Viimeisin hyi yäk -ostos

Henkilökunta tilasi Zooplussalta taas ruokaa. Feringan siipikarja-porkkana-purkit olivat tarjouksessa, ja Seppo on aiemmin syönyt niitä kohtuullisen hyvin, kun jossain kokeilupakkauksessa on kyseistä makua ollut. Ruokaa siis uskallettiin hankkia iso satsi.

Tällainen purkki. Taustan tarjoaa Kassinen, joka osaa arvostaa monenlaisia ruokia.

Syökö Seppo Feringaa tänään?

Ei tietenkään syö. Ei tietenkään. 

Miten henkilökunta saattoi olla niin tyhmää, että tilasi tätä ruokaa 24 x 400 g?

Peli ei onneksi ole vielä menetetty. Ruoka ei aiheuttanut välitöntä yökkimistä, mitä jotkin ruoat saavat aikaan. Oikeastaan Seppo jopa söi pari pientä nokaretta, kun henkilökunta syötti häntä käsin herkkujen kera. Ehkä hän vielä tottuu ruokaan...

Ja hei, on tässä jotain positiivistakin raportoitavaa! Seppo ei ällöttävästä aamiaistarjoilusta huolimatta ole koko aamuna mennyt pureskelemaan pattereita, vaan hän on soittanut kelloa (video n. 7 s)!

Onkohan henkilökunnan liian aikaista onnitella itseään nerokkaasta ruokakelloideasta?

Ruokakello

Sepolle annettiin eilen ruokakello. Henkilökunta toivoo, että ruokakellon käytön oppiminen vähentäisi patterien pureskelua, joka on Sepon uusi, lähes jokapäiväinen viestintätyyli. 

Viestin aiheena on nykyään aina "Sepolla on nälkä" ja/tai "lautasella on ruokaa mutta se on pahaa." Pelkkänä huomionhakukeinona pureskelu tuntuu vähentyneen, joten ruokakello ehkä auttaa.

Hienoa hotellisoittokelloa katseltiin netistä, mutta sopivaa ja helposti tilattavissa olevaa ei tullut vastaan. Siksi kello rakennettiin itse kahdesta tylsästä kilinäpallosta ja kengännauhasta. Eiköhän tuo ajane asiansa, vaikka vähän ruma onkin.

Harjoitusversio kellosta, jota ei ehkä uskalla pitää koko aikaa roikkumassa, ettei soittoharjoittelija mene ja kuristu siihen. Soittoharjoittelijan tämänhetkistä kiinnostuksen astetta kuvastaa kuvassa oleva takapuoli.

Homma aloiteltiin palkkaamalla kelloon kohdistuvasta toiminnasta, ja ensimmäisistä vilkaisuista edettiin nopeasti kosketuksiin. Tuttu juttu Sepolle! Kello on nyt henkilökunnan kädessä ja sitä pidetään melko alhaalla Sepon edessä. Seuraavaksi pitää laittaa kello ruokakaapin oveen ja palkata sen soittamisesta. 

Loppuhaastetta tuo se, että kellon on varmaan pakko roikkua helppoa kosketusetäsyyttä korkeammalla.

Onkohan tämä tarpeeksi turvallinen narunpituus? Kello on suht' ylhäällä, mutta luulisi nälän motivoivan sen soittamiseen...               

Ruokakellon opettamisessa on tietenkin mahdollisuuksien lisäksi myös uhkia. Entä jos Seppo rimputtelee sitä yötä päivää?

Koulutussivustosuositus kotipäiviin

Henkilökunta meni ja osti jäsenyyden Eläinkoulutus-sivustolle. Sivusto on löytynyt tuosta blogin sivupalkista jo vuosia, sillä sen ilmaissisältö on mittavaa ja hyödyllistä. Nyt tuli kuitenkin investoitua maksulliseen jäsenyyteen, jolla aukeaa lisäsisältöä. 

Koira-artikkeleita on kissajuttuja enemmän, mikä ei liene yllätys, mutta kissoihinkin on panostettu kiitettävästi. Henkilökunta kyllä nauttii niistä koirajutuistakin.

