keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Vuoden 2017 kuluja

Henkilökunta laskeskeli vuoden 2017 kissakuluja. Laskelmat tehtiin pääasiassa Zooplus-laskujen pohjalta, sillä melkein kaikki hiekka ja ruoka tilattiin sieltä. Lisäksi raakalihaa ja herkkuina käytettyjä raksuja ostettiin kaupoista mutta niistä tarkkoja summia ei ole muistissa. Muitakin kuluja, mm. eläinlääkärissä käyntejä, tuli, mutta onneksi kiitettävän vähän.

Zooplus-tilauksia vuoden käyttöä ajatellen tehtiin 6 kertaa: ensimmäisen kerran aivan v. 2016 lopussa ja viimeisen kerran marraskuun 2017 alussa.


Ken on heistä kaikkein kallein?

Ruoka

Zooplussalta tilattiin ruokaa yhteensä 490,6 e edestä. Alkuvuodesta Seppo söi vielä penturuokaa eli summa on hieman suurempi, kuin pelkällä aikuisruoalla olisi ollut. Kaupasta kannettujen herkkuraksujen ja lihojen hinnan voisi varmaan arvioida suunnilleen näin:

1 pussi PrimaCat-raksuja maksaa n. 4 e ja kestää n. 3 kk, lisäksi ostettu pussi tai pari kalliimpiakin raksuja -> n. 20 e/vuosi

Raakalihoina on pääasiassa ostettu eläimille tarkoitettua possun- ja broilerinsydäntä, sian sisäelinseosta, kivipiiraa, broilerinfileetä ja kanankauloja, joiden yhteinen, keskimääräinen kilohinta asettuu sinne neljän euron tietämille (kun ei kalleimmasta kaupasta osteta). Kissat saavat näitä satunnaisesti pieniä annoksia, keskimäärin 2 krt/viikko/kissa, eli ehkä 80g/vk/kissa, eli yhteensä 160g/vk, eli 8,3 kg/vuosi, eli 33 e/vuosi.

Tästä tulisi 490,6 e + 20 e + 33 e = 543,6 e 
joka pyöristetään varmuuden vuoksi ylöspäin (kaupasta on voinut tarttua mukaan Pirkka sydänpateeta tms.) eli vuoden ruokakuluiksi laitetaan
550 e eli 23 e/kissa/kk.


Ruoankuluttaja.

Hiekka

Zooplussalta tilattiin hiekkaa 233,9 eurolla ja yhden kerran sitä ostettiin kaupasta (n. 8 e), kun tilaus ei tullut ajoissa. Tällöin yhteisumma on noin 241,9 e ja yhden kissan osuudeksi tulee 10,1 e/kissa/kk.


Hiekanheittelijä.

Muut

Vuonna 2017 ostettiin kulmahiekkalaatikko n. 17 e. Leluja ei taidettu ostaa yhtään, mutta jos niihin lasketaan vaikka kymppi, niin ollaan oikealla tiellä.

Säännöllisesti ostettiin koirankakkapusseja, 150 kpl/3 e. Kulutus pusseilla on keskimäärin 2 kpl/päivä, eli vuodessa kuluu 730 pussia (hui kauhistus). Vuodessa pakkauksia ostetaan siis viisi kappaletta eli niihin kuluu 15 euroa.

Muut ostokset yhteensä siis 17 e + 10 e + 15 e = 42 e, josta yhden kissan osuudeksi tulee 1,8 e/kissa/kk


Ai keittiön uutta huonekalua ei laskettu?

Vaikka se oli kuitenkin pääasiassa meille.

Yhteiset kulut yhteensä

Kissojen yhteiset kulut vuonna 2017: 550 e + 241,9 e + 42 e = 833,9 e. 
Yhden kissan kulut: 416,95 e, eli 34,7 e/kissa/kk.


Eläinlääkärikulut

Eläinlääkärissä käytiin v. 2017 kiitettävän vähän. Kassinen sai hoitoa akneensa ja Seppo kävi leikattavana ja rokotuksella, mutta Kassisen kulut olivat yllättäen suuremmat.

