Pääasialliset harrastuksemme yhdessä kuvassa: leikittiin karvahiirellä ja etsittiin herkkuja pahvirasiasta ja nyt vois vähän torkkua.
Voisi torkkua jos voisi torkkua. Seppo onko pakko maata päällä voi jumaliste.
Seppo onko pakko leikkiä päällä voi jumaliste.
'
Kassinen antaa Sepon maistaa omaa lääkettään. Valitettavasti pää ei ole Sepolle niin tärkeä osa kuin luulisi ja suloinen kosto valuu hukkaan Sepon jatkaessa häiriintymättä uniaan.
Sepon pureskeluvimma jatkuu. Hänen hengityksensä on alkanut haista kuolemalta pahalta, minkä pitäisi tarkoittaa hampaiden vaihtumisen käynnistymistä. Vielä suussa ei näy mitään mutta pari kertaa on purutikku ollut verinen, eli ehkä joku hammas jo liikkuu.
Seppo ei alun jälkeen enää ole kiinnostunut purutikusta sellaisenaan ja puremistarpeen iskiessä koettaa suunnata sopimattomien kohteiden kimppuun, joten tikkuun sipaistaan vähän Nutriplussaa innostuksen herättämiseksi.
Tämä tarkoittaa myös sitä, että henkilökunta oikeasti pitää tikusta kiinni koko purusession ajan.
Pureminen on niin työlästä, että nenä menee ruttuun.
Enimmäkseen pureskelu saadaan kohdistettua purutikkuihin mutta valitettavasti myös muut kohteet saavat siitä osansa. Sepon mielestä parhaita järsimisjuttuja ovat pahvilaatikoiden reunat, kirjojen kannet, rikkaharjan harjakset ja muu suht' jämäkkä mutta kuitenkin periksiantava materiaali.
Käsittelyssä Kotimaan luonnonkasvit.
Kirjahyllyseikkailu voi vaarantaa terveyden: Ernst Mayrin Evoluutio meinasi litistää Sepon.
Kassisen hampaille kuuluu samaa kuin ennenkin. Hammaspesut olivat tauolla suunnilleen ensimmäisen Seppokuukauden, mutta nyt niitä on taas aloitettu. Kassinen on kehittänyt tavan pureskella harjaa, ja se alkaakin jo pörhöttää. Milloinkahan on aika vaihtaa uuteen?
Alla videopätkä Kassisen hampaiden pesemisestä. Välillähän se on vähän sinnepäin sohimista mutta no, ei haittaa. Henkilökunnan osumatarkkuus varmaan kasvaa vielä ajan myötä. Onneksi Kassinen on kärsivällinen eikä hermostu, jos välillä harjataan suupieltä ja välillä kitalakea.
Mitäs mieltä muuten lukijat olette tästä harjausasennosta? Aika monessa ohjeessa nimittäin neuvotaan, että kissan pitäsi olla selin harjaajaan. Neuvo lienee hyvä, sillä kohtikatsovan Kassisen täytyy aika paljon käännellä päätään, että harjan saa molemmille puolille suuta (kun henkilökunta ei ole molempikätinen). Miten teillä harjataan, ja jos selin, niin onko se kätevämpi ja vähemmän kääntelyä vaativa?
Tänään on tullut kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun tämän blogin ensimmäinen postaus julkaistiin internetin ihmemaailmassa. Silloin, kauan, kauan sitten, blogin nimi oli Karvanaama ja Kassinen. Välissä nimenä oli pelkkä Kassinen, ja nykyään se on tietenkin Kassinen ja Seppo. Nimenmuutoksista huolimatta ideana oli ja on edelleen kertoa eräässä joensuulaisessa kerrostaloasunnossa majailevien kissahenkilöiden jokapäiväisestä elämästä. Merkkipäivää ei sen kummemmin juhlita (paitsi räväkällä, juhlaan sopivalla taustakuvalla). Ainakaan Kassisen ja Sepon keskuudessa ei juhlita. Eivät mokomat varmaan edes tiedä, mikä blogi on. Kiitos kaikille lukijoille! Tarinaa kerrotaan tästä eteenpäinkin niin paljon kuin sitä riittää.