Juttujen punaisena lankana on eläinten hyvinvointi, omaehtoisuus ja valinnan mahdollisuudet elämässä. Henkilökunta haluaisi petrata kaikissa, joten tekemistä riittää, ja juttujen lukeminen ja videoiden katselu on hyvä alku. Hassua kyllä, aika suuri osa sisällöstä on oikeastaan tuttua, sillä hyvinvointiasiat eivät ole mitään rakettitiedettä. On kuitenkin helpottavaa, kun aiheeseen liittyvät sotkuiset ajatusvyyhdit saa sivustolta selkeässä muodossa auki kerittyinä, valmiiksi pureskeltuina ja usein suht' konkreettisten "kokeile tätä"-ehdotusten kera.

Henkilökunnan viime aikojen suurin ahaa-elämys löytyy tästä jutusta, eikä se edes ole tekstin pääpointti: "Kissahyllyt, ulkoilutus sekä kaikenlaiset järjestelyt ovat suosittuja tapoja luoda virikkeitä, mutta niitä koskettaa eräs ongelma, nimittäin sopeutuminen. Silloin kun uudesta tarhasta tulee normaali osa päivää, eli saavutettu etu, on kyse sopeutumisesta. Tarhaan pääsy ei enää aikojen kuluessa aiheuta yhtä suurta elämystä kuin alussa. Sopeutuminen tarkoittaa sitä, että toisaalta virikkeen tarjoama mielihyväkokemus latistuu ja toisaalta sen omaehtoista motorista toimintaa aiheuttava vaikutus heikkenee. Tästä syystä virikkeiden järjestämisen taikasana on vaihtelevuus, ei suinkaan enemmän ja enemmän."

Siis tämä, mikä oivallus, kuin suoraan Sepon elämästä! Vaikka hänelle (ja Kassiselle) koetetaan järjestää vaikka sun millaisia virikkeitä ja äksöniä, tuntuu, että kohta ne eivät riitä mihinkään, ja henkilökunta on pitkään miettinyt, missä piilee vika. No tässähän se on. 

Anna Sepolle yksi pahvilaatikko, niin Seppo on iloinen. Anna Sepolle kahdeksan pahvilaatikkoa, niin Seppo on että "kas, pahvilaatikkovaltakuntani, normimeininki, tylsää." Pitäisikö itkeä vai nauraa.

Miksi investoit johonkin nettisivuun etkä meihin? Voisit sitten tarjota oikeaa herkkupalkkaakin etkä vain salaattia.

No se on investointi teihin, senkin kiittämättömät, arvostelevat karvakasat! Teidän hyvinvointia tässä yritetään parantaa. Plus syötte molemmat mielellänne tätä salaattia, ei esitetä muuta.

Meidän hyvinvointi olis parempi jos et aina nimittelis.

Kantokoppaan menoa

Oletteko kanssaihmiset huomanneet Pissasirkus-blogin erinomaiset kissan kuljetuskoppakoulu -postaukset (osa 1 ja osa 2)? Niistä innostuneena täällä esitellään nyt Kassisen ja Sepon kantokoppajuttuja.

Koppaanmeno on molemmille opetettu temppu. Se toimii hyvin, jos tarjolla vain on palkkaa, tilanne on tarpeeksi rento ja henkilökunta osaa esittää, että kaikki on aivan normaalia ja mitään tavallisesta poikkeavaa ei ole tapahtumassa. Se ei toimi, jos henkilökunta stressaa ja on jännittynyt esimerkiksi tulevan eläinlääkärireissun vuoksi. Kassinen ja Seppo aistivat, että jotain on nyt vialla, eivätkä he mene koppaan kirveelläkään.

(Tai no, menevät he jonkin superherkun avulla. Tämä ei kylläkään toimi, jos lääkäriin pitäisi mennä syömättä.)

Tässä on kuva ajalta ennen viimeviikkoista eläinlääkäriä. Kopat on jo nostettu keskeiselle paikalle esiin, pehmusteet ovat sisällä ja ovet auki. Pahaa-aavistamaton Kassinen menee tutkimaan.

Kenraaliharjoitus muutamaa tuntia ennen lääkäriä. Molemmat menivät nätisti koppiinsa ja henkilökunta toivoi, että sama tapahtuu myös oikean lähdön aikoihin. Toive toteutui, sillä henkilökunta ei jännittänyt pelkkää rokotusreissua ja osasi itse käyttäytyä. 

