Vieraita

Henkilökunnan allekirjoittaneella osapuolella oli eilen nimipäivä. Päivän kunniaksi Sepolle kutsuttiin ihailevia vieraita.

Vieraslistaa tähditti keväällä 13 vuotta täyttänyt Mati-mummo emäntineen.

Mikä voisi olla parempi nimipäivälahja kuin se, että saa rapsuttaa koiraa?

Seppo ja Mati tulivat toimeen perinteisellä tavalla: alussa toinen tuijotti ja toinen vähäsen murisi ja jahtasi. Kassinen nukkui vierailun ajan parvekkeella.

Sepon mielestä jahtaus oli tosi kiva leikki, sillä sitähän hän Kassisenkin kanssa leikkii päivittäin! Seppo huuteli, kurisi ja spurttaili ympäri olohuonetta ja yritti saada Matia mukaan. Sepon epäonneksi Matin mamma kielsi tältä suurimman osan kyseisestä leikistä.

Mati joutui vain olemaan keittiössä rapsutettavana ja syömässä kissannappuloita. Karmea kohtalo! Seppo tuli katsomaan ystävänsä kärsimystä hyvin hyvin hyvin läheltä.

Lopulta vieraiden oli pakko lähteä kotiin. Seppo olisi lähtenyt mielellään mukaan.

Hei hei Mati, tule taas pian käymään!

Mati täällä taas

Mati-mummo tarvitsi taas hoitopaikkaa kahdeksi yöksi ja hänet otettiin ilomielin Kassisen ja Sepon seuraksi. Hän tuli tänne kuin kotiinsa, tutki vähän paikkoja ja sitten etsi rapsuttajan, jonka jalkojen juureen sai leiriytyä katselemaan anovasti ylöspäin.

Moi oon Mati tulin tänne kolme minuuttia sitten. Rapsuta?

Rapsutettavana oleminen on parasta. Sohvalla rapsutettavana oleminen kaikkein parasta.

Ja sylissä oleminen on parasta.

Ja sitten parasta on ruoka ja herkut, vaikka joskus niitä tuleekin tuollasista tyhmistä laitteista. Ja sitten parasta on nukkuminen.

Ja sitten parasta on ulkona käyminen. Ekana päivänä oli tämmöistä ja tokana tuli lunta ja pakkasta. Piti ihan riehaantua juoksentelemaan lumessa, mut siitä ei oo kuvaa kun olin niin nopee.

Kassinen ei Matia juurikaan jaksanut noteerata. He ovat nuuhkivat nenäkkäin, tulivat hyvin toimeen keskenään ja ohittivat toisensa tarpeen tullen sivistyneesti ihan kylkikosketusetäisyydeltä. Kassista tosin saattoi jännittää, jos Mati jäi hänen ruokailunsa ajaksi keittiön kissahuonekalun viereen touhuamaan ja nuuhkimaan kissanruoan herkkuhajuja, ja hänelle ei silloin ruoka oikein maistunut. Onneksi Kassinen saattoi aina palata ateriansa pariin myöhemmin, kunhan Mati oli saatu pois paikalta. 

Silityksiä ja rapsutuksia ja uutisia.

Seppo yritti välillä vaania, pelotella ja tuijotella vierasta kuten aiemminkin ja sai kuulla niistä murisevan vastalauseen. Huonon käytöksen lomassa oli kuitenkin aina pitkiä neutraaleita hetkiä ja hyvää kanssakäymistä (video n. 15 s).

Edellisen kerranhan Mati oli hoidossa heinäkuussa ja ikävä kyllä hän on vanhentunut selvästi sen jälkeen. Hän ei ole enää niin pidätyskykyinen kuin aiemmin ja on ehkä hieman seniili. Esimerkiksi ensimmäisenä iltana, vasta pari tuntia illan viimeiseksi aiotun pissityksen jälkeen, hän kaaputti jonkin aikaa kylpyhuoneen ovea. Henkilökunta havaitsi puuhan mutta arveli hänen vain haluavan mennä tutkimaan huonetta eikä tehnyt asialle mitään. 

Sitten kylpyhuoneen oven eteen ilmestyi lammikko. Voi voi. Luulikohan mummo kaapivansa ulko-ovea? Hän on varmaan ihmetellyt, miksi ihmiset eivät lähde viemään häntä ulos vaikka hän niin selkeästi ilmoitti hädästään!

En oo seniili, muistan kaikki tärkeimmät asiat esim. mistä huoneesta ruoka tulee. Tässä ootan tarkkaavaisesti että onko nyt minunkin ruoka-aika. Ootan tarkkaavaisesti ja kärsivällisesti ja herpaantumatta. Ei mee ruoka varmasti ohi suun. Ootan vaikka kuinka kauan.

