perjantai 11. marraskuuta 2016

Hammasteluja

Sepon pureskeluvimma jatkuu. Hänen hengityksensä on alkanut haista kuolemalta pahalta, minkä pitäisi tarkoittaa hampaiden vaihtumisen käynnistymistä. Vielä suussa ei näy mitään mutta pari kertaa on purutikku ollut verinen, eli ehkä joku hammas jo liikkuu.

Seppo ei alun jälkeen enää ole kiinnostunut purutikusta sellaisenaan ja puremistarpeen iskiessä koettaa suunnata sopimattomien kohteiden kimppuun, joten tikkuun sipaistaan vähän Nutriplussaa innostuksen herättämiseksi.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että henkilökunta oikeasti pitää tikusta kiinni koko purusession ajan.

Pureminen on niin työlästä, että nenä menee ruttuun.

Enimmäkseen pureskelu saadaan kohdistettua purutikkuihin mutta valitettavasti myös muut kohteet saavat siitä osansa. Sepon mielestä parhaita järsimisjuttuja ovat pahvilaatikoiden reunat, kirjojen kannet, rikkaharjan harjakset ja muu suht' jämäkkä mutta kuitenkin periksiantava materiaali.

Käsittelyssä Kotimaan luonnonkasvit.

Kirjahyllyseikkailu voi vaarantaa terveyden: Ernst Mayrin Evoluutio meinasi litistää Sepon.

Kassisen hampaille kuuluu samaa kuin ennenkin. Hammaspesut olivat tauolla suunnilleen ensimmäisen Seppokuukauden, mutta nyt niitä on taas aloitettu. Kassinen on kehittänyt tavan pureskella harjaa, ja se alkaakin jo pörhöttää. Milloinkahan on aika vaihtaa uuteen?

Alla videopätkä Kassisen hampaiden pesemisestä. Välillähän se on vähän sinnepäin sohimista mutta no, ei haittaa. Henkilökunnan osumatarkkuus varmaan kasvaa vielä ajan myötä. Onneksi Kassinen on kärsivällinen eikä hermostu, jos välillä harjataan suupieltä ja välillä kitalakea.

Mitäs mieltä muuten lukijat olette tästä harjausasennosta? Aika monessa ohjeessa nimittäin neuvotaan, että kissan pitäsi olla selin harjaajaan. Neuvo lienee hyvä, sillä  kohtikatsovan Kassisen täytyy aika paljon käännellä päätään, että harjan saa molemmille puolille suuta (kun henkilökunta ei ole molempikätinen). Miten teillä harjataan, ja jos selin, niin onko se kätevämpi ja vähemmän kääntelyä vaativa?



11 kommenttia:

  1. Teillähän sujuu hampaiden harjaaminen ihan superhyvin! Meillä harjaillaan niin, että kissat istuvat vessanpöntöllä selin harjaajaan. Mielestäni se on ollut meille sopivin asento, sillä se ei vaadi oman käden tai kissan pään pyörittelyä juurikaan. Tosin meilläkin harjataan välillä vähän mitä sattuu, kuten kitalakea tai huulia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vessanpöntöllä? Teillä on siis kylppärissä rivissä sekä ihmisten että kissojen harjat ja tahnat. :D Kassisen hammashoitokamat on keittiön hyllyllä...

      Pitää varmaan oikeesti kokeilla joskus tuota selinharjaamista, jos se ois kissalle helpompaa... Siinä vaan mietityttää, että miten hyvin sinne suuhun sitten näkee? Vai tarviiko sinne ees nähdä? :D

      Poista
  2. Hampaat harjataan meillä selin niin että kissa jää emännän jalkojen väliin. Max varsinkin ei muuten pysyisi paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kissa sylissä? Se on varmaan ihan mukavaa!

      Poista
  3. Meidän pitäisi myös opetella tuota harjausta, mutta jotenkin se on vaan jäänyt. Onko teillä sitä virbacin tahnaa vai mitä? Edelliset kissat ei tykänneet siitä ollenkaan, nykyisille en ole kokeillut vielä. Onnistuu kyllä tosi hienosti teillä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on Petosanin tahnaa, makuna siipikarja. Kassisesta se on ainakin oikein hyvää. :)

      Virbacin kissantahnaa bongattiin tahnanostoreissulla vaan kalanmakuisena, eikä ostettu kun Kassinen ei kalasta pidä. Sitä näköjään olisi jossain olemassa myös sekä kissoille että koirille tarkoitettuna kanaversiona, ehkä sitä kokeillaan seuraavaksi. Mikähän ero niissäkin muka on, kun toisen kohderyhmä on rajattu ja toisen ei?

      Poista
    2. Täytyy yrittää metsästää tuota kanaversiota, luulen että se voisi toimia meilläkin.

      Poista
  4. Se hampaidenvaihtumishaju... muistan Zetorin kohdalla. Huuuu!

    Meil harjataan hampaat vain kerran viikossa. Ei niitä tarvi yrittääkään sisäpuolelta, ulkopuoli riittää. Ne harjat on kamalia, meillä on topz. Kissa pyhekääreessä syliin kuin vauva ja siitä sitten... venytetään vähän suupieltä, sinne sitä tahnaa menee ja se on pääasia. Kielikin hoitaa aika hyvin puhdistamista kun tahna innostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis aivan järkyttävä haju! Mietittiin tässä yks päivä, miksi ihmeessä Kassisen turkki haisee pahalta. No siksi, että Seppo on sitä nuoleskellut ja pureskellut. :D

      Meillä tuo ihan pikkuruinen harja on ollut ookoo, ne yhtään isommat versiot tai sormiharja ei kyllä mahtuisi suuhun.

      Poista
  5. Kadehdittavan hyvinhän teillä sujuu harjaus. Meillä on huomenna ell ja kauhulla odotan mitä noiden harjaamattomista hampaista kuullaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me pidetään peukkuja, ettei ell sano mitään kauhean pahaa! :)

      Poista