Lääkärin jälkeisenä päivänä testattiin, jäikö herrasväelle jotain hampaankoloon kantokoppia vastaan. Kumpikin saatiin menemään sisään, vaikka he olivatkin hieman varovaisia.

Seuraavina päivinä Kassinen kävi myös nukkumassa kopassa. Hän oli jo unohtanut, että sillä on minnekään koskaan mentykään!

Seuraavalla videolla (n. 1 min, äänetön, nopeutettu ja tekstitetty) näytetään yksi kantokoppaharjoitus, jossa molemmat saadaan kävelemään koppaan. 

Kynsitrimmi kolmellatoista kuvalla

Moi oon Seppo oon jo tässä valmiina tiedän mitä on tulossa.

Nyt kosketan näitä saksia niin annat herkun ja saat leikata yhen kynnen.

Nopeesti nyt.

Nyt ottaisin pelkän herkun kiitti. Ei oo kiva että leikataan monta kynttä putkeen, tykkään pitää herkkutaukoja.

Tarjoon tässä välissä kans omia temppuja ei kai haittaa.

Moi olen Kassinen ja haluan myös osallistua.

Valitsen ehdottomasti herkun.

Eijeijei Kassista sorretaan haluan vain osallistua kynsienleikkuuseen miksi poistetaan paikalta???

Meni fiilis, en haluu enää.

Hyvä juttu sitten on varmaan Kassisen vuoro mee Seppo pois.

Yhden kynnen saat leikata. Tai jopa kaks.

Se kai riittää nyt ottaisin vain herkkuja ainakin kymmenen putkeen.

Ai mitä mitenniin "mitä sinun kanssasi oikein pitäisi tehdä?"

Leikataan kynsiä, ei leikata kynsiä - omaehtoisuus käsittelyssä

Kassiselta ja Sepolta leikataan kynnet melko säännöllisesti. Joskus henkilökunta onnistuu leikkaamaan kynnet ennen henkilövahinkoja, mutta yleensä leikkaamisen tarpeen huomaa siitä, että niskaan kiipeävä Seppo riipii hartioille verinaarmuja tai leikkivä Kassinen jättää piikitysjäljet sormille. 

Leikkausta on tehty aiemmin pääasiassa kahdella eri metodilla: 

- kynsien leikkaus "salaa", silittelyn lomassa kissan torkkuessa 
- kynsien leikkaus niin, että kissa istuu leikkaajan edessä ja tassu otetaan käteen, kynsi tai pari nipsaistaan lyhyemmäksi ja herkkupalkka annostellaan suoraan suuhun

Metodi kaksi toimi viimeisen vuoden ajan molemmille melko hyvin (sitä on esitelty tarkemmin tässä postauksessa, myös videomuodossa). Kassisen kynnet sai leikattua paremmin kuin Sepon, sillä hän istui paikallaan ihan nätisti herkkuja himoitessaan. Seppo nyki enemmän tassuaan pois, peruutti kauemmas ja oli hankalampi houkutella taas leikkausetäisyydelle. Kaikkia kynsiä ei saanut leikattua kerralla, kun kohde päättikin poistua paikalta, mutta se ei haitannut. Jatkettiin myöhemmin.

Miksi täällä sitten koetetaan siirtyä omaehtoiseen kynsienleikkaukseen, jos aiempikin menetelmä kerran toimi? No siksi, että

- nähtäisiin, mitä mieltä kissat oikeasti ovat kynsienleikkauksesta  
- nähtäisiin, onnistuuko omaehtoisuuden konseptin käsittäminen molemmilta  (Kassinen tuntuu ymmärtävän sen harjaamisessa mutta entä Seppo)
- omaehtoisuuden lisääminen lisää hyvinvointia

Otettiin muuten käyttöön tällainen alusta (pöytäliina...) lisävihjeeksi siitä, että kohta tapahtuu jotain hoitotoimenpiteitä. 