Zzz-zzz.

Paikalliset pikkueläimet päiväunilla

Eräänä päivänä pari paikallista pikkueläintä veteli sikeitä lähes taiteellisessa muodostelmassa. 

Toisen unet kuitenkin keskeytyivät, kun kolmas pikkueläin tuli kylään.

Sepon oli ihan pakko tulla vahtimaan tilannetta, vaikka Mati-mummo tuli tänne myös lähinnä vähän torkkumaan, rapsuteltavaksi ja hyvänä pidettäväksi sekä nauttimaan kissannappuloita. Kassinen ei jaksanut herätä; hänen puolestaan täällä saa käydä vaikka minkälaista vierasta, kunhan ne eivät häiritse häntä.

Aluksi Seppo yritti taas pelotella mummoa (tietenkin, tuhma kun on) ja tämä murisi hänelle muutamaan otteeseen. Onneksi elämä tasaantui taas nopeasti ja henkilökunnat saivat kahvitella rauhassa.

Kiitos Tuula kahdesta viimeisestä kuvasta!

Ötököitä

Täällä on viime aikoina törmätty erilaisiin ötököihin. Noin yleisesti ottaen useimmat niistä ovat ihan mukavia ja jännittäviä seurattavia ja henkilökuntaa surettaa, jos kissat päästävät päiviltä jonkin hienon ötön. Jotkin ötökkäkohtaamiset taas ovat niin ällöttäviä, että vieläkin riipii sielua.

Aloitetaan siitä pahimmasta.

Henkilökunta löysi pakastimen alta herkkutikun. Niitä oli täällä joskus talvella mutta kissat eivät halunneet syödä niitä. Ilmeisesti tikut kuitenkin kelpasivat leikkimiseen, kun sellainen kerran oli pakatimen alle pelattu. 

Yhden tikun häviäminen jäi huomiotta eikä sitä osattu kaivata. Nyt tikku kuitenkin löytyi sopivasti Matin täälläoloaikaan ja se ajateltiin syöttää hänelle.

Ajatuksen tasolle jäi, kun avattaessa pakkauksesta pöllähti kasa toukkia.

Ällöttävyyden huippu. Rei'itetty tikku, toukannahkoja ja liikkuvia toukkia. Todennäköisesti, toivottavasti, ne ovat päässeet tikkuun vasta sen jouduttua jääkaapin alle eivätkä ole asuneet siellä alusta asti. Ehkä Seppo on tehnyt pakkaukseen hampaanpiston tai jotain, ja sitä kautta joku onnekas koppakuoriaisrouva on löytänyt tien parhaaseen lastenkamariin.

On täällä onneksi ollut mukaviakin ötökkäkohtaamisia. Kassinen ja Seppo seurasivat eilen tarkasti jonkin lyhytsiipisen matkaa olohuoneen lattialla mutta onneksi eivät koittaneet syödä sitä, ilmeisesti sen pahanhajuisuuden vuoksi. Seppo kyllä yritti talloa ötökkää, mutta henkilökunta pelasti sen ja toimitti ulos.

Tuossa se on näättekö tuossa se on.

Kohta tallaan sen tallaan ja litistän kun pitäähän se nyt jotenkin hengiltä saada.

Viimeiseksi kaikkein paras: iso karvamato, jota henkilökunnalla on jo vähän ehkä ikävä.

En ole mato olen Mati tykkään rapsutuksista.

Saa kyllä sanoa että mato jos vaan samalla rapsuttaa.

Mati täällä viimeistä päivää

Matin aika Kassisen ja Sepon kanssa lähenee loppuaan.

Hoitojakso on mennyt pääasiassa hyvin. Näihin neljään päivään valmistauduttiin niin, että Mati kävi edeltävänä viikkona kaksi kertaa kylässä oman mammansa kanssa, noin puolitoista tuntia kerrallaan. Hän tutustui paikkoihin ja henkilökunnan ei-allekirjoittaneeseen puoliskoon, jota ei ollut aiemmin tavannut. Ja kissoihin tietysti.

Koira-asteikolla mitattuna Mati on ollut melko vaivaton hoitolainen. Hän ei oikeastaan enää leiki eikä kaipaa pitkiä lenkkejä, mikä on hyvä asia, sillä hänen vauhdillaan köpöttely korttelin ympäri vie puoli tuntia. 

Elely kissojen kanssa on mennyt hyvin. Henkilökunnalla ne suurimmat ongelmat on olleet, sillä Mati nukkuu makuuhuoneessa, tai siis ei nuku. Hän tepastelee ympäriinsä.

