maanantai 8. toukokuuta 2017

Kassispyykkipäivä

Kassisen aknen saattoi eilen julistaa parantuneeksi. Sitkeä tapaus vaati kuukauden Canofite-hoidon, eli oli aikamoinen riesa. Toivottavasti tauti pysyy poissa eikä palaa heti takaisin!

Hänen Rasvaisuutensa taitaa itsekin tietää, että olisi aika tulla pestyksi, jos päiväunipaikan valinnasta voi jotain päätellä.

Parantunut Kassinen pääsee siis kylpyyn tänä iltana. Pesua varten on hankittu uusi (ehkä vähän liian pieni) pesuvati, jonka pohjalle leikattiin pala kylpyhuonemattoa tassujen liukumisen estämiseksi. Myös vadin alle on varattu matto, ettei se liiku ja pidä pelottavaa ääntä hankautuessaan vasten laattoja.

Kassinen epäilee.

Seppo on liian typerä epäilläkseen.

Kassisen huolestunutta suhtautumista on lievitetty harjoittelemalla vatiin menemistä muutamaan otteeseen. Seuraavalla noin minuutin videolla hänen saamisensa vatiin on hieman vaikeaa, mutta kyllä hän siellä tyytyväisenä kököttää, jos raksuja vain tarjoillaan jatkuvalla syötöllä.




Vati täynnä vettä on varmaan sitten ihan eri juttu mutta no, ehkä siitä selvitään.

Ihanaa päästä eroon tästä likaisesta, joka suuntaan törröttävästä turkista.

7 kommenttia:

  1. Hih, hienosti menit vatiin, mutta kun siinä on vettä et varmasti mene! Muista että kaikki tassut eri suuntaan jos yrittävät nostaa!- Max

    Ps. Meillä ei vatiin suostuta jalkoja uittaan, suihku paras - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vati oli kamala Kassisenkin mielestä, meni lattialla seisomiseksi. Tai oikeastaan lattialla kyyristelyksi. Sai vadista sentään vettä kauhottua, jotain hyötyä siitäkin.

      Poista
  2. Voi Kassinen... pakene!

    terves
    Ilona ja Zetor

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakenin ja pakenin ja revin ja raastoin mutta ihmiset oli vahvempia. Höh. - Kassinen

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, netti taas vaihteeksi takkuaa... :/ Uudestaan:

      Voi Kassinen <3 Hyvä, että saitte aknen vihdoin selätettyä!

      Hienosti olette varautuneet tulevaan operaatioon. Tuon suihkumatto-idean voisinkin pölliä Piin seuraavaa pesua varten, vaikka suihkun alla sen pesenkin, se on varmasti mukavampi kuin (kylmähkö) laatta :)

      Toivottavasti Kassinen on oikein reipas, ja suoriutuu yhtä mallikkaasti pesustakin, kuin mitä kuivaharjoittelusta videolla :) Pesun jälkeen on sitten ainakin kaunis ja ihanan pehmeä turkki :) Tsemppiä!

      Poista
    2. Suihkumatto toimi ainakin niin, että itse oli helppoa sen päällä kököttää. Ja ehkä Kassisenkin vähän helpompi siinä kuin liukkailla laatoilla. :)

      Peseminen onnistui mutta aikamoisen taistelun sai käydä.

      Ja pesun jälkeen ei ollut kaunis ja pehmeä turkki voi jumalauta!!!! DDDD:

      Poista