Kynsienleikkaus toimii samalla tavalla kuin harjaaminen: kissalle näytetään samaan aikaan sekä tyhjää kättä että kynsisaksia, jolloin sillä on tilaisuus suorittaa neljä toimintoa

1) koskettaa kättä ja saada herkku, ei leikkausta
2) koskettaa saksia, saada herkku ja samalla yksi kynsi leikataan
3) tehdä jokin muu temppu ja saada herkku
4) lähteä pois tai ei tehdä mitään, ei herkkua

Tässä on sakset, saat leikata. Mutta alustalle en nyt tällä kertaa ihan kokonaan tule!

Nyt voisin ottaa pelkän herkun kiitos vaan.

Kassinen tajusi jutun juonen heti. Valitettavasti samalla kävi ilmi, että kynsien leikkaus on hänestä todella inhottavaa. Jos henkilökunnalla on varattuna vaikkapa kymmenen herkkua ja valintaa tarjotaan kymmenen kertaa, valitsee Kassinen yhdeksän kertaa pelkän herkun. Se yksi kerta, kun hän koskettaa saksia, tuntuu olevan aina kokeilu tyyliin "vieläkö tämä tarkoittaa leikkausta, ai tarkoittaa, no enpä sitten enää valitse sitä vaan mieluummin vain syön herkut sellaisenaan."

Surullista. Vanhalla metodilla leikkaus onnistui niin hyvin, ja sitten paljastuukin, että Kassinen onkin voinut huonosti koko ajan. Tai no, kyllähän tuossa ensimmäisen linkin postauksessa olevassa kynsienleikkausvideossa näkyy, että hän ei aivan tyytyväinen ole, mutta ei hän nyt ihan hirveästi näytä kärsivänkään. Ei näytä ei.

Hiljaisesti kärsivä Kassinen miettii ja miettii.

Pelkkä herkku kiitos.

Tässä omaehtoisuuspelissähän ei ole väärää vaihtoehtoa, kun pointtina on juuri se, että kaikki valinnat ovat yhtä oikein ja niitä on kunnioitettava. Kassisen valinnat ovat kyllä henkilökunnan mielestä silti ihan vääriä. Hänen kanssaan pitänee aloittaa koko homma taas alusta ja pieninä osina niin, että sakset ovat mukavat ja tassujen käsittely on mukavaa ja niiden yhdistäminen olisi vielä mukavampaa. Tästä pitää varmaan tehdä ihan oma postauksensa.

Entä sitten Seppo? Hankala, nopealiikkeinen, venkuloiva, omapäinen Seppo, joka nykii tassuaan ja peruuttaa ja ahdistuu kun varpaita litistellään ja niistä pidetään kiinni. Miten hän sitten suhtautuu tähän uuteen menetelmään, tai tajusiko hän sitä edes?

Tajusi. Hänellä oli pieniä alkuhankaluuksia ja jonkin aikaa hän suhtautui hommaan epäileväisesti, ilmeisesti edellisestä metodista traumatisoituneena hän on niin herkkä, mutta nyt hän oikeasti pitää kynsihuoltohetkistä. Hän on alkanut usein hurista toimituksen ajan, eikä edes mitenkään ahdistuneesti "rauhoittelen itseäni kehräämällä" -tyylisesti. Hän tykkää ja kehrää ja tuntuu olevan onnellinen huomiosta ja herkuista ja päätäntävallasta. Muutos entiseen on valtava!

Videolla (2 min) esitellään Sepon kynsienleikkausta. Hän valitsee pari kertaa pelkän herkun, mutta pääasiassa antaa leikata kynnen toisensa jälkeen. Etutassut leikataan hänen istuessaan ja niiden hoiduttua hänet pyydetään kyljelleen makaamaan, että takatassutkin saisi leikattua.

P.S. Tuolla videolla Seppo ei muuten ole niin innoissaan kuin yleensä, jonka näkee heti ainakin siitä, että hän ei tosiaan tullut alustalle asti.  Kuvaamisprojektin epäilyttävät valmistelyt (eli pöydän siivoaminen lehtipinoista ja kahvikupeista ja kameran virittely ja Kassisen hoitaminen pois paikalta häiritsemästä sekä henkilökunnan jännitys, että onnistuuko kuvaaminen ja ärtymys, jos ei onnistukaan, jos Kassinen vaeltaa taas paikalle) saivat hänet tavallista varovaisemmaksi. Hän on hyvin häiriöherkkä ja helposti ahdistuva.

