Mati-mummo tarvitsi taas hoitopaikkaa kahdeksi yöksi ja hänet otettiin ilomielin Kassisen ja Sepon seuraksi. Hän tuli tänne kuin kotiinsa, tutki vähän paikkoja ja sitten etsi rapsuttajan, jonka jalkojen juureen sai leiriytyä katselemaan anovasti ylöspäin.
Moi oon Mati tulin tänne kolme minuuttia sitten. Rapsuta?
Rapsutettavana oleminen on parasta. Sohvalla rapsutettavana oleminen kaikkein parasta.
Ja sylissä oleminen on parasta.
Ja sitten parasta on ruoka ja herkut, vaikka joskus niitä tuleekin tuollasista tyhmistä laitteista. Ja sitten parasta on nukkuminen.
Ja sitten parasta on ulkona käyminen. Ekana päivänä oli tämmöistä ja tokana tuli lunta ja pakkasta. Piti ihan riehaantua juoksentelemaan lumessa, mut siitä ei oo kuvaa kun olin niin nopee.
Kassinen ei Matia juurikaan jaksanut noteerata. He ovat nuuhkivat nenäkkäin, tulivat hyvin toimeen keskenään ja ohittivat toisensa tarpeen tullen sivistyneesti ihan kylkikosketusetäisyydeltä. Kassista tosin saattoi jännittää, jos Mati jäi hänen ruokailunsa ajaksi keittiön kissahuonekalun viereen touhuamaan ja nuuhkimaan kissanruoan herkkuhajuja, ja hänelle ei silloin ruoka oikein maistunut. Onneksi Kassinen saattoi aina palata ateriansa pariin myöhemmin, kunhan Mati oli saatu pois paikalta.
Silityksiä ja rapsutuksia ja uutisia.
Seppo yritti välillä vaania, pelotella ja tuijotella vierasta kuten aiemminkin ja sai kuulla niistä murisevan vastalauseen. Huonon käytöksen lomassa oli kuitenkin aina pitkiä neutraaleita hetkiä ja hyvää kanssakäymistä (video n. 15 s).
Edellisen kerranhan Mati oli hoidossa heinäkuussa ja ikävä kyllä hän on vanhentunut selvästi sen jälkeen. Hän ei ole enää niin pidätyskykyinen kuin aiemmin ja on ehkä hieman seniili. Esimerkiksi ensimmäisenä iltana, vasta pari tuntia illan viimeiseksi aiotun pissityksen jälkeen, hän kaaputti jonkin aikaa kylpyhuoneen ovea. Henkilökunta havaitsi puuhan mutta arveli hänen vain haluavan mennä tutkimaan huonetta eikä tehnyt asialle mitään. Sitten kylpyhuoneen oven eteen ilmestyi lammikko. Voi voi. Luulikohan mummo kaapivansa ulko-ovea? Hän on varmaan ihmetellyt, miksi ihmiset eivät lähde viemään häntä ulos vaikka hän niin selkeästi ilmoitti hädästään!
En oo seniili, muistan kaikki tärkeimmät asiat esim. mistä huoneesta ruoka tulee. Tässä ootan tarkkaavaisesti että onko nyt minunkin ruoka-aika. Ootan tarkkaavaisesti ja kärsivällisesti ja herpaantumatta. Ei mee ruoka varmasti ohi suun. Ootan vaikka kuinka kauan.
Seppo-rukka on jatkanut kaljuuntumistaan. Vieraatkin jo sanovat häntä kamalan näköiseksi, mikä on tietenkin hyvä, sillä henkilökunta itse sokeutuu karvatilanteen huonoudelle nähdessään hänet joka päivä. Rokotusreissulla eläinlääkärille esiteltiin hänen harvakarvaisia etujalkojaan. Koska syy käyntiin ei ollut niissä ja henkilökunta arveli pärjäävänsä tilanteen kanssa (esimerkiksi iho ei mene rikki), lääkäri ei juurikaan asiaan puuttunut. Hän sanoi, että stressiin voi kokeilla erilaisia haihduttimia tai esimerkiksi rauhoittavaa ruokavaliota eli Royal Caninin Calm -sarjaa. Feliway-haihdutin tosiaan on käytössä ja henkilökunta jäi pohtimaan rauhoittavaa ruokaa. Sepon ruokavaliota ei kuitenkaan haluta tässä vaiheessa muuttaa ihan täysin (Calmia pitäisi syödä ainoana ruokana), joten muut vaihtoehdot saivat mahdollisuuden. Calm-ruoan pääasiallinen vaikuttava aine on ilmeisesti kaseiini, jota saa myös sellaisenaan tablettimuotoisena Zylkene-valmisteena. Henkilökunta selvitteli kaseiinin toimivuutta (tähän koirablogiin on hienosti koottu tutkimuksia aiheesta) ja soitteli eläinlääkärille muutama päivä käynnin jälkeen kysellen, että voisiko sitä kokeilla. Lääkärin mukaan ei Zylkenestä haittaakaan ole ja käski jatkaa kokeilua vähintään pari viikkoa, sillä mahdollinen vaikutus ei muutamassa päivässä näkyisi. Seuraavaksi Sepolle siis metsästettiin 30 tablettia Zylkeneä. Hän saa yhden päivässä ruokaan sekoitettuna.
Tätä etsittiin kolmesta apteekista ja kahdesta eläinlääkäristä, joista toisesta se lopulta löytyi.
Kapselit ovat todella isoja mutta onneksi niitä ei ole tarkoitus ahtaa kissaan kokonaisena.
Kapselin sisältä saadaan jauhe, joka sekoitetaan herkkuruokaan. Sepon mielestä tämä on maailman paras uusi aamurutiini!
