tiistai 30. joulukuuta 2025

Juoni

Iäkäs täti yritti olla ovela ja tulla kannetuksi ulkomaailmaan roskien mukana.


Valitettavasti henkilökunta laittoi valot ja huomasi hänen juonensa. Ulkona on liian kylmä tätieläimille!

sunnuntai 28. joulukuuta 2025

Lisää lahjajuttuja

Karvainen herrasväki sai vielä yhden yhteisen lahjan, ettei äreä tätikään jää ilman ja koe siitä pahaa mieltä. Tädille ei kerrottu, että tämä aktivointilelu oli ensisijaisesti tarkoitettu koirille.

Tästä voisi kokeilla tarjota märkäruokaa Sepolle, jos hän sitten jättäisi varpaansa rauhaan, kun saisi lisäsisältöä elämäänsä.

Henkilökunta oli muuten myös ollut jotenkin poikkeuksellisen kilttinä ja sai lahjaksi ihan oman aktivointipelin

Peli on kissa-aiheinen mutta ei ole tarkoitettu kissoille. Täti siis pois siitä tallomasta nyt kiitos.

Tätä peliä on pelattu aiemmin ainakin Tassulinnassa ja jossain muissakin kissablogeissa. On kovat paineet selvittää haasteet täälläkin!

perjantai 26. joulukuuta 2025

Lahjajuttuja

Karvainen herrasväki auttoi paketoimaan lahjoja ennen joulua. 


Seppo myös ystävällisesti pesi tätinsä päätä.

Täti suhtautui pesupalveluun vihamielisesti eikä siksi saanut yhtään lahjaa.

Seppo sai pakkauksen pieniä hiirulaisia, sillä ne ovat hänen mielestään ihan parhaita eikä yksittäisiä ole etsittäessä juuri löytynyt.

Ole hyvä vaan Seppo! Et ehkä ole ansainnut sitä kiltteydellä vaan yleisellä surkeudella, sinä harvahampainen varpaidenimeskelijä, mutta nauti nyt kuitenkin.

keskiviikko 24. joulukuuta 2025

Joulutervehdys 2025

Iloista joulua kaikille lukijoille!

 
Tässä muuten vielä viime hetken joululahjavinkki, sopii ihan kaikille:








maanantai 22. joulukuuta 2025

Joulukirje

Kassinen ja Seppo saivat joulukortin! Kiitos Ame ja Tuike!

He saivat myös pienen minttulahjan, josta Seppo nautti jo kirjekuoren läpi (alla video n 10 s) ja henkilökunta sai tarran, jonka viestin kanssa tosin rohkenee olla eri mieltä.




Kassisen täti nautti mintusta kyllä kovasti.

Nyt menee joulunaika mukavasti trippaillessa. Kiitos tuhannesti!

lauantai 20. joulukuuta 2025

Halpa lelu

Seppo leikki eilisillan leipäpussinsulkijalla ihan höpelönä. Ei hän kummoisia joululahjoja tarvitsisi, vaikka niitä ansaitsisikin.


Leikki loppui, kun Kassisen täti otti ja pureskeli pussinsulkijan pilalle.

tiistai 16. joulukuuta 2025

Kassi

Minne olet täti muuttamassa? Joko sait Seposta tarpeeksesi?

sunnuntai 14. joulukuuta 2025

Rauha maassa ja hyvä tahto

Sepon vanha (/uusi?) täti on antanut hänelle anteeksi ja he ovat jo näin läheisessä väleissä.

Tänään ohjelmassa on Kassisen tädin ylellisen yksiön purku, ja hän saa muuttaa kokopäiväisesti tänne muiden kuolevaisten joukkoon. 

perjantai 12. joulukuuta 2025

Ilot

Tötterö otti ja kiipesi puuhun, ja jäi matkalla ilmeisesti jotenkin jumiin niin, että kaulapantakin aukesi.

Puu kaadettiin makaamaan lattialle, sillä eihän tötteröllä nyt mitään iloja saa elämässä olla.

Tötterö vietti muuten viime yön ilman tötteröä. Varpaasta on hankala sanoa mitään, mutta tässä kuvassa hän olisi halunnut leikkiä tätinsä kanssa. Täti sanoi, että älä unta nää, ääliö.

keskiviikko 10. joulukuuta 2025

Yhteiselo lääkärireissun jälkeen

Eläinlääkärin jälkeen Seppo ei taaskaan tuntenut tätiään. Ei, vaikka he olivat yhdessä lääkärissä ja matkustivat autossa kopat nenäkkäin. Kotiin tultua Seppo seurasi Kassisen perässä epäillen ja sitten hänet laitettiinkin joksikin aikaa makuuhuoneeseen rauhoittumaan ja toipumaan.

Muutamaa tuntia myöhemmin Seppo päästettiin ulos ja hän kiitti siitä käymällä tätinsä kimppuun.