Tässä muuten Sepon seuraava projekti.

Opetellaan päästä kiinni pitämistä ja suuhun katsomista.

Harjataan, ei harjata, harjataan - omaehtoisuus käsittelyssä

Kassinen ei pidä harjaamisesta. Kyllä hän tiettyyn pisteeseen asti sietää sitä, mutta hänen häntänsä aloittaa ärtyneen luikertelun jo ensimmäisten vetojen jälkeen. Henkilökunta ei harjaakaan häntä niin usein kuin pitäisi, mikä kostautuu karvapalloina.

Välihuomautus: Seppo ei ole koskaan kärsinyt karvapalloista. Hänestä tuntuu lähtevän karvaa keskimääräistä vähemmän koska sitä vaan ei alunperinkään paljoa ole ja lisäksi hän tuntuu osaavan olla nielemättä kieleen jääviä karvoja: hän kuolaa, syljeskelee ja yökkäilee kunnes kita on tyhjä. Kätevää.

No, Kassista on siis harjattava, vaikka hän ei siitä pidäkään. Haasteena onkin ollut harjaamisen saaminen niin mukavaksi, että sitä tulisi tehtyä useammin ja paremmalla mielellä. 

Henkilökunta lukee paljon koira- ja koirankoulutusblogeja, joissa joistain (klik klik klik) on ollut juttua valinnanvapaudesta ja omaehtoisuudesta käsittelytoimenpiteissä. Se on kai nyt nouseva trendi, ja hyvä niin! 

Juttujen innoittamana Kassisen kanssa aloitettiin treenit aiheesta "kerro, milloin saa harjata." 

Allekirjoittanut istuu lattialle harjan ja herkkujen kanssa ja Kassinen vaeltaa paikalle kuullessaan raksupussin rapinan, istuu henkilökunnan eteen ja odottaa, että mitäs temppuja nyt tehdään. Hänelle näytetään yhdellä kädellä harjaa ja toista kättä pidetään ylävitonen-tempun vaatimassa asennossa hänen edessään, yhtä aikaa, eli hänellä on siis neljä mahdollista toimintoa:

1) antaa ylävitonen ja saada herkku, ei harjata
2) koskettaa harjaa ja samaan aikaan saada herkku ja tulla harjatuksi muutaman vedon verran
3) ei tehdä mitään/lähteä pois, herkkua tai harjausta ei tule
4) tarjota jotain muuta temppua (näin ei ole vielä käynyt, mutta herkkua varmaan tulisi...)

Kato Kassinen, tässä ois tällanen harja ja tällanen käsi. Tajuutko?

Joo tää on harja. Saat vähän nyt silitellä sillä.

Ja tää on käsi. Herkkua voisin ottaa.

Kassinen kokeili ennakkoluulottomasti, alusta asti, vaihtoehtoja 1 ja 2. Esineiden koskemisesta on ennenkin saanut palkkaa, joten sitä ei tarvinnut opettaa erikseen. Harjaaminen harjaan koskemisen jälkeen tuli hänelle kuitenkin yllätyksenä ja se pidettiin parin esimerkinomaisen harjanvedon mittaisena. Muutaman harjoituskerran jälkeen hän tuntui tajunneen jutun juonen ja vaihteli ykköstä ja kakkosta ihmisen silmään ihan järkevästi: jos häntä harjattiin epämiellyttävästi (vaikka liian pitkään tai inhottavasta paikasta, esim. matalalta kyljestä) hän valitsi pelkän herkun syömisen jopa kolme tai neljä kertaa peräkkäin ennen kuin otti taas harjaamista vastaan.

Seuraavalla videolla (2 min 30 s) esitellään harjaamista käytännössä. Näyttää aika hyvältä: Kassinen valitsee suht' loogisen oloisesti molempia vaihtoehtoja ja henkilökuntakin on tehtäviensä tasalla.

Mutta voi: kenties Kassinen vain tuntuu tajunneen jutun juonen eikä oikeasti tajunnutkaan! Aika paljon nimittäin tuntuu riippuvan siitä, missä herkut ovat. 

