torstai 14. lokakuuta 2021

Sepon kynsivamma

Seppo loukkasi itsensä maanantaina. Henkilökunnan allekirjoittanut puoli oli kotona koko päivän ja puoliltapäivin kävi vieraita, josta kissat olivat tietenkin hyvin iloisia. Kaikki oli ihan normaalia, kunnes Seppo tuli kävelemään keittiön pöydälle verisen tassun kanssa. Yhdestä varpaanvälistä näytti vuotavan verta ja tarkemmassa syynissä havaittiin, että vasemman etutassun ulommaisen varpaan kynsi oli tavallista pienempi.

Varoitus: alla tulee kuva tassusta.

Tällainen kynsi löytyi makuuhuoneesta päiväpeitolta. Ilmeisesti ulkokuorta on irronnut jotenkin enemmän, liikaa. Vai onkohan kynsi jäänyt kiinni peittoon?

Tältä tassu näytti tuoreeltaan. Seppo ei oikein noteerannut vammaansa, ei aktiivisesti pessyt puhtaaksi tai muuta. Henkilökunta pyyhki verta pois ja laittoi kynteen ensiavuksi Vetramil-hunajavoidetta, jolla hoidettiin Kassisen anturahaavaa viime vuonna

Seppo ei onneksi vaikuttanut kipeältä, ei ontunut ja antoi tutkia ja hoitaa kynttä oikein nätisti. Alkupaniikin jälkeen henkilökunta päätti seurailla tilannetta ja katsella, josko selvittäisiin ilman eläinlääkärireissua.

Hyvä päätös, en haluu eläinlääkäriin.

Oon ihan terve ja hyvissä voimissa, ja nyt on puhdas varpaanvälikin. Jos oisin pessyt sen heti ite niin ette ikinä tietäis, mitä on tapahtunut.

Seuraavina päivinä Seppo on jatkanut normaaliutta. Hänelle laitetaan Vetramilia pari kertaa päivässä ja hän sallii sen ihan hyvin. Tähän asti vaikuttaa oikein hyvältä. Toivottavasti paraneminen jatkuu ja ei tule mitään takapakkia!

Tässä kuvassa Sepolle on juuri laitettu voidetta tassuun ja hän miettii, pitäisikö nousta ylös vai jatkaa unia.

18 kommenttia:

  1. No voihan harmitus, mitä lie sattunut. Mutta hyvä, että Seppo on kotihoito myönteinen! Toivotaan että paranee pian♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo suhtautuu kotihoitoon ihan hyvin, mutta nyt, kun se vain jatkuu ja jatkuu, häntä alkaa ärsyttää pikkuhiljaa. :'D

      Poista
  2. Tekevälle sattuu..

    Ihan ei dokumentoinnista auennut huolestuneelle lukijalle oliko kynsi irronnut kokonaan vaiko vain osittain?
    Oli niin tai näin, kynnet ovat onneksi (?) uusiutuva luonnonvara..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osittain vain, onneksi! Jos olisi irronnut koko kynsi niin oltaisiin huutaen oltu lääkärissä, augh. Pahoittelut epäselvyydestä. :/

      Poista
  3. Hitsi mikä tapaturma. Toipilaalle pitää antaa nameja, että psyykkinenkin kunto pysyy korkealla vammasta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppoa on ahkeraan lahjottu ja häntä on pidetty oikein hyvänä, ei juuri ollenkaan nimitelty!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. On! Aluksi en oikein tykännyt ja annoin sen olla mutta nyt nuolen sen pois. Henkilökunta ei tykkää siitä. - Seppo

      Poista
  5. Haavoittunut sankari on ihailtavan tyyni korissa levätessään! hänelle kuuluisi kyllä nyt pieni nami urheudesta ... niin, ja henkilökunnalle hyvästä ja tolkusta hoivasta myös ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo kiittää ja vaatii nameja lisää. Henkilökunta on lahjonut itseään myös kiitettävästi. :P

      Poista
  6. Pikaista paranemista Sepolle! Rikkinäiset kissantassut eivät ole mistään kotoisin, joten parantukoon tassu oitis!

    VastaaPoista
  7. Pikaista paranemista seppotassulle!
    Hyvää hoivaa ja nameja, niin ei tarvi mennä ellille ja taas on terve tassu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppotassu kiittää. Koetetaan pärjäillä näin, nyt vieläkin näyttää hyvältä!

      Poista
  8. Peitto on kaunis mutta arvatenkin salakavala. Jos siihen pieni kynsi uppoaa, sitä ei ehkä niin helposti saakaan irti. Seppo sen sijaan on syytön, suloinen ja suukoteltava <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökunta on omistanut peiton jo vaikka kuinka kauan, mutta nyt on ensimmäinen kerta, kun kukaan siihen teloo itseään. Kauhistus! Ystävän koira on kuulemma menettänyt kynnen virkatulle peitolle. Peitoissa vaanii kyllä tunnistamaton vaara.

      Seppo kiittää, suukkoja on saanut. <3

      Poista
    2. Olisikohan Seppo leiponut peittoa? Ikävä tunne se joka tapauksessa on, kun kynsi jää jonnekin kiinni. Siinä voi paniikki iskeä.

      Lisää suukkosia Sepolle <3 <3

      Poista
    3. Tai on villitellyt ja raapinut peittoa, ja peitto on vastannut samalla mitalla!

      Seppo kiittää

      Poista