Syksyn tullen Kassinen on aktivoitunut. Taas. Hänelle käy niin joka syksy, yksi aiemmista kerroista on raportoitu täällä v. 2017. Nyt on ihan sama meininki. Aktivoituminen on tietenkin hyvä juttu: tietääpähän, ettei hän ole liian vanha ja vaivainen tekemään mitään.
Kassinen siis leikkii, villikoi ja elämöi taas enemmän kuin kesällä. Hän puuhastelee päivisin sitä sun tätä, esimerkiksi ratkoo aktivointipelejä ja metsästää Seppoa, ja öisin hän kaapii makuuhuoneen ovea ja päästelee surullisia äy-ääniä, kun ei pääse sisään. Jos ovea joskus pidetäänkin auki, hän tulee kävelemään huristen henkilökunnan päältä tai rallittelee sängyn alta, ja henkilökunnan allekirjoittanut puoli ei nuku ollenkaan.
Aktiivisuuden odotetaan kestävän jonkin aikaa ja hiipuvan viimeistään kesäksi, jolloin Kassinen on lötkömpää seuraa.
Tähän loppuun hauska juttu.
Jos makuuhuoneen ovi on auki, myös Seppo on mukana aamuyön rallikisoissa. Erään kerran hän juoksi sängyn yli ja otti vauhtia henkilökunnan ei-allekirjoittaneen puolen mahan päältä. Nukkuva henkilökunta teki sellaisen vaikuttavan katkarapu-linkkuveitsiliikkeen ja ölisi, mutta ei aamulla muistanut mitään ja väitti nukkuneensa oikein hyvin.
Henkilökunnan allekirjoittanut puoli on hirvittävän kateellinen moisista unenlahjoista.