lauantai 24. helmikuuta 2018

Ei kuolla nälkään

Viimeisin Zooplustilaus tuli eilen perjantaina. Tai tuli ja tuli. Yritti tulla. Puolenpäivän jälkeen tuli soitto tavarantoimittajalta.

- Teille olisi tulossa neljä jumalattoman painavaa pakettia. Onko ketään kotona?
- Ei ole juuri nyt, mutta yhden aikaan on. Voitteko yrittää puolen tunnin päästä uudelleen?
- Ei valitettavasti voi, silloin pitää olla jo toisella jakelualueella. Kiirettä pitää. Nämä voi sitten hakea Matkahuollosta kolmen jälkeen.

Jaa. Onneksi herra Pablon henkilökunta autoineen auttoi hakemaan paketit, joiden yhteispaino oli yli sata kiloa. Ei oltaisi polkupyörällä onnistuttu.


Ruoka mahtui kaappiin vain juuri ja juuri.

Kassinen voisi auttaa kaapin tyhjentämisessä nyt heti. Kuinka ystävällistä!

Kassinen ottaisi näitä uusia.

Kassinen söisi sormetkin.

Purizonin kuivaruoka oli tutustumistarjouksena pienessä alennuksessa, joten henkilökunta arveli, että sitä voisi kokeilla. Kassisen mielestä se on herkullista/ihanaa/parasta koskaan, joten siitä tulee hänen uusi temppupalkkansa. Vain hänen, sillä Seppo Nirsolainenhan ei Purizonia syö. 

Nirsolainen kökötti pöydänkulmalla kuvaajan pään takana ja hurisi kuuluvasti katsellessaan, kuinka Kassinen sai herkkuja. Mitähän hänen päässään oikein liikkuu...

Loppuonnellisuus: ruokien mukana tulee laatikoita!

torstai 22. helmikuuta 2018

Komea/Pöljä

Seppo poseeraa.

Mutta sitten jokin menee vikaan.

Voi voi.

Uusi yritys, viikset entistäkin komeampina.

Eih.

tiistai 20. helmikuuta 2018

Salaisuus

Kassinen tulee syliin vain joskus ja jouluna, mutta kyllä hänkin kaipaa läheisyyttä. 

Ei sitä tarvii kaikille kertoa, kamera pois. Ääliö.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Tarinoita karkuri-Seposta

Seppo on onnistunut muutamaan kertaan karkaamaan rappukäytävään henkilökunnan saapuessa tai lähtiessä. Hän kipittelee vikkelästi alaspäin, yleensä kakkoskerrokseen mutta nykyään jopa pohjakerrokseen saakka. Onneksi ulkoilma on kahden oven päässä! 


Taas Seppoa panetellaan!?!

Vanki nimeltä Seppo.

Tällaisilla pakoyrityksillä on seurauksensa: jokaisesta karkureissusta on jätetty yksi virallinen valjasulkoilu väliin. Seppohan on jo käynyt retkellä ja ihminen on juossut perässä. Sama asia, ainakin henkilökunnan mielestä. 

Seppo Hayworth - avain pakoon.

Monte Sepon kreivi.

Henkilökunta on nykyään paljon tarkkaavaisempi ulos lähtiessään tai maailmalta takaisin saapuessaan. Ovesta on paras sujahtaa sivuittain kuin taskurapu. 


Voi Seppo, missä lienet?

Pako Seppotrazista.

perjantai 16. helmikuuta 2018

Ystävänpäivä on joka päivä

Tehtiin silleen tyhmästi että...

...unohdettiin ystävänpäivä.

Sepon mielestä ystävät ovat sitä varten, että niiden päälle voi mennä nukkumaan. Niin hän tekikin. Kassisen mielestä sillä tavalla ajattelevia Seppoja on syytä kurittaa. 


Syntyi siis painimatsi.

Kassinen puree.

Seppo potkii.

Tässä kuvassa on sitä jotain. Uljaita, sulokkaita eläimiä.

Seppo olisi jo valmis lopettamaan, sillä hän tietää häviävänsä.

Kassista kuitenkin yhä ärsyttää päiväunien pilaantuminen ja hän jatkaa Sepon kantapäiden pureskelua.

Seppo potkaisee hänet pois.

Se oli väärä liike: Kassinen aloittaa mäiskimisen.

Seppo lyö takaisin, vähän kynnet esillä. Kuinka epäherrasmiesmäistä!

Kassinen luottaa pehmeään tassuun. 

Seppo on senkin alla hätää kärsimässä.

Viimeinen näytös.

Sepon surkea häviö.

Voittajan on helppo, öö, hymyillä?

Varsinaisena ystävänpäivänä tapahtui muuten jotain kummaa: Seposta haaveiltiin.

Ei kannata, neuvoo Kassis-täti.

Hienoille nuorille neideille on parempiakin kohteita.

Seppo on niin typerä, nythän se taas nähtiin.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Tuoli

Henkilökunta uudelleensijoitti yhden tuolin makuuhuoneeseen, olevinaan itseään varten. Tai siis toppahousujaan varten.

Kassinen ja Seppo ottivat sen myös omaan käyttöönsä heti, sillä he eivät ole ennen päässeet näkemään ulos juuri tästä ikkunasta. Tuolin siirto toi kaikille iloa! 

Paitsi joskus öisin ilo on kaukana, kun verhot on vedetty ikkunan eteen. Joku tuhma Seppo saattaa tulla heiluttelemaan verhoja ja kynsimään tuolia, ja osaapa hän myös paukuttaa patteria. Argh.  

Kassinen irtisanoutuu moisesta touhusta. Hän osaa käyttää tuolia nätisti jokaisessa tilanteessa.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Strategistit

Henkilökunta sai joululahjaksi kivan pelin.

Seppo katselee yllättävän kohteliaasti pelialueen reunalta.

Kassinen ei. Hän haluaisi tulla pöydälle silitettäväksi eikä ymmärrä, miksei nyt saakaan kellahtaa kyljelleen keskelle pelilaattoja.