- Jos herkkupurkki on allekirjoittaneen sylissä, kaikki toimii suhteellisen hyvin (kuten videolla). 
- Jos herkut ovatkin esimerkiksi oikealla sivulla (kuten kuvissa), koskettaa Kassinen oikeaa kättä yhdeksän kertaa kymmenestä riippumatta siitä, onko kädessä harja vai eikö. Jos siinä on harja, hän koskettaa sitä vaikka kuinka monta kertaa peräkkäin ja siis olevinaan viestii niin, että harjaaminen on ookoo, vaikka häntä alkaisikin liuruamaan ja ilme muuttuisi sellaiseksi, että harjaaminen olisi parempi lopettaa. Ja sitten, jos harjan vaihtaa vasempaan käteen, hän koskettaa yhä pelkkää oikeaa kättä eikä ole harjaa näkevinäänkään, vaikka ärtymys jo paranisikin. 

Niin että mistäs sitä nyt sitten henkilökunta voi tietää, että tietääkö Kassinen oikeasti, mistä tässä on kyse? Tai no, ehkä hän tietää ja siksi kaikki toimii, kun herkut ovat sylissä ja ne tarjoillaan ns. keskeltä, mutta jos ne ovat sivulla/tulevat sivulta, niin ehkä herkun suunta saa hänet tarjoamaan sitä puolta. Tämänhän hän on sheippailupeleissä oppinut ja ehkä se käytös on vahvempi. Ehkä?

No jaa, katsellaan ja jatketaan. On se Kassinen aika ihmeellinen eläin.

Sivutuote

Kassinen osaa pyydettäessä mennä sisään avoimeen kantokoppaan. Temppua harjoiteltiin hänen kanssaan pitkään ja hartaasti ja siitä on ollut ainakin vähäsen hyötyä niinä hetkinä, kun hänet täytyy tositilanteessa saada kuljetettavaksi.

Seponkin saa koppaan, kunhan sinne vain ensin heittää raksun. Henkilökunta haluaa siirtyä tästä kiristysmallista palkkamalliin, ja Sepon kanssa onkin nyt harjoiteltu tempunomaista "suorita ensin ja herkku sitten" -sisäänmenoa. 

Harjoittelun takia toinen kantokoppa on ollut keittiössä kuukauden päivät. Treenien sivutuotteena Seppo on keksinyt, että kopan yhteydessä tapahtuu mukavia asioita ja ehkä siellä kannattaa aina silloin tällöin käydä hengaamassa. Saattaa vaikka tippua herkkuja. 

Herkkuja?

Herkkuja Sepolle nyt!

Sepon koppaanmenosta on tulossa video jossain vaiheessa syksyä, kunhan tempun kaikki osat saadaan toimimaan. Hänelle haluttiin nimittäin tarjota haastetta, ja temppu on kolmiosainen: Sepon pitäisi avata kopan ovi, mennä sisälle ja vetää ovi taas kiinni! 

Ei ota II

Kassisella ei ole lainkaan itsehillintää raksujen ollessa kyseessä. Hän on muutaman kerran varastanut niitä suoraan kupista ja temppuillessa hän haluaisi saada kaiken heti eikä kuunnella, mitä raksun eteen pitäisi oikeastaan tehdä. Se vaikeuttaa temppujen opettamista, sillä herkunhimossaan hän saattaa lopettaa ajattelemisen ja jumittua tekemään aivan vääriä asioita.

Kassinen onkin jonkin aikaa opetellut kärsivällisyyttä ja malttia muiden temppujen ohessa. Harjoittelu aloitettiin perusteista: hänen eteensä lattialle laitettiin raksuja mutta niitä suojattiin kädellä niin, ettei hän päässyt niitä syömään. Erillisen palkkaraksun hän sai sivusta heti, kun lattialla olevien aktiivinen tavoittelu loppui.

Kassinen niin mielellään ottaisi herkun.