Ja eiköhän sitä tarinaa riitä. Seppo päätti nimittäin juhlistaa blogia jo aattona pudottamalla kukkaruukun olohuoneen ikkunalaudalta. Tämä lienee ollut vain ajan kysymys, hän kun on käynyt kiehnäämässä ja härkkimässä kasviraukkoja useampaan kertaan. Onneksi mikään ei särkynyt, multaa vain levisi pitkin lattioita.
Agaave hyppäsi. Tai ehkä aaloet tönäisivät.
Typerästä Seposta kärsivät kaikki. Kissat eivät voi ymmärtää, miksi olohuone on hetkellisesti heiltä kielletty.
Kassinen syö aikuisen kissan ruokaa ja Seppo syö penturuokaa. Niin se menee. Alussa oli helppoa, kun kissat asuivat eri huoneissa. Seppo söi appeensa olohuoneessa, Kassinen omansa keittiössä, ja ovi välissä oli kiinni. Mutta kun kissat tutustuivat ja lopulta tottuivat toisiinsa, myös Sepon ruokailu päätettiin sujuvuuden vuoksi siirtää keittiöön.
Tätä pidettiin epäsujuvana! Eipä paljon tulevasta tiedetty...
Kassinen syö aikuisen kissan ruokaa ja Seppo syö penturuokaa. Niin sen yhä pitäisi mennä. Mutta, yllätys, ei se olekaan niin helppoa. Tai ehkei se mikään yllätys ole. Molemmat söisivät tietenkin toistensa ruokaa ihan tuosta vain, mikäli saisivat itse päättää. Ja Seppo söisi oman ruokansa lisäksi myös Kassisen ruoan. Näin on tapahtunut ja järkyttävästä ylensyönnistä seurasi ripuli. Seppo ei oppinut mitään, tietenkään, ja tunkisi yhä Kassisen kupille. Kissojen toiveiden vastaisesti henkilökunta on kuitenkin päättänyt, että kumpikin kissa saa syödä tasan oman annoksensa. Alkoi kylmä sota.
Seppo on nopea syömään ja vetää ateriansa kolmessakymmenessä sekunnissa siinä missä Kassinen nautiskelee ainakin viisi minuuttia. Tässä ajassa Seppo ehtii yrittää hänen lautaselleen monen monta kertaa, joten henkilökunta järjesti Kassisen ruokatarjoilun ikkunalaudalle, jonne Seppo ei mitättömänä rääpäleenä yltänyt loikkaamaan.
Hyvä järjestely.
Seppo kasvoi aikaa myöten isommaksi ja lopulta aivoissakin alkoi ilmeisesti raksuttamaan. Hän nimittäin aikansa katseltuaan ja mittailtuaan viimein hyppäsi ikkunalaudalle ja Kassis-raukan ruoka olisi mennyt parempiin suihin, ellei henkilökunta olisi pelastanut sitä lieden päälle. Kassisen oli jonkin aikaa syötävä siis keittiön työtasolla, joka on hieman ikkunalautaa korkeammalla. Mutta haa, Seppo tajusi pikapikaa, että ikkunalaudalta yltää loikkamaan työtasolle ja Kassisen ateriat eivät saa enää missään olla rauhassa Sepon kyltymättömältä nälältä. Henkilökunta joutuu siis valvomaan ruokailua koko ajan sivusta.
Ahmimisenestokuppi vähentää vahtimisaikaa pidentäessään Sepon ruokailuaikaa. Kuppilahjoituksesta kiitos Amenemännälle!
Märkäruoan syöminen kupista on kamalan sotkuista ja siksi se ei ole koko aikaa käytössä. Melkein kyllä pitäisi olla!
Sepon sotkiessa pidemmän kaavan mukaan Kassinen saa kallisarvoista rauhassasyöntiaikaa.
Vielä joitakin hippusia täällä.
