maanantai 14. lokakuuta 2019

Laatikkoleikit

Zooplus-tilauksessa oli mukana myös ruokaa ja ruoan mukana oli pieni pahvilaatikko. Täällä on pidemmän aikaa säilytelty vain kaikkein suurimmat pakkauslaatikot ja pienet on heitetty heti pois. Tämä kuitenkin jätettiin lattialle ja siitä tuli heti hitti, jossa kaikki haluaisivat asua.


Kassinen varasi laatikon ensin vanhemman ja kauniimman oikeudella.

Joku kateellinen kuitenkin kiertelee ympärillä.

Kateellinen pilaa kuvatkin! Tässä haluttiin foto Kassisesta eikä oudoista laihoista koivista.

Seppo asettui odottamaan parempaa tilaisuutta...

...joka koittikin seuraavana aamuna. Ihanaa, nyt on Sepon vuoro maata laatikossa!

Kassinen kuitenkin huomasi tilanteen ja tuli hetimmiten tappamaan Seppoa leikkimään Sepon kanssa (video n. 1 min). Laatikkovuoro jäi lyhyeksi Kassisen läimimisten alla.



Voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä.

lauantai 12. lokakuuta 2019

Feliway ja muita hankintoja

Seppo Johannes Virolainen on herkkä kukkanen.


Hiivatin kukkanen.

Elokuun lopulla hänen raportoitiin taas aloittaneen karvojenpureskeluharrastuksensa, jota hän valitettavasti on jatkanut näihin päiviin saakka. Aina, kun hän näyttää hieman hellittävän, tapahtuu jotain, joka saa hänet jatkamaan (henkilökunnan allekirjoittanut osapuoli on pari yötä poissa kotoa ja kultamussukkalellipentu ei kestä). 

Minä sinulle kultamussukkalellipennut näytän.

Vasen etujalka näyttää tältä.

Oikeassa valossa siitä saa esille vielä pitkin jalkaa jatkuvan harvakarvaisuuden, joka onneksi ei ole muuttunut valtavaksi laikuksi.

Myös oikean etujalan parissa on tehty samanlaisia parturointitöitä.

Lisätty leikitys ja aktivointi auttaa arjessa, mutta ei näköjään niin paljoa, että Seppo pärjäisi poikkeustilanteissa. Alkaneen kierteen katkaiseminen on myös todella vaikeaa. Lisäavuksi tilattiin nyt Feliway-haihdutin, joka on joskus aiemminkin ollut käytössä (kts. tunnisteet) ja henkilökunta on kokenut, että ei siitä ainakaan haittaa ole ollut.

Asunnossa noin puolet pistorasioista on pystymallia ja puolet vaakaa, joten Feliway-pullolle piti ihan etsimällä etsiä paikkaa. Onneksi olohuoneen nurkasta löytyi sopiva vaakapistoke.

Vaikutuksia odotellaan.


Siellä se pöhisee.

Seppo meni heti hengittämään höyryjä: hyvä hyvä.

Feliwayn lisäksi tehtiin myös mukavampi hankinta: Kassiselle ja Sepolle ostettiin teltta, ettei heidän tarvitsisi olla kateellisia siitä, että monilla muilla blogikissoilla on sellaiset.

Kassinen asustaisi teltassa mielellään vaikka aina (jos sen vain saisi ulos).

Oikeasti teltta tuli lähinnä Seppoa viihdyttämään, että hänellä olisi vielä yksi asia lisää ajateltavaksi, jos karvojensyönti-into kasvaa suureksi.

Oo jo hiljaa siitä karvajutusta.

torstai 10. lokakuuta 2019

Neljä vuotta Kassista

Huomenna (kansainvälisenä tyttöjen päivänä!) Kassisen ja Sepon henkilökunta saa osakseen aivan erityistä kunniaa ja glooriaa. Tällöin on nimittäin vietetty täsmälleen neljä vuotta täti Kassisen arvokkaassa seurassa.

Kassinen ja parvekkeelta sisääntuotu kituva persilja-timjami-istutus juhlakukka.