Ottamatta olemista on harjoiteltu epäsäännöllisen säännöllisesti kolmisen kuukautta ja tuloksia alkaa näkymään. Kassinen tunnistaa sanat "ei ota" ja osaa olla koskematta raksuihin, kun hänelle tarpeeksi niitä hoetaan. Harjoittelun tässä vaiheessa hän saa palkkaa vielä (henkilökunnan mielestä) melko helposti, kahdella eri kriteerillä: 

a) Kassinen tuijottaa raksuja tiiviisti mutta kuitenkin kärsivällisesti, useita sekunteja, yrittämättä syödä niitä
b) Kassinen kääntää päänsä pois raksuista, edes vähäsen

Niin herkullinen, niin lähellä, niin helppo olisi syödä, mutta kun ei voi. Kärsimystä!

Videolla (1 min 20 s) on tyypillinen harjoitus. Kassinen osaa hienosti olla ottamatta, mutta henkilökunnalla on pari opetuksellista ongelmaa, ensimmäisenä hyvä-sanan ajoitus. Välillä henkilökunta nimittäin kaivaa raksukupista palkan ennen kuin sanoo mitään, ja silloin Kassinen jo kääntyy odottamaan sitä itseensä tyytyväisenä. Hänelle siis oikean suorituksen merkkinä toimii joko "hyvä" tai raksujen rapina (tai käden liike kohti raksuja)! 

No, henkilökunnan moka. Pitäisi pysytellä passiivisena. Jostain syystä se on vain paljon vaikeampaa ilman naksutinta. Kai sitä on jo itse ehdollistunut siihen, että Sepon kanssa treenataan hiljaa istuen ja Kassisen kanssa jollain muulla tavalla.

Videolla ei esitellä harjoituksen suurinta ongelmaa: Kassiselle ei olla saatu opetettua sitä, milloin lattialla olevan raksun sitten saa ottaa! 

Vaikka henkilökunta "ei ota" -sanojen sijaan sanoisikin jotain muuta ("ole hyvä") ja käyttäytyisi tiukkapipoisuuden sijaan sallivasti (huitaisu kädellä raksujen suuntaan meiningillä että siinäpä olisi, syö pois), niin Kassinen ei syö. Hän vai tuijottaa. Henkilökunta ei tajunnut huomioida sitä, että Kassinen ei oikein lue ihmisen eleitä...

Olisiko lukijoilla vinkkejä sallitun ottamisen opettamiseen? Pitäisikö hänelle hokea "ole hyvää" aina, kun hänelle jotain tarjoillaan, että se oikein uppoaisi aivoon? Kassinen on kyllä huono yleistämään mitään, yhdessä tilanteessa opittujen sanojen merkitys ei useinkaan aukea aivan toisessa tilanteessa. Voisiko ottamisen opettaa jollain muulla tavalla?

Ei ota

Kassinen voi mielestään ottaa itse herkkuja ja työntää päätään herkkupurkkiin aina kun silmä välttää. Se on henkilökunnan mielestä vähän rumaa (joskin huvittavaa ja söpöäkin), joten nyt hän hiljalleen harjoittelee uutena temppuna taitoja, joita yleensä harjoittelevat pienet koiranpennut. Itsehillintää ja malttamista.

Miksi Kassista näin kiusataan? Siellä on raksu mutta sitä ei saa otettua. Mikä tämä juttu on? Typerää. 

Tämä kirjaharjoitteluvideo ei koskaan päätynyt blogiin, koska kamera vähän väliä tarkentaa itsekseen linssissä oleviin hippusiin. Kassisen, öh, itsenäinen asenne kuitenkin saatiin taltioitua.

Seppo osaa odottaa herkkuja paljon Kassista paremmin. Muutoin hän käyttäytyykin sitten kuin mikäkin villieläin.

Hammaspesua uudella kokoonpanolla

Kassisen hampaitten pesun on tähän asti hoitanut henkilökunnan allekirjoittanut puolisko. Olisi kuitenkin hyvä, että operaatio sujuisi molemmilta ihmisiltä, ja siksi sitä on nyt harjoitellut toinenkin puoli. 

Alku aina hankalaa. Raksuja kului valtavasti. Alla ensimmäisten harjoitusten kuvamateriaalia, mikä on vähintäänkin mielenkiintoista. 

E: "Ekaks nyt teetätät jonkun tempun."
M: "Kassinen, vitonen, Kassinen, vitonen, Kassinen..."

Kassinen vain ilmeilee ja häslää.

