Muriseva, sähisevä villieläin

Seppo sai syksyllä lahjaksi hienon lelun. Aivan ihanan huiskan, jossa on pitkä punainen, pehmoinen karvasuikale, vaaleanpunaisia höyheniä ja päässä pieni punainen sydän.

Seppo ei kuitenkaan saa leikkiä huiskallaan, vaikka niin kovasti tahtoisi. Miksei? Koska lelun kanssa hän ei osaa olla kiltisti. Ja jos ei osaa leikkiä kiltisti, sitten ei leiki ollenkaan.

Sepon Sepon SEPON SEPON SEPON OMA LELU EI SAA OTTAA

Kun tämä lelu ensi kertaa Sepolle annettiin, hän otti sen oitis hampaisiinsa ja juoksi pois. Ei tässä mitään uutta. Mutta kun henkilökunta yritti tämän jälkeen Seppoa lähestyä, hän pureskeli lelua hampaat irvessä, sähisi ja murisi. Murisi! Kassinenkin sai uteloidessaan osakseen saman kohtelun. 

Lopulta lievää oveluutta ja nopeita refleksejä hyväksikäyttäen härpäke saatiin Sepolta pois. Hän yritti kiihkeästi saada sen takaisin, mutta henkilökunta oli nopeampi ja viskasi sen yläkaappiin piiloon. Ja piilossa se pysyy, mitä nyt välillä kokeillaan, olisiko tilanne tasaantunut.

SEPON LELU KÄSI POIS

Eilen kokeiltiin. Seppo omi lelun, sähisi ja murisi, juoksenteli ympäriinsä aarteensa kanssa. Kassinen katseli ensin kauempaa ja sitten lähempää, ihmetteli aikansa kunnes totesi, että eihän tuollainen käytös vetele. Hän hyökkäsi Sepon kimppuun, pureutui kiinni niskanahkaan ja piteli kiinni.

Karvat pöllysivät, kun Seppo pani vastaan kynsin muttei hampain, sillä lelua piti tietenkin pitää koko ajan tiukasti suussa. Henkilökunta irrotti Kassisen Seposta ja laittoi hänet makuuhuoneeseen joksikin aikaa.

Ensimmäinen video (n. 25 s) on kuvattu hetki ennen hyökkäystä. Kassinen katsoo taustalla, kun henkilökunta pitää lelusta tiukasti kiinni ja Seppo yrittää repiä sitä itselleen pelottavan äänimaailman kanssa. Toinen video (n. 35 s) on samantyylistä meininkiä keittiössä.

Jos jotain hyviä puolia hakee, niin tällainen kiihkoilu ei onneksi jätä kehenkään pysyviä traumoja. Nytkin Seppo unohti lelun minuutin-parin kuluttua, kun se vain saatiin häneltä pois, ja Kassinenkin oli iloinen päästessään ulos makuuhuoneesta ja huomatessaan toverin olevan taas normaali.

Näin on käynyt pari kertaa ennenkin. Lukijat muistavat ehkä ihmeelliset ankannokkahärpäkkeet. Niidenkin kanssa pentu-Seppo oli aikoinaan niin innostunut, että kanssa-asujille äristiin ja leluja oli vaikeaa saada häneltä pois. Lopulta hän kasvoi niiden lumoista ulos ja nyt ne ovat lelukorissa jatkuvasti saatavilla sen kummempia intohimoja herättämättä. 

Ehkä niin käy tällekin ihmehuiskalle.