tiistai 6. kesäkuuta 2023

Kassinen nesteytyksessä

Kassisen lauantai-sunnuntaiyön ripuli jatkui sunnuntaina oksentelulla. Kauluri otettiin pois. Hän ei halunnut syödä mutta tyrkytettynä nuoleskeli hieman lientä ruokalautasilta. Sunnuntai-iltana hän tuntui voivan hieman paremmin ja söi itse vähän ruokaa, leikki ja hakeutui seuraan, mutta sunnuntai-maanantaiyönä jatkui oksentelu ja ripulointi ja hän lopetti kaiken syömisen ja makasi vain apaattisena. Henkilökunta antoi hänelle ruiskulla pieniä määriä vettä, kanalientä ja muussattua ruokaa ja Nutriplussaa.

Heti kahdeksalta soitettiin eläinlääkäriin ja saatiin aika samalle iltapäivälle.

Voi tätiparkaa. Tässä kuvassa hän sentään näyttää melko hyvältä, suurimman osan ajasta hän nukkui kivuliaan näköisenä limppuna.

Tällä tavalla.

Seppo kävi hoitamassa häntä.

Kassinen oli niin väsynyt, että hän ei edes ajanut Seppoa pois vaan kerrankin Seppo sai hoitaa häntä niin kauan kuin halusi.

Lääkärissä Kassinen oli vaisu ja selvin näkyvä ongelma oli silmän haava, joka oli suurentunut. Hän jäi eläinlääkäriin tippaan neljäksi tunniksi ja sai siellä kipulääkkeitä, antibioottia ja pahoinvoinninestolääkettä. 

Haettaessa Kassinen oli pirteämmän oloinen kuin jätettäessä! Mukaan kotiin tuli Kesium Vet -antibiootti, lisää Oftan Akvakol -silmätippaa, Miratazia ruokahalua parantamaan tarvittaessa ja lisäksi henkilökunta uusi Nutriplus- ja maitohappobakteerivarastonsa.

Eläinlääkärin lausunto. Tädille toivotettiin pikaista paranemista, mitä henkilökunta toivoo myös.

Kotona Kassinen oli melkein heti nälkäinen eli Miratazia ei ainakaan heti tarvittu. Toivottavasti ei tarvitakaan! Hän söi illan ja yön mittaan enemmän kuin edelliseen vuorokauteen ja kävi kahdesti pissilläkin.

Potilaan ensimmäinen ateria.

Potilas tältä aamulta. Silmä vaivaa mutta muutoin elämä tuntuu voittavan. Kauluri koetetaan pitää minimissä, että se ei stressaisi lisää.

Henkilökunta soittelee kahdeksan jälkeen eläinlääkäriin Kassisen yön kuulumiset. Jos hänet todetaan tarpeeksi hyvävointiseksi kotihoitoon, menee hän seuraavan kerran lääkäriin torstaiaamuna silmä- ja muuhun kontrolliin. Tänään olisi ollut se kauan odotettu hammaskivenpoisto ja hammasröntgen, mutta sattuneesta syystä se peruttiin.

Toivottakaa tädille tsemppiä jatkoon!

16 kommenttia:

  1. Voi Kassista!

    Yllättävän nopeasti kissa voi kuivua, mutta tokenee myös loistavasti nesteytyksen jälkeen.
    Saitteko kotiin tulijaisena massiivisen pallukan ihonalaiskudokseen annettua nestettä, vai annettiinko suoraan suoneen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukeni kyllä yllättävän hyvin! Melkein normaali on. Ja onneksi ei tullut pallukkaa vaan suoneen tiputettiin, kai se on tehokkaampaa...?

      Poista
  2. Rakkaale Kassiselle hirveesti paljon kaikkea hyvää voimaa ja sillain. Koita syödä ja varsin juoda ettei tartte letkun jatkeeksi mennä roikkumaan. Suuteloitsen neänääsi ja käpälääsi. Toivoo Viiru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassinen kiittää, ihana Viiru! Ei tarvinnut eilen enää mennä letkuun, ruoka maistui ihan hyvin ja pissiäkin tuli. Nyt saisi ehkä kakkaa tulla niin olisi kaikki hyvin. Henkilökunta ei ole enää edes kranttua että pitääkö kakan tulla laatikkoon vai eikö.

      Poista
  3. Kassiselle hirmuisasti ruokahalua ja janoa, että kunto kohenee! Sepolle hoitotaitoja (on se sun täti, on on).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3

      Seppo eleli yhden yön arestissa, päivällä kävi vielä vähän miettimässä kun pari kertaa nutuutti tätiä vihamielisesti, mutta illalla alkoi jo tuntea ja taisi vähän hoitaakin.

      Poista
  4. Voi, paljon voimia Kassiselle ja hoitohenkilökunnalle! Toivottavasti eläinlääkärin tekemät taiat ja parantava ilmapiiri paransivat tädin.

    Mutta jopas nyt sekin on, että silmän haava on kasvanut! Ja mistä mokoma haava edes on kotoisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.<3 Hyvemmältä alkaa näyttää. Ainoastaan antibiootin nauttiminen tökkii...

      No sepä! Tietysti haava on voinut kasvaa sen yhden kaulurittoman oksennusvuorokauden aikana, mutta mistä lie alunperin tullut. Syyttäisi sormi Seppoa vai tädin omia puutteellisia ohimonrapsutuskykyjä.

      Poista
  5. Kassinen, me toivotaan kaikki ihan täysillä, että sä tulisit tosi pian terveeksi. Sitte jaksaisit pitää taas Seponkin kurissa.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toverit. <3 Seppoa Kassinen jo viime yönä vähän kuritti niin ehkä se tästä normalisoituu!!!

      Poista
  6. Oikein isosti paranemissäteitä täältä Kassiselle ja halaus henkilökunnalle ❤️
    Kylläpä silmävaiva nyt aiheuttaa ongelmia, mutta onhan se selvä, että jos joku paikka on oikein kipeä, niin ei maistu ruoka ei juoma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, säteitä tarvitaan ja ne voi kohdistaa Kassisen silmään ja mahaan. Henkilökunta kiittää myös. <3

      Ihan niin. Ei sitä itsekään varmaan söisi jos olisi silmässä kirvelyä ja vielä kaikki ruoka tulisi ulos ihan liian nopeasti.

      Poista
  7. Voimia täti Kassiselle ja henkilökunnalle! Kyllä sairastaminen on ihan per**stä, sekä ihmisen, että eläimen. Terveisin Myös Silmävaivainen Henkilö

    VastaaPoista
  8. Teoria: Kassinen teki kaikkensa välttääkseen hammaskivenpoiston 8O
    Mutta oli miten oli, edelleenkin nopeaa toipumista Kassiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa pohdittu! Täti on todellakin juuri niin ei-nero, että keksisi tuollaisen suunnitelman, jolla kuitenkin päätyy tunneiksi lääkäriin!

      Kiitos <3

      Poista