Haihaukotus

Seppo nauttii auringosta.

Haukotuttaa.

Pieni kissanhaukotus. 

Suuri kissanhaukotus.

Valkohai.

Vaaraton Seppo olen vain. Silitä minua. HurrRRR.

Kaksi kissaa ja kahdet ruoat

Kassinen syö aikuisen kissan ruokaa ja Seppo syö penturuokaa. Niin se menee. Alussa oli helppoa, kun kissat asuivat eri huoneissa. Seppo söi appeensa olohuoneessa, Kassinen omansa keittiössä, ja ovi välissä oli kiinni. Mutta kun kissat tutustuivat ja lopulta tottuivat toisiinsa, myös Sepon ruokailu päätettiin sujuvuuden vuoksi siirtää keittiöön. 

Tätä pidettiin epäsujuvana! Eipä paljon tulevasta tiedetty...

Kassinen syö aikuisen kissan ruokaa ja Seppo syö penturuokaa. Niin sen yhä pitäisi mennä. Mutta, yllätys, ei se olekaan niin helppoa. Tai ehkei se mikään yllätys ole. Molemmat söisivät tietenkin toistensa ruokaa ihan tuosta vain, mikäli saisivat itse päättää. Ja Seppo söisi oman ruokansa lisäksi myös Kassisen ruoan. Näin on tapahtunut ja järkyttävästä ylensyönnistä seurasi ripuli. Seppo ei oppinut mitään, tietenkään, ja tunkisi yhä Kassisen kupille. 

Kissojen toiveiden vastaisesti henkilökunta on kuitenkin päättänyt, että kumpikin kissa saa syödä tasan oman annoksensa. Alkoi kylmä sota.

Seppo on nopea syömään ja vetää ateriansa kolmessakymmenessä sekunnissa siinä missä Kassinen nautiskelee ainakin viisi minuuttia. Tässä ajassa Seppo ehtii yrittää hänen lautaselleen monen monta kertaa, joten henkilökunta järjesti Kassisen ruokatarjoilun ikkunalaudalle, jonne Seppo ei mitättömänä rääpäleenä yltänyt loikkaamaan. 

Hyvä järjestely. 

Seppo kasvoi aikaa myöten isommaksi ja lopulta aivoissakin alkoi ilmeisesti raksuttamaan. Hän nimittäin aikansa katseltuaan ja mittailtuaan viimein hyppäsi ikkunalaudalle ja Kassis-raukan ruoka olisi mennyt parempiin suihin, ellei henkilökunta olisi pelastanut sitä lieden päälle. Kassisen oli jonkin aikaa syötävä siis keittiön työtasolla, joka on hieman ikkunalautaa korkeammalla.

Mutta haa, Seppo tajusi pikapikaa, että ikkunalaudalta yltää loikkamaan työtasolle ja Kassisen ateriat eivät saa enää missään olla rauhassa Sepon kyltymättömältä nälältä. Henkilökunta joutuu siis valvomaan ruokailua koko ajan sivusta.

Ahmimisenestokuppi vähentää vahtimisaikaa pidentäessään Sepon ruokailuaikaa. Kuppilahjoituksesta kiitos Amen emännälle!

Märkäruoan syöminen kupista on kamalan sotkuista ja siksi se ei ole koko aikaa käytössä. Melkein kyllä pitäisi olla!

Sepon sotkiessa pidemmän kaavan mukaan Kassinen saa kallisarvoista rauhassasyöntiaikaa.

Vielä joitakin hippusia täällä.

Kuppia on kuitenkin mahdotonta nuolla yhtä hohtavan puhtaaksi kuin lautasta. Sepon täytyy lopulta nöyrtyä ja putsata varpaansa.

Voisin kyllä ottaa lisää jos jossain on!

Seuraavassa pätkässä Seppo on ihan oikeasti kuolemassa nälkään. Yleensä Kassinen ruokitaan ensimmäiseksi mutta tässä kunnia lankeaa Sepolle, koska videota tähdittävä henkilökunnan puolikas ei kestä hänen huutoaan.

Laatikko-onnea

Monessa eri kissablogissa on viime aikoina leikitty laatikkoleikkejä. Kassinen ja Seppokin saivat taannoin Zooplus-paketin ja pääsivät osalliseksi harrastuksesta. 

