tiistai 6. syyskuuta 2022

Henkilökunta ulkoilee

Oletan, että saan kohta minun hienon huiskan. Minun huiska on tuolla kaapissa säilössä. Ootan tässä.

Miks muuten olis nuo ovet kaikki auki tuolleen?

Kuule Seppo, ne ovet ovat auki sen tähden, että henkilökunnan allekirjoittanut puoli kuivattelee housujaan siinä. Henkilökunnalla oli kahdet ulkohousut päällekkäin, sillä henkilökunnalla oli ilo ja kunnia osallistua sellaiseen tärkeään koirajuttuun.

Tärkeä koirajuttu oli VIRTA, eli pelastuskoirakon käyttöönottotarkastus viranomaiskäyttöön. Henkilökunta oli maalihenkilönä ja esitti metsään kadonnutta.

Tarkastuksessa on oikean etsinnän kaltainen tilanne, jossa tarkastettava koirakko etsii metsästä yhtä tai useampaa eksynyttä ihmistä. Henkilökunnan tehtävä tässä operaatiossa oli maata hakkuuaukolla olevassa koivupuskassa, kunnes etsijät löysivät. 

Ensimmäinen puoli tuntia oli leppoisaa odottelua, mutta sitten alkoi vähän satamaan.

Loppujen lopuksi henkilökunta makasi pressun alla melkein kolme tuntia, mutta onneksi sitten Hyvin Hieno ja Pätevä Eläin tuli haukkumaan. 

Hyvin Hieno ja Pätevä Eläin ohjaajineen suorittivat tarkastuksen hyväksytysti, joten ei ollut turha reissu. 10/10, henkilökunta osallistuisi mielellään uudelleen.

Ymmärsin sen verran, että kävit kolmen tunnin päiväunilla ulkona.

Jaksat siis leikittää huiskalla.

Hopi hopi nyt. Ootan.

Pohjois-Karjalan Pelastuskoirat Ry:llä on Instagram.

20 kommenttia:

  1. Siis ymmärsin juuri niinkuin sinäkin Seppo; se kävi kolmen tunnin päiväunilla ja nyt on virtaa! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin! Käsittämätöntä että ei leikittänyt silti. Jouduin itkemään pitkään ja sitten vasta toinen henkilökunnan puoli otti huiskan. - Seppo

      Poista
  2. Maalihenkilönä olo ja kissan leikitys ovat tärkeitä toimia!
    Kyllä levon ja kuuman kupposen jälkeen henkilökunta taas jaksaa.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökunta tuli takaisin sen verran myöhään, että lepo ja kuuma kupponen olivat yöuni ja aamukahvi. :'D

      Poista
  3. Jossain Jaamankankaallako sitä rötkötettiin laiskoina. Oikeasti, nyt luulis jaksavat leikittää ykköseläimiään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jossain siellä päin henkilökunta vietti autuaat tunnit ilman yhtään ylivaativaa naukumaijaa kilometrien säteellä. :D

      Poista
  4. Meitä jäi mietityttämään, että miten housut kastuu nukkuessa... no joo, sato. Mut joo, kiva kun henkilökunta kävi ulkona ottamassa pikku tirsat, niin jaksaa ny palvella ja toteuttaa kaikki toiveet.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielläkö vihjaillaan ilkeitä!!!! - henkilökunta

      Kuulemma koko ulkomaailma on yksi iso hiekkalaatikko, niin ei johdu kastuminen siitä. - Seppo

      Poista
  5. Hihii, noin pitkän levon jälkeen jaksaa kyllä huiskalla leikittää=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin luulisi. Mutta ei jaksanut. Henkilökunnan pitäisi kehittää kuntoa. - Kassinen ja Seppo

      Poista
  6. Hui! Jos henkilökunta oliskin jäänyt löytymättä? Olisko se itse osannut tulla sieltä pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olisi osannut. Onneks löytyi. Paitsi ehkä se olis ollut onnellinen siellä eksyksissä, olis voinut olla koko viikon, jos ei ois tarvinnut mennä sinne minne se aina aamulla menee. - Seppo

      Poista
    2. Ja vaikka olisi osannut, niin olisiko edes saanut tulla? Eikö kuitenkin ole hieman rikollista poistua pelialueelta kesken piilosen? Mikä tuuri, että etsijänä sattui olemaan aito EEE (Eri Etevä Eläin) ja henkilökunta ylipäätään koskaan sai palata kotiin.

      Poista
    3. Niin, olisi ollut hyvin tuhmaa lähteä kesken kaiken kotiin! Mutta sitten olisi ehkä tullut löydetyksi hieman nopeammin, jos olisikin kotiin kävelyn sijaan harhaillut syvemmälle metsään ja etsijöiden syliin...

      EEE oli kyllä taitava ja hieno ja komeakin, oli onni tulla sellaisen löytämäksi! Varmasti tulevaisuudessa löytää myös oikeasti eksyneet marjastajat ja metsäretkillä väsähtäneet ja kaikki muut. :)

      Poista
  7. Henkilökunta yritti parhaansa ja silti haukuttiin :/ Onneksi kotona on kilttejä eläimiä <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökunnan haukkuminen on ihan oikein, kun ei ees leikitä joka kerta kun haluun! Ite huudan sille ja kiljun ja itken. - Seppo

      Poista
    2. Anonyymikommentaattorien liitto (AKL) voisi oikeastaan tukea pyrkimyksiäsi kommentointilakolla. Korkeintaan kiljuttaisiin.

      Poista
    3. Kiljuvat kommentoijat eivät olisi mieleisiä. Henkilökunta lupaa myöntyä Sepon leikkihuuteluun vaikka yhden lisäkerran verran, vaikka olisikin kuolemanväsynyttä. - henkilökunta

      Poista
  8. Nythän tässä suodattimeen tarttui sellainen kysymys, että miksi huiska on piilossa?

    Eri Etevät Eläimet ovat tavattoman hienoja ja tarpeellisia ja kaikella tavalla mukavia. Onneksi EEE löysi henkilökunnan ennen kuin henkilökunta kylmettyi ja EEE:lle olisi totisesti tullut tarvetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huiska on piilossa, ettei hirmuinen huiskiensyöjä Seppo Johannes irrota jokaista höyhentä heti kättelyssä. Huiskien elinikää yritetään pidentää viidestä minuutista vaikkapa kunnianhimoiseen viiteen viikkoon.

      Onneksi EEE löysi ajoissa! Tosin EEE:n suoritusta valvomassa oli sekä kokeneita hälyryhmäläisiä että poliiseja, joten kylmettynytkin henkilökunta olisi varmasti ollut osaavissa käsissä. Henkilökunta sai muuten lopuksi vielä silittää poliisikoiran pentua, mikä oli koko kolmen tunnin makaamisen arvoinen kokemus.

      Poista