Olipa kerran Seppo, joka piti kuivatuista broilerinsydämistä. Hän piti niistä niin paljon, että halusi niellä ne kokonaisena. Tästä johtuvan tukehtumisvaaran vuoksi hänen henkilökuntansa usein syötti sydämiä kädestä niin, että hänen täytyi pureskella irti pieniä nokareita kerrallaan.
No, perjantaiaamuna Seppo sitten puri sydämen lisäksi myös allekirjoittanutta peukalosta. Vahingossa vain. Yksi pieni reikä, kulmahammas upposi, ei edes kokonaan.
 |
| Minäkö tämän tein? |
Haava putsattiin (Sepon jatkuvalla avustuksella) juoksevalla vedellä, saippualla ja Betadinella. Laastari sormeen ja eipä siinä mitään. Perjantaipäivän haavaa särki mutta niinhän kaikki haavat särkevät. Lauantaina peukalo oli vähän turvoksissa. Sunnuntaina vähäinen turvotus jatkui ja peukalon niveliä, peukalon tyveä ja rannetta särki.
Allekirjoittanut hermostui ja meni päivystykseen, kun tilanne näin hiljalleen tuntui pahentuvan. Ei olisi maanantaina kiva herätä peukalo mustana tai jotain. Se on aika tarpeellinen.
Lääkäri katseli silleen, että "ei tämä tulehtunut ole. Seuraa tilannetta. Jos muuttuu kuumaksi ja punaiseksi ja turpoaa lisää, tai kehittyy kuumetta tai muuta, niin tule takaisin. Ranteessa varmaan särkee jänne. Ja nivelsärky ei välttämättä liity tähän puremaan mitenkään. Ei pistetä jäykkäkouristusta, se on uusien suositusten mukaan voimassa 15-20 vuotta. Vahvisteen saisi sitten kymmenen vuoden jälkeen, jos olisi likainen haava. Tämähän ei ole likainen haava."
Allekirjoittanut tuli kotiin vähän pöllämystyneenä. Homma oli vähän niinkuin jotkut ylihuolestuneen kissanomistajan eläinlääkärikäynnit eli turha reissu mutta saipahan mielenrauhan. Ja ihmettelemistäkin jäi: Sepolla on ilmeisesti steriili suu, siinä missä eläinten puremat yleensä ovat likaisia haavoja.
Ja mikä on tilanne nyt? Vähän särkee niveliä mutta peukalo on muuten ookoo. Ehkä tästä oikeasti selvisi säikähdyksellä. Toivottavasti.
Voisikohan Seposta johtuvan ihmislääkärireissun laskea vuoden kissakuluihin?