Laatikkoon iskettiin pehmuste ja se sai oviaukon. Käyttäjätkin kokivat sen heti omakseen.

Laatikko kaipasi myös tarkkailuikkunaa. Sepolle se käy toisesta oviaukosta mutta Kassinen ei siitä mahdu. Hän kyllä yritti, mikä ei ollut kovinkaan kaunis esitys.

Katto saisi olla tiiviimpi, ettei sisällä majaileva alempi eliö pääsisi käpälöimään ylempäänsä.  

Mikä alempi eliö? Täällä on vain Seppo!

Parin keittiön nurkassa vietetyn päivän jälkeen laatikko siirrettiin eteisen koristeeksi. Optimaalinen sijoituspaikka, ohikulkijoiden tarkkailu ja kaverin vaaniminen helpottuivat huomattavasti.

Kassinen on käyttänyt laatikkoa myös päiväunipaikkana, vaikka se näyttääkin näin hieman ahtaalta. 

Siivouspäivänä kaikki nostetaan ylös vierassängylle, myös laatikko. Sängystä tulee hetkeksi oiva leikkipaikka.

Seppo bongaa idolinsa.

Ja seuramieheksihän sitä on välittömästi tungettava.

Kassinen ei elettä hirveästi arvosta.

Sillit purkissa. Huomatkaa taas Kassisen upea pörheä häntä ja Sepon laiha rotanhäntä.

Kellojen siirto

Sunnuntain kellojen siirto oli Kassiselle mieleen. Hän on usein ennenkin löytänyt viihdykettä kellon viisareiden katselusta, ja kellon laskeutuminen lähietäisyydelle oli ilmeisen hieno kokemus. Vertautuisi varmaan siihen, että elokuvista nauttiva henkilökunta tapaisi Robert de Niron. 

Typerä Seppo tuli kuitenkin häiritsemään.

Hän ei onneksi ymmärrä kellon viehätystä ja suuntaa kohti uusia seikkailuja.

Sepon keikkuminen tuolin selkänojalla häiritsee Kassisen elämystä.

Loikka.

Nyt Kassinen voi taas keskittyä olennaiseen.

Miten ihana voi kello olla?

Kun kello lopulta nostettiin paikoilleen, meni Kassinen istumaan sen alle. Hän tuijotti ensin pää kenossa ylöspäin ja alkoi sitten vilkuilla henkilökuntaa, pitää pientä surullista ääntä ja kehrätä. Eihän siinä muu auttanut, kuin ottaa kello taas alas ja antaa Kassisen ihailla sitä sydämensä kyllyydestä.

Henkilökunnan kamera muuten vetelee viimeisiään. Eihän se koskaan erityisen hyvä ole ollutkaan, osa otetuista kuvista korruptoituu itsestään, kuvaus ilman salamaa on mahdotonta sekä yhtään pilvisempänä kesäpäivänä että koko talven ja muuta mukavaa, mutta on sillä sentään joitakin hyviä tilanteita saanut ikuistettua. Nyt salama on alkanut kenkkuilemaan ja joskus se välähtää ja joskus ei, ja joskus se välähtää vain, öö, puoliksi. 

Tässä kuvasarjassa muuten näkyy yksi nykyisen kameran upeista ominaisuuksista, joka on henkilökuntaa jo kauemmin askarruttanut. Miksi tismalleen samoilla asetuksilla otetuista peräkkäisistä kuvista osa on oikean värisiä ja osa keltaisia?!?

Pelkoa ja inhoa vol.2

Uusi päivä, sama vieras. Paremmin mennyt vierailu! Herra Pablon ja Sepon tutustuminen jatkui viikonloppuna uudella menestyksellä.

Tällä kertaa Pabloa ei jännittänyt yhtä paljon ja Seppo käyttäytyi nätimmin. Henkilökunnilla oli kova luotto siihen, että Pablo ei tunne äkillistä halua saalistaa pienempäänsä, ja yhdessä hengailu oli aiempaa vapaamuotoisempaa. Kahvitellessa Seppo vilisteli pöydän, tuolien ja lattian väliä. Hänen ollessaan pöydällä Pabloa vähän pelotti, hän vältteli katsekontaktia ja lipoi huuliaan. Lattiatasolla Seppo itse jännitti hienoisesti ja suojautui usein tuolien alle.  

Seppo on lopultakin tainnut tajuta olevansa vain pikkuruinen saaliseläin suuren pedon edessä.

