sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Ei tule joulupukkia

Kassisen ja Sepon kanssa on sovittu, että raapimapuita saa raapia, mattoja saa raapia ja jopa huonekaluja saa raapia, kunhan olohuoneen tapettiin ei kosketa. Järjestely on toiminut täydellisesti ja tapettiin ei ole kohdistunut sen suurempaa mielenkiintoa. 

Korjaus: järjestely toimi täydellisesti ensimmäiset kolme ja puoli kuukautta.

Kassi Tuhmanen.

Olohuoneen tapettia eivät ole ammattilaiset tainneet olla laittamassa: katonrajassa on pari kohtaa, joissa tapetti on yläreunastaan vähän irti. Repsottaa sellaisen sentin verran. Yksi näistä repsotuskohdista oli kirjahyllyjen kohdalla niin, että kissan tarvitsisi vain vähän kurkottaa tassulla ja siihen yltäisi. Kukaan ei kuitenkaan kurkottanut ja henkilökunta arveli, että ei se tässä vaiheessa ketään varmaan kiinnostakaan. Tuhot olisi varmaan tehty heti muuton jälkeen, jos niitä tehtäisiin.

Joo ei. 

Eräänä iltana marraskuun lopppupuolella kuului olohuoneesta "riiips." Kassinen oli lopultakin tajunnut ihmetellä repsottavaa kohtaa ja vähän kokeillut, saisiko sitä repsottamaan lisää. Ja kyllähän sitä sai.

Henkilökunta puuhasi sitten tunnin-pari pienimuotoisen korjausliisteröinnin ja kirjahyllyjen uudelleensijoittelun parissa.

Onneksi Kassinen ehti saada lisärepsotusta aikaan vain nelisen senttiä, mikä oli helposti korjattu: uusintaliisteröity kohta on keskellä kuvaa eikä näy, ellei tiedä tarkasti, mihin katsoa. Korjatusta kohdasta hieman vasemmalle näkyy kahden tapetin välinen sauma, joka pistää enemmän silmään.

Tässä kuvassa korjattu kohta on siinä, missä katonraja kohtaa kuvan yläreunan. Ja ei näy! (Eihän?)

Korjatun kohdan varjelemiseksi kirjahyllyjä siirrettiin yhden hyllyn verran oikealle ja matala lipasto muutti rivin ensimmäiseksi. Uusi järjestely on vähän omituisen näköinen mutta kelpaa ainakin toistaiseksi. 

Yksi vaihtoehto olisi tietenkin ollut estää kissoilta pääsy hyllyjen päälle siirtämällä kiipeilypuu ja lipasto pois niiden vierestä, mutta siihen ei nyt yhden repimisen perusteella haluttu mennä. Ja Kassista ei sekään kyllä pidättelisi: hän yltää hyppäämään hyllyn päälle lattialta (Seppo ei). 

Iltavillireitti muutti siis muotoaan tällaiseksi: lipasto-hylly-hylly-hylly-puu-arkku ja tunnelin kautta jatkoon.
Korjaus ja siirtelyt tuntuvat auttaneen ja Kassinen ei ole edes katsonut tapettia tuon yhden illan jälkeen. Henkilökunta alkaa taas tuudittautua turvallisuuden tunteeseen...

Kassi Tuhmanen ei ole saamassa yhtään joululahjaa.

21 kommenttia:

  1. Hmpfh ... Kassinen halusi kiinnittää henkilökunnan huomion repsottavaan tapettiin, että hlökunta korjaisi sen jouluksi, jotta pukki toisi hlökunnalle lahjoja. Ja tässä on palkkio. Joopajoo, kyllä saa taas kerran viattomat kissat kärsiä, niin. Sanoo vanha neitikissa, jolla kärsimys on tuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se juttu varmaan menikin, että "oletteko huomanneet tätä?" :D Olisi kyllä voinut tulla kertomaan jotenkin muuten kuin repäisemällä siitä... :D

      Poista
  2. Tapetin repiminen on ihan parasta, kumma et noi ihmiset ei tajua sitä! -Ame

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vois olla kivaa! Jos ei kiellettäis. :( - Kassinen

      Poista
  3. Hmpfh ... kyllä ovat ihmiset ymmärtämättömiä, niin. Mutta mitäpä voi odottaa, kun raukoilla ei ole edes häntää. Ja kysynpähän vaan, missä ovat ne kaikki eläintensuojelijat ja muut silloin, kun pieniä eläimiä näin suotta syytetään ja kidutetaan uhkaamalla ettei joulupukki tule. Kyllä jos olisi lapsista kyse, heti olisi viranomainen ja suojelija ovilla kelloa rimputtamassa ja feispukkiloissa kirjoitettaisiin ja kerättäisiin nimiä julkilausumiin. Sanoo vanha neitikissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassinen voi lohduttautua sillä, että joulupukki ei olisi tullut vaikka tapetti olisikin pysynyt paikoillaan. Lahjoja ei taida olla tulossa yhtään kummallekaan kissalle, voi raukat. Saako vanhakissa lahjoja?

