönsä on Kassisella avoimet ovet muuhun asuntoon. Keittiössä hän käy syömässä ja joskus häntä leikitetään sielläkin. 
Eteisessä Kassinen piipahtaa joskus. Hän tuijottaa lasin läpi olohuoneeseen Seppo-vyöhykkeelle. Jos Seppo alkaa ilmaista itseään kovaäänisesti syystä tai toisesta, Kassinen häipyy nopeasti takaisin makuuhuoneeseen. Ei hän sellaista jaksa kuunnella.

Kassinen on myös vieraillut olohuoneessa muutaman kerran, sillä ovea pyritään pitämään auki Sepon ollessa nukkumassa (hajujen vaihtoa). Kassinen on tutkinut vallattua vyöhykettä varovasti jonkin aikaa ja tassutellut sitten ikkunalaudalle. Sieltä hän on tarkkaillut maailman menoa. Jonkin ajan kuluttua, yleensä Sepon alkaessa äännellä, Kassinen livahtaa pois. Tutkimus on silloin jo suoritettu. Vaikka hajut ovat outoja, on olohuone sentään vielä paikoillaan, Kassinen on helpotuksekseen huomannut.


Mikä sotku. En minä vaan koskaan tällaista elämää vietä. Taitaa Seppo olla aika typerä, kun tähän kuntoon jättää paikat.

Ensimmäinen yhteiskuva! Sepon korvannipukka pilkistää kiipeilypuun yläpesästä.

Ihmeolennot, jotka tunnetaan henkilökuntana, sukkuloivat sujuvasti huoneesta toiseen ja vyöhykkeeltä toiselle. Yön henkilökunnan toinen puolisko nukkuu olohuoneessa Sepon kanssa, ja toinen puolisko makuuhuoneessa Kassisen kanssa. Tämä järjestely jatkunee, kunnes kissat voidaan saattaa yhteen.


Radio on päällä öisin, jos ihmisäänet vaikka rauhoittaisivat. Yle Puheelta tulee muuten laatuohjelmaa, esimerkiksi toissayönä kolmen jälkeen uusittiin kansantalouskuunnelma vuodelta 1992. Harri Holkeri on aina ajankohtainen!

P.S. Seppo on alkanut hiljentyä! Hän ei ensimmäisinä päivinä nukkunut kunnolla, ja ehkä yliväsymys ja kiihtymys aiheuttivat osaltaan huutamista. Eilen oli ensimmäinen päivä, kun Seppo oikeasti nukkui ne toivotut 16 tuntia ja huusi vähemmän, ja sitä myötä ensimmäinen päivä, kun Seppoa ei haluttu postittaa Timbuktuun.

7 kommenttia:

  1. Kiva lukea kuulumisia Seposta ja Kassisesta. Ai sellaistakin ohjelmaa tulee yöradiosta :D Ja loistavaa ettei menolippua Timbuktuun ole vielä ostettu ja huuto on vähentynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle Puhe vaihdettiin Radio Loopiksi kun toinenkin yö oli uusintoja vuodelta nakki ja muusi... Onneksi Seppo ei pahastunut.

      Kassinen on ollut eilisestä lähtien tosi kiinnostunut Sepon huoneesta! Heräsin nyt varttia vaille viisi siihen, kun Kassinen oli murtautunut sisään, raaviskeli mattoa ja kävi Sepon hiekkalaatikolla. :´D

      Poista
  2. Hienoa, että huuto on vähentynyt ja henkilökunnan hermot säästyneet. :) Möröllä oli pienenä tuollaisia samanlaisia raitoja turkissaan! Nyt ne ovat jo lähes hävinneet ja ovat nähtävissä enää hännässä ja tassuissa oikeanlaisessa valossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seponkin raidat varmaan sitten häviävät, kiitos tiedosta. :)

      Ja on supperihanaa kun nyt on ollut hiljaisempaa. Oli jo pää hajota sekä meillä henkilökunnalla että Kassisella.

      Poista
  3. Kiva lukea tästä kissan sopeututtamisoperaatiosta. Nätti ja mukava kissa Seposta näyttää olevan kasvamassa. Pentuajassa on se hyvä puoli, että se menee ohi! Itsekin pidän enemmän aikuisista, rauhallisista ja ennalta arvattavalla tavalla toimivista kissoista.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista! Sopeutumisesta tulee kyllä juttua vielä. Yritetään kirjoittaa kaikki mahdollisimman tarkasti, jos tästä blogista olisi mahdollisesti hyötyä muille kissanottajille. Ollaan mekin luettu ahkerasti muiden ihmisten blogeja ja niistä hyödytty! :)

    Oikeassa olet, onneksi pentuaika on ohi nopeasti! Tuntuu, että Kassinen on niin helppo ja viisas Seppoon verrattuna. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kassinen on niin viisas"

      Sinä sen sanoit! Nyt se on netissä! Sitä ei saa enää pois. :)

      Poista