Onneksi suurella pedolla on suuret sosiaaliset taidot. Sepon jännittäessä Pablon mielentila muuttui nopeasti arkailevasta ystävälliseksi, hän esitti pientä ja helposti lähestyttävää. Seppo ei kuitenkaan tajunnut ideaa, kuten ei tajunnut myöskään sitä seuraavia iloisia leikkiinkutsuja. Voi Seppo, ehkä vielä joskus opit puhumaan koiraa!  

Seuraavaksi Seppoa leikitettiin sulalla, jolloin hän tuntui kokonaan unohtavan vieraan läsnäolon ja oli taas oma rohkea itsensä. Pablo oli myös kiinnostunut leikistä ja seurasi Sepon puuhia hyvin läheltä, ja kaikilla osapuolilla oli oikein kivaa. 

Mutta hienoja hetkiä seurasi taas kerran yhdenlainen murhenäytelmä. Tämä saatiin videolle!

Onneksi ihminen voi lohduttaa lyötyä pientä koirarukkaa (myös Sepon henkilökunta kelpaa tällaisessa hätätilanteessa).

Pablo sai lohdutukseksi vielä sulankin. Valitettavasti Seppo tuli vaatimaan sitä takaisin...

Pientä loppuvaiheen nenäosumaa lukuunottamatta vierailu meni erittäin hyvin. Uusintaa odotellessa!

Kiitos kuvauksesta Ville. :)

Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa

Sepolla ja Kassisella kävi taas koiravieras. Seppo oleskeli alussa puussa ja Kassinen vierassängyn alla (ei vain alussa, vaan koko ajan, koska hän nukahti sinne).

Onpa jännää! Mielenkiintoista! Kivaa! Tunnenkohan tuon tyypin?

Herra Pablo! Jee!

Seppo Rohkea laskeutuu ja siirtyy lähemmäksi ja lähemmäksi.

 Nyt hän on vieraan pään tasalla (ja vieraan pään kokoinen). Molemmat ovat yhä kiinnostuneita toisistaan ja yhä pelkäävät toisiaan: Pablo lähestyy ja Seppo perääntyy, Seppo lähestyy ja Pablo perääntyy, uudelleen ja uudelleen. Lopulta Pablo laskee päänsä sängylle ja odottaa nätisti paikallaan.

 Mutta voi ei! Seppo lähestyy vierasta ensin uskaliaasti ja ystävällismielisesti, mutta noin kolmenkymmenen sentin päässä hänen hermonsa pettävät ja hän sähähtää ja sylkee, yrittää huitaista vieraan nenää ja juoksee takaisin kiipeilypuuhun. Pablo pelästyi kamalasti, hänhän käyttäytyi niin hienosti ja vastaanotto olikin ilkeä! 

Henkisen ylemmyytensä todistanut Seppo tuli nopeasti alas puusta ja seurasi Pabloa kahville keittiöön. Pablo väistelee ja välttelee Seppoon katsomista. 

"Kun en näe sitä, sitä ei ole olemassa ja kaikki on hyvin", ajattelee Pablo-raukka.

Lopulta hän menee pois. Nyyh. Inhottava kissa ja typerä vierailu. 

Hän katsoo murheellisesti lähtiessään keittiöstä. Ilkeä Seppo on jo lähdössä häntä jäljittämään.

Pablon vierailu muuttui mukavaksi vasta, kun hän pääsi vierassängylle oman henkilökuntansa kainaloon. Seppo kävi välillä katsomassa häntä lattialta käsin, mutta onneksi se ei ollut niin inhottavaa, kun hän itse oli korkeammalla.

Tämä vierailu ei mennyt ihan putkeen, mutta toivottavasti seuraava onnistuu paremmin! Jos Seppo vain osaisi hillitä itsensä ja jättäisi äkilliset säpäkät suhinat sikseen, voisi herra Pablo, joka on niin iloinen ja rakastava ja rohkea kaiken muun paitsi kissojen suhteen, oikeasti oppia pitämään hänestä.  

Kiitos kuvista Ville. :) 

Syliolio

Seppo koettaa kehittää yhä uusia tapoja olla sylissä.

Miksi ei silitä?

Henkilökunta koettaa kehittää yhä uusia kuvakulmia tuottaakseen edes hieman mielenkiintoisia blogitekstejä.