Kassisen tädille rakennettiin kodinhoitohuoneeseen yksiö kaikilla mukavuuksilla.

Siellä hän vietti kaikki ne ajat, kun Seppo ei ollut suljettuna omaan yksiöönsä makuuhuoneessa.

Lääkäristä tuli kotiin väärä täti! Se on tuolla!

Päästäkää, niin ajan sen pois.

Sepon halu hankkiutua eroon tuntemattomasta tädistä hälveni parissa-kolmessa päivässä, mutta uudelleentutustumista haittaa se, että Kassista pelottaa. Ketäpä ei pelottaisi, kun tuttu asuintoveri on käynyt yllättäen päälle eikä siinä paljon tötteröt haitanneet.

Nyt se uusi täti on tuolla makuuhuoneessa. Haluisin vähän haistella, avaa ovi.

Oho, siinä se on. Vähän jännittää...

Kodinhoitohuoneen ovea on pidetty usein pienesti raollaan hajujen vaihtamiseksi. Seppo haluaisi kovasti mennä sisään, mutta ei pääse, kun täti ei häntä juuri nyt kovin korkealle arvosta.

Kassinen miettii, uskaltaako tulla ulos ikinä vai kannattaisiko vain elellä omassa rauhassa.

Karvainen herrasväki on istunut vierekkäin aamiaispöydässä margariini- ja salaattitarjoilun merkeissä, mutta ilman ohjattua toimintaa heidän meininkinsä menee helposti toistensa tuijotteluksi ja siksi heitä ei keskenään valvomatta vielä jätetä. Valvonnan alla Seppo on jo kyllä omasta mielestään tutustunut uuteen tätiinsä ja on vähän nuollut tämän päätä, huudellut tätä leikkiin ja yrittänyt leikkielein juosta kohti. Täti on sietänyt, kuunnellut ja ei lähtenyt leikkijuoksua karkuun, mutta ei kyllä mennyt mukaankaan. 

Ehkä tämä tästä.

maanantai 8. joulukuuta 2025

Varvaskuvia

Tähän muistiin varvaskuvia.

Tässä ongelmavarvas silloin, kun sitä ei ole imeskelty. Näyttää vain vähän erilaiselta.

Tässä ongelmavarvas pitkällisen imeskelyn jälkeen.

Kynnen ympäristö on selvästi turvonnut.

Itse kynttä ei meinaa edes löytyä.

lauantai 6. joulukuuta 2025

Tötterö täteineen tohtorilla

Kassinen ja Seppo saivat eilen etukäteisjoululahjaksi yhteisen retken eläinlääkäriin. He olivat siitä todella iloisia.

Karvainen herrasväki retkellä. Isompi koppa on Kassisen tädin, sillä hänelle sattui taas menomatkalla kakkaonnettomuus ja paluumatkalla pissionnettomuus. 

Kassisen täti sai rokotuksen ja häneltä otettiin verikokeita munuaistilanteen kontrolloimiseksi, ja muutenkin. Lisäksi häntä vähän kopeloitiin. Hammaskiveä on sen verran, että poistoaikaa pitää alkaa varailla, mutta noin muuten täti on oikein hyvässä kunnossa. Verikokeet hän antoi ottaa oikein kiltisti ja niissä ei ollut mitään huomautettavaa. Kaikki munuaisarvotkin olivat viiterajoissa.

Kassisen täti painoi 4,7 kiloa.

Tätirukka.

Tätirukan hyvät  munuaistulokset muistiin tähän. Tädin korkean iän vuoksi tutkittiin myös kilpirauhasarvo TT4, joka oli viitteissä.

Murheenkryyni Seppo Johannes rokotettiin myös ja hänen tassunsa tarkastettiin. 

Oikean etutassun 3. varpaassa todettiin lievää turvotusta ja punoittelua kynsivallissa, ei kuitenkaan tulehdukseen viittaavaa aristusta tai eritettä. Jatketaan kotihoitoa suunnilleen samoin kuin tähänkin asti: puhdistus kirvelemättömällä puhdistusaineella ja hunajavoiteella aamuin illoin, ja kauluria käytetään tarvittaessa. Lisäksi Seppo sai viikon kipulääkekuurin, että nähtäisiin, loppuuko oireilu sen aikana ja palaako ylimääräinen varpaannyhtäminen sen loppumisen jälkeen.

Lisäksi eläinlääkärille esiteltiin Sepon takaselässä olevaa pattia, jonka henkilökunta huomasi pari kuukautta sitten ja joka ei tänä aikana ole kasvanut tai muuttunut. Eläinlääkäri totesi sen olevan hyvin pieni, ihonalainen patti, ja sitä on tässä vaiheessa vain seurailtava.

Seppo Johannes painoi 4,8 kiloa.

Seppo-rukka.

Kassisen kilohinta tällä retkellä oli 63,9 euroa. Sepon kilohinta oli puolet pienempi, ollen vain vain 31,9 euroa.