Vai oliko se niin, että Kassinen on viettänyt neljä vuotta henkilökunnan seurassa? No, Kassisellehan se nyt on varmasti ihan sama, kummin päin asiaa tarkastellaan. Pääasia tietenkin on, että henkilökunta tarjoaa ruokaa, leikittää ja rapsuttelee, niin tällaisena juhlapäivänä kuin arkenakin.

Kassinen juhlistaa tulevaa merkkipäivää pureskelemalla huonekasveja. Aika tuhmaa, mutta eihän päivänsankarille voi olla pitkään vihainen. Ainakaan jos hän ei jälkeenpäin oksentele kasvinkappaleita satunnaisiin paikkoihin.

Eiiii älä syö.

tiistai 8. lokakuuta 2019

Paikalliset pikkueläimet päiväunilla

Eräänä päivänä pari paikallista pikkueläintä veteli sikeitä lähes taiteellisessa muodostelmassa. 

Toisen unet kuitenkin keskeytyivät, kun kolmas pikkueläin tuli kylään.

Sepon oli ihan pakko tulla vahtimaan tilannetta, vaikka Mati-mummo tuli tänne myös lähinnä vähän torkkumaan, rapsuteltavaksi ja hyvänä pidettäväksi sekä nauttimaan kissannappuloita. Kassinen ei jaksanut herätä; hänen puolestaan täällä saa käydä vaikka minkälaista vierasta, kunhan ne eivät häiritse häntä.

Aluksi Seppo yritti taas pelotella mummoa (tietenkin, tuhma kun on) ja tämä murisi hänelle muutamaan otteeseen. Onneksi elämä tasaantui taas nopeasti ja henkilökunnat saivat kahvitella rauhassa.

Kiitos Tuula kahdesta viimeisestä kuvasta!

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Villapaita

Sepolle neulottiin villapaita, että häntä voisi mahdollisesti käyttää ulkona näin säiden viiletessäkin.

Henkilökunta ei halua hänen paleltuvan ja vilustuvan.

Villapaitaan haettiin inspiraatiota ja ohjetta Maxin paidasta, täältä Kissakkaan sivuilta ja lisäksi tästä kissapaidasta.  

Ylläolevilla ohjeilla paita oli melko helppo tehdä ja siihen sai upotettua kahta erilaista violettia jämälankaa. Harmaa lanka tuli herra Pablon henkilökunnalta, kiitos vain.

Villapaita sopii Sepolle hyvin ja hän suostuu sitä pitämään. Hänestä tulee varmasti koko naapuruston naurunaihe kateuden kohde.

Paitaa tietenkin sovitettiin pariin otteeseen neulomisen aikana.

Toisessa sovitusvaiheessa tuli huomattua, että valjaiden kiinnityskohdalle ei tullut tehtyä aukkoa. Kahta silmukkaa piti sitten purkaa vaikka kuinka monta riviä, ja ottaa ne kiinni ja lisätä silmukoita ja neuloa takaisin ylös. Nyt valjaille on aukko, vaikkei se kovin nätti olekaan (no jaa, kyseessä on villapaita kissalle, ei tarvise olla maailman kauneinta ja virheettömintä jälkeä).

Takareuna nousee vähän Sepon liikkuessa, mutta eipä se haittaa. Tärkeintä on, että hän ylipäätänsä pystyy kävelemään, juoksemaan ja hyppimään paidan kanssa.

Kassinen oli muuten todella järkyttynyt Sepon paidasta. Hän seurasi Seppoa koko ajan ympäri asuntoa, kun paita oli päällä.

Villapaita tositoimissa kylmällä parvekkeella.

perjantai 4. lokakuuta 2019

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Kuin kaksi marjaa

Mallomonas crassisquama, eräs kasviplanktonlaji. Yksi siima ja useita pitkiä sukasia.

Seppo, kissa.

Paramecium caudatum, tohvelieläin. Pitkulainen, tohvelinmuotoinen, ripsikarvapeitteinen.

Kassinen, kissa.