tiistai 31. elokuuta 2021

Testattu eläimillä

Kassisen ja Sepon uusin serkku on sellaisessa elämänvaiheessa, jossa hän kuolaa aivan koko ajan.


Serkulla on jo suuri kokoelma kuolalappuja, mutta muutama lisää tulee aina tarpeeseen. Nämä on nyt testattu hyviksi ja toimiviksi.

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Kassistaidetta

Henkilökunnan allekirjoittanut osapuoli lopetti aktiivisen piirtelemisharrastuksen kuutisen vuotta sitten, samoihin aikoihin kuin Kassinen ja Naama-vainaa saapuivat kotiin.


Jännä yhteensattuma. Mistähän johtuisi?

Turhaa tuollainen töhrystely, silittäminen on tärkeämpää ajankäyttöä.

Älä nyt Kassinen, piirretäänpäs sinut.

Ta-daa!

Kassisia ei noin pilkata! Loppuu tämä lyhyeen!

perjantai 27. elokuuta 2021

Muumi

Syksy tulee ja täti Kassinen alkaa olla pörheässä karvassa.


Hän on pullea ja pyöreämuotoinen kuin talviuneen valmistautuva muumi.

Kassisia ei noin nimitellä!

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Karviaisvaras

Henkilökunta tarjoaa blogiyleisölle tauon Kassisesta ja Seposta, sillä kamerasta löytyi muutama kuva hienosta herra Pablosta.

Mikä ihastuttava eläin, vailla vikoja. Niin kiltti ja tottelevainen. Ei ollenkaan sellainen ääliö kuin eräät nimeltä mainitsemattomat kissat.

Tai ainakin hän osaa esittää kilttiä paremmin. 

Tässä salaa otetussa kuvassa herra Pablo varastaa karviaisia suoraan pensaasta.

Luulisi piikkien pistelevän mutta ei. Karviaiset katoavat parempiin suihin!

maanantai 23. elokuuta 2021

Sepon monet nimet

Henkilökunta listasi ajankulukseen Sepon lempinimiä. Edelliskerta oli v. 2018 täällä. Lisää on siis tullut ja paljon. 

Rakkaalla lapsella Tuhmalla kissalla on monta nimeä!

Snebbo
Sneebu
Snebbu

Snebuli
Snerbu
Snerbo

Snirbe
Snirbeli
Snirbuli

Sniibeli
Sniibula
Snibula

Snibuli
Sniibu
Snibbu

Snibbula

Snirbe, nyt se nenä pois linssistä.

lauantai 21. elokuuta 2021

Harmitus

Ei olla vieläkään saatu pöytäliinaa takas.


On surku, haluisin sen jo.

En likais uudestaan.

torstai 19. elokuuta 2021

Este

Henkilökunta ei meinannut päästä sisään, kun joku oli rutannut maton oven eteen. Liekö sama joku aukonut eteisen kaappien ovet? Seppo, mitä luulet?

En yhtään tiijä kuka oli.