tiistai 23. lokakuuta 2018

Syötiin pillereitä

Kassiselle ja Sepolle syötettiin männäviikolla matokuuri. Heillä on kuitenkin tapana maistella kaikkea mitä henkilökunta kantaa sisään, oli se sitten kasveja, sulkia tai multaa, joten matojen mahdollisuus on aina olemassa. Ja ovathan he ennenkin niitä onnistuneet saamaan...

Tablettien alasmenoa avitettiin margariinilla. Kumpikaan kissoista ei tunnu olevan kykeneväinen ymmärtämään sitä, että jos toiselle heistä annetaan lääkettä, voi se tapahtua toisellekin heti minuutin päästä. Seppo istua toljotti ihan vieressä ja katseli kiinnostuneena, kun Kassiselle tungettiin tablettia kitaan, ja sama toisin päin. 

Kuvassa on kaksi sisäkissaa, jotka ovat kuitenkin päässeet nauttimaan ulkokissojen elon arjesta. Heitä on loisittu sekä matojen että punkkien toimesta. Varmasti on ollut mukavaa.

8 kommenttia:

  1. Huh. Kyllä ei mulle tungeta kitaan mitään. Piika tosin tarjoilee mulle voita sellasen pienen möykyn, laittaa lautaselle noin puolen vuoden välein tuohon ikkunalaudalle ja siitä minä sen nuoleskelen päivän aikana. Mulla mitään matoja oo. Toivoo Viiru.
    (hys. on sillä ollu matoja. voihin on sekoitettu lääketahna. kitaan tunkemisessa tuli sen verran vammoja piialle, että tälleesä mennään. hyshys. toivoo piika)

    VastaaPoista
  2. Myös kynsienleikkuu on joka kerta ainutlaatuinen spektaakkeli. Alfred seuraa tyynesti, kun Mimmin kynsiä leikataan, eikä käy pienessä mielessäkään, että jälleen kerran myös hänen vuoronsa on tulossa. Mimmi kyllä yrittää luikkia karkuun, jos Alfredin vuoro on ensin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimmi on selvästi fiksumpi niistä kahdesta! Mutta on se jännä, miten porukka kuvittelee joka kerta, että tämä kaverinkiusaustapahtuma on selvästi järjestetty minun viihdykkeekseni enkä voi varmasti joutua sen kohteeksi. :P

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oli ällöjä. Mutta nopeesti meni alas kyllä. - Kassinen

      Poista
  4. Omistajan onni on kissansa hyväuskoisuus. :'D

    VastaaPoista