Kassisen terveyteen panostettiin yhteensä 163,35 eurolla 
(aknetutkimuksiin meni 128,5 e ja apteekin aknelääkkeeseen 26,85 e, lisäksi hänen akneaan hoidettiin ainakin Betadinella, n. 8 e.)

Seppoa käytettiin lääkärissä kahteen otteeseen, yhteensä 129,58 euron edestä (kastrointi 74 e ja rokotus 55,58 e).


Edullisuuseläin Seppo.


Koko vuosi

Vuodessa Kassiseen ja Seppoon kului yhteensä 1126,83 e, josta

Kassisen osuus 580,3 e
Sepon osuus 546,53 e


Kalleuseläin Kassinen.


Laskettiinkohan oikein, unohtuikohan jotain oleellista?

8 kommenttia:

  1. Kassinen on painonsa arvoinen kultaa, eikös vaan Kassi?
    Ja edullisuuseläin, eikö oo kamala sana tuo k-a-s-t-r-o-i-n-t-i. Ja siitä piti vielä maksaa, huh-huh...

    Kyllähän nämä karvahaalarit on kilohinnaltaan varsin tyyriitä, ainakin tässä huushollissa, kun vanhempia katteja näemmä harrastan. Mutta voisi sitä rahansa tunkea huonompaankin, esmes huumeisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kullan hinta nyt on noin 35 e/g ja Kassinen painaa noin 4,5 kg, joten hän on 157500 euron arvoinen. Kuulostaa oikealta, toteaa Kassinen.

      Rahat voisi sijoittaa huonomminkin, totta! Mutta sijoittaahan sitä kissojenkin kanssa rahojaan huumeisiin, joskin vain kissanhuumeisiin...

      Poista
  2. Mielenkiintoista! Mulla on vakaa aikomus tänä vuonna vähän laskeskella kissakuluja, mutta saa nähdä milloin lopahtaa innostus kun totuus rupeaa selviämään... :D 33e kuussa per kissa ei kuulosta mun korviin kovin pahalta ja teidän ruokavalinnat on tosi edullisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, 33 e tai enemmän voisi kuussa mennä pelkästään ruokaan, jos olisi allergista porukkaa. Onneksi Kassinen ja Seppo voivat syödä aika lailla mitä vain, jos vain suostuvat syömään... Ja kyllähän he suostuvat (ainakin tähän asti), kun tarpeeksi suostuttelee. :P

      Laskekaa, näitä on kiva lukea! Tai voihan sitä laskea vaikka ensimmäiset kolme kuukautta ja raportoida sen pätkän, saa vähän osviittaa kuluista jo siitäkin. :)

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus! :) Kiva lukea muiden kuluja :) Itselläkin ollut mielessä laskea oikein kunnolla näiden neljän vuosikulut, mutta viime aikoina on ollut niin kauheasti töitä, että blogielämä (ja muukin elämä!) on jäänyt vähän sivummalle... Äkkiä arvioituna kumminkin varsinkin ruokakulut taitavat olla meillä aika paljonkin enemmän per kissa. Tosin viime vuonna haettiin vielä sitä kelpaavaa ruokaa ja paljon meni hukkaan tai kannettiin anoppilaan, että sekin vähän vaikuttaa... Ehkä on parempi ettei mieti niitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen itseltä hukkaan mennyt ruoka kyllä lisää kuluja, mutta ehkä tänä vuonna vältytte siltä! Jos ei porukka sitten päätä, ettei sama tuttu ruoka enää kelpaakaan. :D

      Toivottavasti elämä palaa pian ja kissojen säännölliset kuulumiset jatkuvat! :D

      Poista
  4. Hyvät kulut! :) Isot pointsit teille, jos ette ostaneet leluja kuin korkeintaan kympillä! Meillä on leluja pilvin pimein, mutta silti on mukamas tarpeellista ostaa varsin säännöllisesti uusia. :D Kai se jossain vaiheessa loppuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lelujen ostamisen ovat onneksi hoitaneet muut ihmiset, niitä tulee aina tuliaisina ja sen semmoisina. Lelumäärä on siis lisääntynyt ilman sanottavaa omaa rahalista panostusta, oivallista. :P Ja ei, ei se varmaan lopu. :D

      Poista