Kahtena ensimmäisenä yönä Mati tuli nukkumaan jo allekirjoittaneen kanssa kahdeksan aikaan ja makuuhuoneen ovi laitettiin kiinni, ettei henkilökunnan hereilläolevan puoliskon tarvitsisi yksin vahtia kolmen otuksen puuhia. Lisäksi kissoille haluttiin tarjota muutama koiraton lisätunti. Matista olisi kuitenkin ollut mukavampaa olla oven toisella puolella ja hän ei asettunutkaan nukkumaan ennen puoltayötä.

No, tämä viimeinen yö meni jo vähän paremmin, kun Matin arveltiin olevan kissojen kanssa jo tarpeeksi tuttu. Hän sai olla olohuoneessa ja keittiössä koko illan ja tuli nukkumaan vasta kahdentoista jälkeen.

Mati on tosiaan haistellut sekä Sepon että Kassisen kanssa ihan nenäkkäin. Kassisen kanssa ei ole edelleenkään ollut mitään ongelmia, ja Seponkin kanssa ne vähenevät koko ajan. Jos Mati olisi täällä viikon, niin ne varmaan loppuisivat kokonaan.

Mati on perso herkuille ja häntä palkataankin koko ajan, kun hän käyttäytyy nätisti kissojen seurassa. Onneksi hoitojakso on lyhyt, ettei hänestä tule lihavaa palloa. Nätti käytös käsittää lähinnä henkilökunnan vieressä hengaamisen ja sen, että kissat saavat ohittaa hänet läheltä ja katsella häntä ohimennessään. Lisäksi hän saa palkkaa, jos kissat tekevät jotain mielenkiintoista mutta hän ei mene katsomaan (Seppo leikkii, joku käy hiekkalaatikolla) ja tietenkin herkkuja heruu, jos hän huomaa Sepon tuijottelevan mutta sietää sen eikä nosta kierroksia.

Henkilökunta tosiaan siis arveli, että on helpompi opettaa mummokoira kestämään tuijotusta kuin opettaa Seppo olemaan tuijottamatta. Hyvä valinta: tällä tavalla tuloksia on jo tullut siinä missä Sepon kanssa oltaisiin vielä lähtöpisteessä.

Matin hoidossaolo vaati tietysti lisäjärjestelyjä myös ruoka-aikojen suhteen. Mati syö ruokansa kylpyhuoneessa suljetun oven takana, sillä hän saattaisi suuttua, jos joku tunkisi hänen kupilleen. Kassinen syö keittiön kissahuonekalun päällä ja Seppo syö keittiön pöydällä.

Seppo on iloinen saadessaan syödä pöydässä kuten henkilökuntakin. Hän on aina tiennyt olevansa ihminen.

Kassisen ja Sepon koirahoitola

Tässä on Mati.

Mati on pieni, 12-vuotias mummeli, joka elelee Kassisen ja Sepon kämppäkaverina tiistaista perjantaihin. Tai ei hän ihan koko aikaa täällä ole: kahdeksasta neljään hän viettää omassa kodissaan, sillä häntä ei kuitenkaan ihan uskalla jättää kissojen kanssa kolmistaan.

Kassisen kanssa hän ehkä vielä pärjäisi, sillä he vain ignooraavat toisensa kohteliaasti, mutta Sepon kanssa on hieman ongelmia. Ne kaikki johtuvat Seposta, tietenkin. Seppo yrittää vaania Matia ja loikata hänen kimppuunsa, tai asettuu kauemmaksi kököttämään ja tuijottaa häntä rävähtämättä. Mati väistää havaitsemiaan vaanimisyrityksiä ja kiertää Sepon kauempaa, mutta tuijotukseen hän vastaa murinalla. Henkilökunta stoppaa Sepon puuhat aina ne havaitessaan. Vieras ei ole täällä hänen leikkikalunaan.

Mati-raukka on pari kertaa jo säikähtänyt kunnolla, kun Seppo on loikannut hänen taakseen ihan yllättäen. Onneksi hänellä ei taida olla sydänvaivoja. Tällaisissa isommissa säikähtämisissä Mati alkaa räkyttää, jolloin Seppo puolestaan säikähtää ja Mati ajaa hänet parvekkeelle. Ehkä se on ihan tasapuolista...

Mati ja Seppo ovat kyllä kiinnostuneita toisistaan ja ovat haistelleet nenäkkäinkin muutamaan otteeseen, mutta yhteistä kieltä ei vain löydy.

Mati on todella ihana tyyppi. Hän on myös jokseenkin, öh, persoonallisen näköinen. Hän on alunperin kotoisin Espanjasta ja tullut Suomeen vuosia sitten Alicanten koiratarhalta, Espanjan kulkukoirat ry:n kautta. Suomi on kyllä selvästi voittanut tässä jutussa.