Seppo on nyt kertaalleen käynyt rappukäytävässä valjastelemassa.
Hän liikkui hyvin rohkeasti oudossa ympäristössä.
Rappukäytävä on paljon hiljaisempi kuin edellisessä asunnossa oli. Ehkä tiukan kierteinen rakenne imee ääntä ja estää kaikuja kerroksesta toiseen.
Tällä retkellä Seppo jaksoi edetä yhden kerroksen verran alaspäin eli kolmanteen kerrokseen. Ulko-ovelle on vielä pitkä matka. Ehkä joskus kokeilemme hissiä.
Kassinenkin on usein olevinaan menossa tähän uuteen, vähemmän kaikuvaan ja vähemmän pelottavaan käytävään (muttei sitten haluakaan mennä, kun hänelle näytetään valjaita).
Kaksi huonetta ja keittiön käsittävän pienen ekosysteemin paikallinen eläinkunta on mennyt päivälevolle säästääkseen energiaa ja selviytyäkseen seuraavaan ruoka-aikaan.
Kassinen (Cassius typeryys maximus) on ylempänä eliönä asettautunut tyynylle.
Hänen mielestään luontokuvaus saisi olla katoava taiteenlaji.
Alempi eliö Seppo (Seppous idioticus minutus) yllätettiin imeskelemästä omaa häntäänsä.
Uhkaavan luontokuvaajan havaitessaan hän kierähtää ylösalaisin. Käyttäytymisen tarkoitus on vielä tieteelle epäselvä, mutta sen arvellaan olevan jonkinlainen puolustusreaktio.
Kierähtämisen perimmäisen syyn selvittäminen vaatii vielä laajoja tutkimuksia. Alustavasti Sepon arvellaan joko I. esittävän kuollutta, II. esittävän kerällä olevaa käärmettä tai III. yrittävän maastoutua paljastamalla suuremman osan vatsapuolen valkoisesta suojavärityksestä. On kuitenkin tutkittava myös sitä mahdollisuutta, että hän yrittää kerätä söpöyspisteitä.
Kassinen on harjoitellut heinäkuun lopusta asti uutta temppua: oven sulkemista. Idea on taas peräisin Kertulta, jonka blogissa on myös hyvät toteutusohjeet, joita vähän sovellettiin kissaa ajatellen. Temppua opetellaan kohdetyöskentelyn kautta. Ensin Kassinen opetettiin koskettamaan pientä pahvineliötä, ja sen avulla hänet saadaan (toivottavasti, teoriassa) koskemaan muitakin asioita.
Ennen koskemista kohde pitäisi löytää...
Pahvineliön koskeminen opetettiin tassun antamisen kautta. Henkilökunta pyysi kättelyä kohde keskellä kämmentä, ja sitten hiljalleen hivutti sitä sormiotteeseen ja siitä lattialle. Lattialla olevasta kohteesta käsi irrotettiin varovasti, sentti sentiltä, jolloin Kassisella oli suuria ongelmia, sillä hän vähän väliä yritti saada palkkaa koskemalla kättä kohteen sijasta.
Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana.
Käden häivyttämistä opeteltiin varmaan kuukauden päivät. Henkilökunta alkoi olla jo epätoivon partaalla, sillä temppu on ihmisnäkökulmasta ei-niin-kovin-vaikea. Onneksi Kassisen temppuilua katsoneet vieraat osasivat kannustaa, että lisää treeniä vaan, onnistuu se joskus. Ja onnistuihan se.
Tästä napista saa herkkuja.
Kassisella muuten on temppuilussa vahva ihmisfokus, tyyliin "tuossa on herkkuautomaattini, miksi katsoisin muualle tai koskisin mitään muuta", mikä ehkä vaikeutti käden häivyttämistä. Seppo puolestaan on oppinut ja osaa yleistää sen idean, että myös ympäristön esineillä voi saada palkkaa. Lattialla olevaa pahvineliötä alettiin siirrellä ympäriinsä, mikä oli myös hieman vaikeaa. Kassisen ja henkilökunnan välissä olevaa kohdetta on helppo taputella, sivulla olevaa ei. Kassinen myöskään ei halua liikkua: jos hän on parkkeerannut itsensä johonkin, hän ei nouse yltääkseen kauemmas siirretylle kohteelle vaan lähinnä kurkottelee puolivillaisesti sitä kohti. Tällä hetkellä temppu on siinä vaiheessa, että kohteen voi teipata kiinni kaapinoveen ja Kassinen osaa koskea sitä. Allaolevalla videolla (1 min 20 s) esitellään temppua kolmessa eri vaiheessa: ensimmäisessä pätkässä Kassinen koskee kädessä olevaa kohdetta (ja välillä kättä), toisessa lattialla olevaa ja kolmannessa kaapin oveen teipattua.