Kuppia on kuitenkin mahdotonta nuolla yhtä hohtavan puhtaaksi kuin lautasta. Sepon täytyy lopulta nöyrtyä ja putsata varpaansa.
Voisin kyllä ottaa lisää jos jossain on!
Seuraavassa pätkässä Seppo on ihan oikeasti kuolemassa nälkään. Yleensä Kassinen ruokitaan ensimmäiseksi mutta tässä kunnia lankeaa Sepolle, koska videota tähdittävä henkilökunnan puolikas ei kestä hänen huutoaan.
Monessa eri kissablogissa on viime aikoina leikitty laatikkoleikkejä. Kassinen ja Seppokin saivat taannoin Zooplus-paketin ja pääsivät osalliseksi harrastuksesta.
Laatikkoon iskettiin pehmuste ja se sai oviaukon. Käyttäjätkin kokivat sen heti omakseen.
Laatikko kaipasi myös tarkkailuikkunaa. Sepolle se käy toisesta oviaukosta mutta Kassinen ei siitä mahdu. Hän kyllä yritti, mikä ei ollut kovinkaan kaunis esitys.
Katto saisi olla tiiviimpi, ettei sisällä majaileva alempi eliö pääsisi käpälöimään ylempäänsä.
Mikä alempi eliö? Täällä on vain Seppo!
Parin keittiön nurkassa vietetyn päivän jälkeen laatikko siirrettiin eteisen koristeeksi. Optimaalinen sijoituspaikka, ohikulkijoiden tarkkailu ja kaverin vaaniminen helpottuivat huomattavasti.
Kassinen on käyttänyt laatikkoa myös päiväunipaikkana, vaikka se näyttääkin näin hieman ahtaalta.
Siivouspäivänä kaikki nostetaan ylös vierassängylle, myös laatikko. Sängystä tulee hetkeksi oiva leikkipaikka.
Seppo bongaa idolinsa.
Ja seuramieheksihän sitä on välittömästi tungettava.
Kassinen ei elettä hirveästi arvosta.
Sillit purkissa. Huomatkaa taas Kassisen upea pörheä häntä ja Sepon laiha rotanhäntä.
Sunnuntain kellojen siirto oli Kassiselle mieleen. Hän on usein ennenkin löytänyt viihdykettä kellon viisareiden katselusta, ja kellon laskeutuminen lähietäisyydelle oli ilmeisen hieno kokemus. Vertautuisi varmaan siihen, että elokuvista nauttiva henkilökunta tapaisi Robert de Niron.
Typerä Seppo tuli kuitenkin häiritsemään.
Hän ei onneksi ymmärrä kellon viehätystä ja suuntaa kohti uusia seikkailuja.
Kun kello lopulta nostettiin paikoilleen, meni Kassinen istumaan sen alle. Hän tuijotti ensin pää kenossa ylöspäin ja alkoi sitten vilkuilla henkilökuntaa, pitää pientä surullista ääntä ja kehrätä. Eihän siinä muu auttanut, kuin ottaa kello taas alas ja antaa Kassisen ihailla sitä sydämensä kyllyydestä.
Henkilökunnan kamera muuten vetelee viimeisiään. Eihän se koskaan erityisen hyvä ole ollutkaan, osa otetuista kuvista korruptoituu itsestään, kuvaus ilman salamaa on mahdotonta sekä yhtään pilvisempänä kesäpäivänä että koko talven ja muuta mukavaa, mutta on sillä sentään joitakin hyviä tilanteita saanut ikuistettua. Nyt salama on alkanut kenkkuilemaan ja joskus se välähtää ja joskus ei, ja joskus se välähtää vain, öö, puoliksi.
Tässä kuvasarjassa muuten näkyy yksi nykyisen kameran upeista ominaisuuksista, joka on henkilökuntaa jo kauemmin askarruttanut. Miksi tismalleen samoilla asetuksilla otetuista peräkkäisistä kuvista osa on oikean värisiä ja osa keltaisia?!?