E: "Se haluu vaan leikkiä nyt, yritä olla rauhallisesti. Kädet alas."
M koettaa olla rauhallisesti.

Kassinen haluaa käpälöidä harjaansa.

E: "No nyt se istu. Ota päästä kiinni."
M yrittää ottaa päästä kiinni.

Kassinen ei halua, mutta kukapa toisaalta haluaisi, että kaksi kertaa oman pään kokoinen koura tarraa kiinni aivoista.

E: "Ei noin, ota kiinni päälaelta eikä niskasta. Ja puhu sille koko ajan, kehu!"
M: "..."

Kassinen istuu mahdollisimman kaukana pöydän toisella laidalla.

E: "No nyt on hyvä ote. Kehu!"
M: "... hienosti ..."

Kassinen alkaa alistua kohtaloonsa, kun kallosta otetaan viimein oikeaoppisesti kiinni.

Harja suussa! LOISTAVAA! VOITTO!!!

M: "Meni sinne samalla vähän hammastahnaakin."
E: "Ja sitä ennen miljoona raksua."
M: "Pöh."

Kassinen ihmettelee tätä säätöä ja miettii, saako jostain uutta henkilökuntaa.

Kantokoppaharjoituksia

Kassinen ei oikein tiedä, miten suhtautua kantokoppaan. Koppa on aina esillä olohuoneessa, ovi auki ja pehmeä alusta sisällä. Muutaman kerran Kassinen on käynyt sisällä nukkumassa, mutta noin yleisesti hän ei ole kiinnostunut siitä. 

Matkustusmielessä koppa oli Kassiselle alun perin oikea kauhujen talo. Sinne joutuminen esimerkiksi eläinlääkärireissua varten aiheutti järjettömän paniikin, johon kuului riehumista, surkeaa miukumista, kynsien repimistä verille ja lopulta koppaan kakkimista (autossa). Ilmeisesti hän ei ole juuri matkustellut ensimmäisen omistajansa kanssa. Henkilökunnan mielestä kopassa oleminen voisi mennä paremminkin ja sitä on harjoiteltu nyt yli kaksi kuukautta. 

Vai tuonne pitäis mennä? Epäilyttävää.

Treenit aloitettiin herkullisen raksun heittämisellä koppaan. Aluksi Kassinen oli hyvin epäileväinen ja nappasi vain aivan oviaukolla olevan raksun, että sai itse pysyteltyä ulkopuolella. Sitten hän alkoi pikaisesti käväisemään kopassa hakemassa takaosaan laitetun raksun ja peruutti heti ulos sitä syömään. Hän jatkoi raksun syömisellä kopassa ja välittömällä poistumisella nielaisun jälkeen, mikä muuttui pian kopassa kököttämiseksi uuden raksun toivossa. Tässä vaiheessa ovea alettiin rämpyttämään kiinni-auki ja kiinnioloaikaa vähitellen pidennettiin Kassisen pysyessä rauhallisena. 

Hienosti uskallan!

Niin urhea vanki.

Nyt tilanne on se, että kantokopan voi nostaa ilmaan ja viedä huoneesta toiseen Kassisen ollessa tyytyväinen matkustaja, niin kauan kuin raksuja pudotetaan koppaan jatkuvalla syötöllä. Rappukäytävässä oman kodin oven edessäkin voi ehkä viettää hetkisen, jos käytävä on hiljainen ja rauhallinen ja tarjoilu jatkuu. Kassista on myös kahdesti viety portaita alas kakkoskerrokseen: ensimmäinen kerta meni hyvin mutta toisella kuului kaikenlaisia pelottavia ääniä ja hän panikoi. Kolmas yritys kuivui kokoon kun hän pelkäsi jo omalla tasanteellakin, kenties muistaessaan aiemmat äänet. Hän on niin herkkä!

Koppa siirtyi jotenkin maagisesti eteiseen muttei pelota vieläkään. Ainakaan jos ulko-ovi ei aukea. 

Neljänteen rappukäytäväkokeiluun pidetään nyt pidempää taukoa, jos Kassinen vaikka onnistuisi unohtamaan aiemmat kokemukset. Milloinkahan tätä harjoittelisi, että kanssaihmiset eivät varmasti mökyä? Öisin?