keskiviikko 17. elokuuta 2016

Uusi koiratuttavuus

Kassisella kävi viime viikolla uusi vieras: espanjanvesikoira Aada. Ovikellon soidessa Kassinen laitettiin ensiksi lasioven taakse olohuoneeseen, vaikka hän olisi selvästi halunnut olla eteisen puolella katsomassa sisääntulijoita. Yksi vilkaisu lasin läpi sai hänet kuitenkin tulemaan siihen tulokseen, ettei hän haluakaan lähikontaktiin, ja kiipeämään kirjahyllyn päälle.


Ihanan pehmeä kuin lammas!

Enimmän aikaa Aada ei edes huomannut hyllyn päällä kököttävää kissaa, vaan vietti aikaa ihmisten kanssa ja muun muassa tutkiskeli lelulaatikkoa. Kassinen havaittiin vasta, kun häntä mentiin silittämään, ja silloinkin Aadan reaktio oli vain hillityä tuijotusta. Lienee kovasti miettinyt, mikä tuo epämääräisen muotoinen karvahattu yrittää olla. Kassisen kuitenkin pysyessä ulottumattomissa Aada menetti kiinnostuksensa eikä pyrkinyt tekemään lähempää tuttavuutta. Erinomainen vieras!

Kassinen arvostaa vieraan hillittyä suhtautumista mutta haluaisi tehdä tiettäväksi, ettei ole mikään hattu. Eikä epämääräisen muotoinen! Miksi täällä muuten edes käy tuollaisia vieraita? Eikö Kassisessa ole pehmoisuutta kylliksi?

4 kommenttia:

  1. Huh, Kassisen ilme on jäätävä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo suhtautua tuolla kirjahyllyn päällä viileän etäisesti, kun tietää ettei yksikään koiruus pääse samalle tasolle :D

      Poista
  2. Hattu! No et todellakaan ole!! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista