lauantai 9. heinäkuuta 2016

Peittohurmaa


Henkilökunta Kassinen sai kaksi uutta, tai oikeastaan hyvin vanhaa, päiväpeittoa. Mummon tekemillä peitoilla on hyvä nukkua, Kassinen kiittää. Ensimmäinen päiväpeitto koostuu riemunkirjavista isoäidinneliöistä. 

Toisesta peitosta piti hieman korjata ratkennutta saumaa, missä Kassinen tietenkin avusti innokkaasti.
Kissantassut sopivat ompeluun paljon paremmin kuin henkilökunnan typerät sormet. Peukalot nyt ainakin ovat aivan turha keksintö.

Kassinen saisi suullaankin aikaan kauniimpaa jälkeä!

Ai noinko kuvittelet sen muka onnistuvan.

Tuo ei nyt ainakaan auta asiaa kun ei neula ole edes lähellä repeämää.

Kassinen valvoo ja ohjeistaa.

Hänen asiantuntemuksensa pelasti tilanteen.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Uusien valjaiden kokeilua

Kassiselle tilattiin Zooplussasta uudet valjaat pari viikkoa sitten. Vanhat, alunperin kaneille kuuluneet, eivät olleet hänelle syystä tai toisesta mieluisat, ja kokonsa puolesta ne sopivatkin paremmin edesmenneelle Karvanaamalle. Korvikkeina ne kyllä toimivat, parempia odotellessa.

Tilatut valjaat saapuivat viime viikolla ja niitä on uudelle omistajalle jo useamman kerran soviteltukin. Valitettavasti Hänen Kassimaisuutensa ei näistäkään hirveästi pidä: pukemista seurasi jälleen kaatuilua, paikallaan makaamista, ja muuta shakespearelaista draamaa. Henkilökunta koitti harhauttaa ja palkita häntä raksuilla, mutta nekin tuli syötyä lähinnä vain silloin, kun niitä laittoi suoraan nenän eteen.



Ensimmäisen sovituksen kuvasatoa: jumissa pöydän alla. Kassisen puolesta on sanottava, että valjaat eivät hänelle mitenkään täydellisesti istu, mutta silti reaktio on hieman, öh, yliampuva. 


Raksu! Kassinen haluaisi! 

Mutta Kassinen ei kykene. 

Ylösnouseminen vaatii valtavat ponnistukset. 

Koordinaatio on hukassa: Kassinen päätyi istumaan liian kauas raksusta. Ei voi syödä raksua nyt. Kärsimystä.

Tuolillekaan ei voi tuosta vain hypätä. Kassinen jumiutui seisomaan pitkäksi aikaa ja lopulta hän joutui vetämään itsensä ylös pelkästään etukäpälillään.

Seuraavalla sovituskerralla otettiin käyttöön järeät aseet, kuten kissanminttusukka. Tällä saatiin Kassisen huomio ainakin osaksi, mutta sen tenho laimeni nopeasti. Viimeisimmällä sovituskerralla Kassinen kiinnostui kovasti, kun parvekkeen ovi avautui, ja otti jopa juoksuaskelia valjaat päällä, mutta hän kuitenkin kaatui kesken matkan eikä koskaan päässyt oven eteen asti. 

Istuvampien valjaiden etsiminen on edelleen henkilökunnan missiona. Kassista on harjoitettu ulkoiluun myös houkuttelemalla hänet kantokoppaan raksuja heittelemällä, mikä luonnistuu jo kohtalaisen hyvin. Ehkä tämä tästä lutviutuu. 


keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Halvat huvit

Pyykkiteline on Kassiselle vain satunnainen tuttavuus, sillä henkilökunta kuivattaa yleesä pyykkinsä taloyhtiön kuivaushuoneessa. Usein hän kiinnostuukin avatusta telineestä vaatteineen ja kehittelee pientä tekemistä sen ympärille. Tässäpä helposti järjestettävä, joskin vain lyhyen aikaa kiinnostava, virike.


Kassinen seikkailee.

Esiripun alta näyttämölle. Aplodeja kiitos!