Seuraavassa vaiheessa ovea raotetaan ja Kassiselta odotetaan vähän enemmän voimaa tassutökkäyksiin, että ovi alkaa liikkua. Uuden kodin keittiönkaapeissa on muuten paremmat ovet kuin edellisessä, sillä täällä ovet sulkeutuvat hiljaisesti, ilman kovia ääniä. Se tästä harjoittelusta vielä puuttuisi, että Kassinen säikähtäisi jotain kolahdusta!
Suljetussa ovessa olevan kohteen kosketus sujuu melko hyvin.
Henkilökunta kävi elokuun puolivälin paikkeilla Elo-Karelia-koiranäyttelyssä vähän ihmettelemässä, ihastelemassa ja ikkunashoppailemassa. Kassisen ja Sepon onneksi koiria ei tarttunut mukaan (liian iso, liian pieni, liian karvainen, liian kalju, liian lättänä naama, liian ohuet tikkujalat, liian höpsö trimmaus), mutta yksi oikea tuliainen kylläkin. Kissoille tuotiin kuivattu, karvainen jäniksenkorva! Sen arveltiin olevan hyvä virike ja innostava leikkikalu.
Seppo on erittäin kiinnostunut.
Sekä Kassinen että Seppo ihmettelivät korvaa kovasti. Sitä haisteltiin ja vähän ravisteltiin ja hippusen käpälöitiin, mutta siihen Kassisen kiinnostus jäikin. Hän olisi varmaan pitänyt enemmän tuoreesta tavarasta. Seppoakaan ei korva leikkimielessä kiinnostanut. Hän keksi, että se kelpaa syötäväksi.
Alku oli hieman hankala.
Järsiminen todettiin helpoimmaksi, kun henkilökunta piteli korvaa.
Syöminen on tekniikkalaji.
Kyllähän siitä näköjään jonkin verran hävisi.
Kassinen ihmettelee Sepon iljettäviä mielihaluja. Järsiä nyt kuivaa korvaa!
Uuteen kotiin on saatu laitettua verhot. Edellisessä asunnossa niitä ei koskaan ollut, koska siellä oli täydellisen toimivat sälekaihtimet ja verhot sisustusmielessä ovat asioita, joita tapahtuu muille ihmisille.
Seppo on siis elänyt koko elämänsä verhottomassa maailmassa ja henkilökunta vähän jännitti, miten hän niihin suhtautuu. Koettaisiko hän kiipiä niitä pitkin korkeuksiin?
Ai tällainen laitos on verho.
Kyllä, kyllä hän yrittää. Onneksi hänen kyntensä ovat lyhyet ja tylsät. Hän saa vain kaavittua ja heiluteltua verhoja, mutta näyttää saavan siitäkin sen verran iloa, että on tuskin lopettamassa hetkeen.
Sitä voi heilutella näin.
Ja kynsiä näin.
Ai mitenniin "ja nyt Seppo loppuu se verhojen härkkiminen" en kuule en ymmärrä laalaa.
Ainakin kynnenleikkuutiheys on helppo määrittää: sakset esille heti, kun verhoista alkaa saada otetta.
Mitään en oo ikinä tehnyt.
Välillä henkilökunta salaisesti vähän toivoo, että myös Seppo kuuluisi niihin muille ihmisille tapahtuviin asioihin.
Muutto oli jännittävä tapahtuma paitsi henkilökunnalle myös Kassiselle ja Sepolle. Uusi koti oli, tottakai, uusi ja sen mukana tulivat uudet huoneet ja uudenlaiset hajut. Onneksi kuitenkin vanhat kunnon huonekalut seurasivat mukana. Ja nimenomaan ne vanhat kunnon nukkumapaikat.
Kassinen nukkuu edelleen korkean kirjahyllyn päällä. Sen saman hyllyn, mikä aikanaan tarjosi turvaa Karvanaaman äksyilyiltä ja pentu-Sepon riehunnalta.
Seppo puolestaan nukkuu (päivisin) edelleen kiipeilypuun yläpesässä, kuten edellisessä kodissakin. Yläpesässä hän on nukkunut heti toisesta pentupäivästään lähtien, ja ei kai nyt yksi muutto aiheuta mitään muutoksia näin vanhaan rutiiniin.
Huonekalujen järjestystä on uudessa residenssissä muutettu ja nyt molemmat nukkumapaikat sijaitsevat samalla puolella olohuonetta. Seppoa vähän ihmetyttää.
Kirjahyllyt, kiipeilypuu ja pieni lipasto uudelleen sijoittamalla on saatu aikaan korkealla sijaitseva kiipeily- ja hiippailutaso, jota pitkin voi kulkea huoneen päästä toiseen. Lipastolta pääsee edelleen ikkunalaudalle. Hurjaa!
