maanantai 27. helmikuuta 2017

Punnitsemista ja heinäilyä

Vaikuttaa siltä, että Seppo on lopettanut nopean kasvun vaiheen ja alkaa olla lähes aikuisen mitoissa. Jouluna painoksi mitattiin 3,5 kg ja helmikuun lopussa tasan 4,0 kg, eli painonnousu on hidastunut huomattavasti. Tämä taitaa tarkoittaa sitä, että Kassinen, 4,7 kg, jää sittenkin tämän talouden suurimmaksi kissaksi!


Samankokoisilta näyttävät mutta voi Seppo, miksi noin typerä ilme.

Kokonaan toinen asia on, että Seppo on alkanut kasvattamaan ympärysmittaa. Tottahan nälkäistä ja kasvavaa pentua pitää ruokkia, kun hän ruokaa vaati, mutta nyt on henkilökunnan syytä laittaa vähän rajoja Sepon aterioimiselle ja pienentää annoksi, ettei maha pian viistä maata.


Näyttääkö takamukseni isolta tässä mekossa kuvassa?

Kassinen on puolestaan saanut jälleen kasvipuolen mutusteltavaa. Hänellä on sekä ohraa että vehnää, joita hän rouskuttelee innolla, ja hän viettää paljon aikaa tuijottaen toiveikkaana keittiön ylähyllylle turvaan laitettua kasvustoa. Usein hän myös miukuu hennolla äänellään, kun henkilökunta ei tajua toteuttaa hänen hartainta toivettaan ja anna laidunnettavaa.


Kasvustot suorastaan kurkottavat Kassisen puoleen halussaan tulla syödyiksi.

Muutama päivä sitten henkilökunta koki hienoisia kauhunhetkiä, kun Kassisella ei ollut ruokahalua. Hän oli syömättä yli puoli vuorokautta aamupäiväruoan ja myöhäisiltapalan välissä, mitä nyt muutama herkkupala meni alas, kun niitä oikein kädestä tyrkytettiin. Eläinlääkärireissua ehdittiin jo suunnitella, mutta onneksi seuraavana aamuna oli tilanne taas kunnossa ja aamupala syötiin pois lautaselta korkojen kera.

Taisi käydä niin, että syömättömyyspäivänä Kassinen söi tyhjään mahaan heiniä eikä oksentanutkaan niitä pois kuten yleensä. Heinät saivat aikaan huonon olon, eikä ruoka enää sinä iltana maistunut. Voi Kassis-rukkaa, kun ruokakin kiusaa häntä!

10 kommenttia:

  1. Mahtava takamus! :D Meillä kummankin kakaran paino on ollut nyt parin kuukauden ajan siinä 3-3,2 kilon pinnassa. Hiirulaisia Seppoon verrattuna. Napu kylläkin painoi lähes 9 kiloa ennen painonpudotusta, että siinä oli jo tuhti poika :D

    Voi Kassis-parka. Onneksi syömättömyys oli vain ohimenevää! Liian perso heinälle ;) Enpä ole tullut ajatelleeksi, että noinkin voi käydä. Hyvä tietää, jos sattuu meidän kissojen kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovatpa pennut pieniä, näyttävät kuvissa Sepon veroisilta. Karva varmaan hämää... :D Napu on ainakin ollut pullakka herra! :D

      Kassinen oli niin surkea sen illan, onneksi tosiaan meni ohi nopeasti. Hölmöt heinät!

      Poista
    2. Juu hämää, ne on pestyinä sellaisia luikeroita :D Napu meinasi kirjaimellisesti syödä itsensä hengiltä, onneksi tajuttiin puuttua asiaan :D

      Poista
    3. Voi Napu, ruoka on niin ihanaa. :D

      Poista
  2. Zeppo! Ollaan samoissa mitoissa kaikki kolme!

    terves
    Ilona ja Zetor

    Ps Ilona tosin näyttää paksummalta, mutta aamulla mitattiin, ei oo ku 3,9!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, neljä kiloo on täydellinen luku! Kasvaisin kyllä mielelläni suuremmaksikin jos se tarkoittais lisäruokaa! - Seppo

      Poista
  3. Eikö Seposta tulekaan jättiläistä? Mut onpahan Kassisen helpompi pitää kakara kurissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei taida tulla! Kai se vielä vähän ehtii kasvaa jos vuoden ikäiseksi olisi suurenemista odotettavissa, mutta ei me odoteta kuin max. puolta kiloa tai jotain sinne päin. :P

      Poista
  4. Komea peppu Sepolla :D Kollithan kasvavat aika pitkään, joten voihan Seppo vielä yllättää kasvupyrähdyksellä. Jospa hän kuitenkin malttaisi jäädä näihin mittoihin, Kassisen on sitten helpompi pitää jöötä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassisen tähden toivomme, että meillä asuu jatkossakin tällainen keskikokoinen tuhmanen eikä mitään suurtuhmasta. :D

      Poista