Telineen voi kuvitella myös roikkuvakattoiseksi majaksi ilman seiniä.

Hyvä nukkumapaikka siis.

Telineen jalka olan alla ei haittaa yhtään.


sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Huono lahja

Kassinen sai kauniin asusteen juhlatilaisuuksia varten. Valitettavasti hän ei oikein pidä siitä.

Ehkä sen saa pois nuolemalla?

Kuinka masentavaa!

Lopuksi otettiin avuksi raksut ja temput, että Kassinen saisi muuta ajattelemista. Toivottavasti hän tottuu rusettiin ajan myötä paremmin.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kassisen käytösmuutoksia

Kassinen on Naaman poismenon jälkeen alkanut olla rohkeampi kuin aikaisemmin. Kassinen kyllä välillä kuikuilee ovesta ja nurkan takaa kulkiessaan aivan kuin odottaisi jonkun katsovan siellä paheksuvasti ja rankaisevan liiasta innokkuudesta, mutta kyllä hän alkaa tehdä itseään enemmän tykö kuin ennen.

Kassinen ei ole esimerkiksi koskaan ollut kovin äänekäs, mutta nyt hän maukuu hieman enemmän halutessaan ruokaa tai huomiota. Paino sanalla hieman, koska hän on edelleenkin aika hiljainen kissa eikä keskustele kuin himoitessaan jotain todella, todella paljon. Riehumista ja leikkisyyttäkin on jonkin verran enemmän kuin ennen. Leikkisää kurinaakin on kuultu pari kertaa.

Kassinen ei ole myöskään ollut koskaan mikään sylikissa. Hän ei ole aktiivisesti hakeutunut syliin, eikä ole viihtynyt syliin nostettaessa siellä koskaan puolta minuuttia kauempaa. Jos Kassinen on silityksiä ja rapsutuksia halunnut, hän on kiehnännyt ja puskenut esimerkiksi pöydällä tai lattialla henkilökunnan edessä ja sitten saadessaan palkaksi rapsutusta asettunut makaamaan niille sijoilleen. Ei koskaan syliin.

Hämmästys onkin ollut suuri, kun Kassinen on pari kertaa oma-aloitteisesti hakeutunut henkilökunnan syliin silityksiä varten. Ja pysynyt siellä jopa yli minuutin kerrallaan.

Tulinpa sitten syliin.

Tykkään. Hur hur.

torstai 30. kesäkuuta 2016

Ihanat kengät

Puolet henkilökunnasta oli pari päivää poissa ja palasi ällöttävän likaisten ihanien kenkien kanssa.

Oijoi mitkä kengät.

Pää mahtuu sisään.

Kassisen oma, Kassinen rakastaa.

Kokonaisvaltainen kokemus.
Kuvissa näkyy myös uusi Zooplussan laatikko, joka sisälsi kissanhiekan ja -ruoan lisäksi valjaat! Projekti Kassisen ulkoiluttamiseksi siis jatkuu.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Muistoja Karvanaamasta

Karvanaama oli niin suuri persoona, että hänen poislähtönsä aiheutti väistämättä aukon niin henkilökunnan elämään kuin tähän blogiinkin. Onneksi on kuvia, joiden avulla Naamaa voi muistella. Tässä muutamia ennenjulkaisemattomia kuukausien varrelta.

Harvinainen tilanne: Karvanaama nuoli Kassisen päätä.

Henkilökunnan syli oli usein paras paikka nukkua.

Ikkunalautakin oli hyvä jopa silloin, kun ikkunaa pidettiin auki niin viileällä, että Naaman täytyi kääriytyä pieneksi kissapalloksi pysyäkseen lämpimänä.

Pöh. Taas tuo.

Laatikkokuvaan liittyy myös lyhyt video, jossa Naama löytää Kassisen piilottelemasta laatikosta. Naama ei arvosta moista ja rankaisee Kassis-raukkaa.




Venyttelyä.

Vimeisenä aamunaankin Naama esitti, miten blokataan tietokoneen käyttö oikeaoppisesti.