Hän on aina innokkaana syömässä rauhoittavansa.
Tabletin lisäksi Sepon stressiä pyritään vähentämään myös tarjoamalla mahdollisimman paljon erilaista aktivointia, mitä seurataan kolmenkymmenen päivän kalenterilla. Tähän mennessä oletettavasti mukavaa tekemistä on tullut jokaiselle päivälle.
Keittiön seinälle kirjataan Sepon kanssa puuhailtuja juttuja. Kassinen ei nyt saanu omaa kirjanpitoa, vaikka hän on tietenkin ollut mukana suurimmassa osassa.
Lisätekemisiä saa ehdottaa.
Ensimmäisen noin viikon jälkeen tilanne on seuraava: Sepon vasemmassa kyynärpäässä olevaan laikkuun alkaa selvästi kasvaa karvoja mutta valitettavasti samaan aikaan hänen oikeaan polveensa on tullut harvakarvaisempia kohtia. Tulos taitaa siis olla plusmiinusnolla, mutta henkilökunta on melko toiveikas. Mutta mitäs sitten tehdään, jos kuukauden päästä karvatilanteessa ei ole mitään muutosta? No mennään eläinlääkärille miettimään vaihtoehtoisia selityksiä. Otetaan muuten mielellään vastaan suosituksia Joensuun alueen klinikoista, jotka voisivat erityisesti tässä asiassa auttaa. Tähän mennessä henkilökunta on esimerkiksi arvellut, että karvakadossa ei ole kyse allergiasta, sillä luulisi allergisen, kutiavan tai kivuliaan eläimen hoitavan itseään kellon ympäri, pakonomaisesti tai maanisesti (tai näin ainakin kaikki henkilökunnan kohtaamat allergiset koirat ovat tehneet: tassujen nuolentaa tai korvien raavintaa ei voi olla näkemättä!). Seppo ei moista tee vaan karvat vain katoavat henkilökunnan ollessa poissa kotoa, mutta voisiko kyse silti olla allergisesta oireilusta tai yliherkkyydestä jollekin. Jaa-a, sen kun tietäisi. Terkkuja muuten Muikku-kullalle ja kiitos hänen emännälleen tuesta, kun nyt samanlaisissa "tää eläin vaan kaljuuntuu"-tilanteissa kerran ollaan.
Oletteko kanssaihmiset huomanneet Pissasirkus-blogin erinomaiset kissan kuljetuskoppakoulu -postaukset (osa 1 ja osa 2)? Niistä innostuneena täällä esitellään nyt Kassisen ja Sepon kantokoppajuttuja.
Koppaanmeno on molemmille opetettu temppu. Se toimii hyvin, jos tarjolla vain on palkkaa, tilanne on tarpeeksi rento ja henkilökunta osaa esittää, että kaikki on aivan normaalia ja mitään tavallisesta poikkeavaa ei ole tapahtumassa. Se ei toimi, jos henkilökunta stressaa ja on jännittynyt esimerkiksi tulevan eläinlääkärireissun vuoksi. Kassinen ja Seppo aistivat, että jotain on nyt vialla, eivätkä he mene koppaan kirveelläkään.
(Tai no, menevät he jonkin superherkun avulla. Tämä ei kylläkään toimi, jos lääkäriin pitäisi mennä syömättä.)
Tässä on kuva ajalta ennen viimeviikkoista eläinlääkäriä. Kopat on jo nostettu keskeiselle paikalle esiin, pehmusteet ovat sisällä ja ovet auki. Pahaa-aavistamaton Kassinen menee tutkimaan.
Kenraaliharjoitus muutamaa tuntia ennen lääkäriä. Molemmat menivät nätisti koppiinsa ja henkilökunta toivoi, että sama tapahtuu myös oikean lähdön aikoihin. Toive toteutui, sillä henkilökunta ei jännittänyt pelkkää rokotusreissua ja osasi itse käyttäytyä.
Lääkärin jälkeisenä päivänä testattiin, jäikö herrasväelle jotain hampaankoloon kantokoppia vastaan. Kumpikin saatiin menemään sisään, vaikka he olivatkin hieman varovaisia.
Seuraavina päivinä Kassinen kävi myös nukkumassa kopassa. Hän oli jo unohtanut, että sillä on minnekään koskaan mentykään!
Seuraavalla videolla (n. 1 min, äänetön, nopeutettu ja tekstitetty) näytetään yksi kantokoppaharjoitus, jossa molemmat saadaan kävelemään koppaan.
Osallistuttiin Ampan ja Muikun arvontaan ja voitettiin pääpalkinto. Kiitti hei kaverit, te ootte aina hyviä arpomaan! Ihmiset on tosi onnellisia näin hienosta piposta ja on käyttäneet sitä sisälläki.
Palkinto oli vaan ihmisille mut onneks me saatiin ekstraa. Jotkut on niin ajattelevaisia.
Haluan kiittää Muikkua tästä kassista. En tiijä kuka lähetti mutta Muikkua kiitän.
Ja ainiin saatiin herkkuja myös!!! Sellainen Party Mix, niitä ei yleensä saada. On kyllä hyväääää.
Kassinenkin tykkäsi niistä. Se meinas purra ihmistä sormeen näissä kuvauksissa mut onneks sillä on tylsät hampaat kun se on niin vanha eikä mennyt ihan läpi.
Hyvää siis oli senki mielestä. Kiitti vielä hei kerran Amppanen ja Muikkunen!
Kassinen investigoi paahdettuja kurpitsansiemeniä. Hän myös varasti yhden ja mussutteli sitä hetken suussaan, mutta onneksi totesi sen lopulta syömäkelvottomaksi.