      Poista
    2. Juu, kyllä saa! Piti tilata erikoisruokia, kun äskettäin löytyi alkava munuaisten vajaatoiminta ja ihan pakko oli tilata eksoottinen lajitelma, tosin ei munuaispotilaille, jossa on strutsia, kengurua ja puhvelia. Meinasin taas revetä naurusta - puhvelia?!? Kyllä pitää vanhan neitikissan edes kerran elämässä saada puhvelipirtelö, eikö?

      Poista
    3. Ikävää tuo vajaatoiminta! Onneksi vasta alkava, ehtii puuttua asiaan ja ruokkia erikoisruoilla. :) Mutta ehkä munuaispotilas voi nyt vähän maistaa puhvelia, kengurua ja strutsia? Teelusikallisen? Laajennusta makuhermoille vanhoilla päivillä? :D

      Poista
  4. Meilläkin oli kolmesta kohtaa korjattavaa ennen kuin voitiin hyvillä mielin luovuttaa vanha vuokra-asunto... On se tapettien nykiminen niin hauskaa puuhaa Pöpönkin mielestä! Vielä hauskempaa toki natustella ja jahdata pitkin lattioita niitä irronneita palasia :’D Toivottavasti Kassisen tapettiseikkailut jäävät tähän yhteen kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jäävät! Miksi edes pitää olla tapetteja missään, kyllä maalattu seinä on kaikilla tavoilla parempi? Toivottavasti teillä ei ole tapetteja udessa kodissa. :D

      Poista
  5. Onneksi isompaa vahinkoa ei tapahtunut, tapetti saatiin korjattua ja tulevat vahingot estettyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulevia vahinkoja odotellessa... Oisihan tuota pinta-alaa muualla. :'D

      Poista
  6. Tuhma Kassinen! :D Tiedän tunteen! Meillä on revitty tapetit aivan uuteen uskoon... Makkarin ruskea tapetti ja olkkarin harmaa ovat olleet ne suosituimmat. Ollaan kanssa liimailtu niitä, mutta ne revitään uudestaan ja revittyjen kohtien saumat paistavat lävitse. Pitäisi melkein kuvata ne ja tehdä postaus tuhoista jälleen :D Maalatut seinät olisivat paremmat. Pitänee uusia pinnat, kun saa rahaa kerättyä remppaa varten. Tapettia ei kuitenkaan noille seinille enää tule :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huihui, kamalaa, kaikenlaisia touhukkaita tuhmasia! :D Tapetti on kyllä vihoviimeinen, pintojen uusintasuunnitelmille iso peukku! Tai vähintään pitäisi jokin panelointi olla alaosassa, tapetti saisi alkaa vasta jostain yli metristä. :D

      Poista
  7. Tapetti kissakodissa - ns. rohkea valinta! Meillä ei ole olut tapettia sen jälkeen kun Peto (RIP 2003) tykkäsi kovasti silloisen vuokra-asuntomme tapetista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein yhtä rohkea ratkaisu on kissa tapettikodissa! Niinpä niin, kumpi oli ensin, tapetti vai kissa? Ei väliä - tapetti häviää aina! :)

      Poista
  8. Onneksi ei iso vahinko ja helposti korjattavissa. Meilläkin kävi aikoinaan tuo, ja siksipä nyt ei tapetteja olekkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi niin mukavaa asua tapetittomassa asunnossa, ei tarvitsisi huolehtia. :)

      Poista
  9. Onneksi oli vain tuo yksi kerta! *kopkopkop* Meillä Haiku repi ensimmäisen asuntomme tapettia, mutta kävikin sopivasti, että muuttomme jälkeen omistaja teki asuntoon täysremontin myyntiä varten, joten tapeteista ei tullut ongelmaa. :D Seuraavassa kahdessa ei ole ollut tapettia, mikä on ihan hyvä, sillä Haiku tykkää ottaa vauhtia seinän kautta ja epäilemättä jättäisi jälkeensä taiteellisia kynnenjälkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan *kopkopkop* tarpeen. :D

      Onneksi täällä ei ihan Haikun tasoista akrobaattia asu, tai oltaisiin liemessä. :D Ehkä seuraava asunto on meidänkin katsottava sen perusteella, että tapetteja ei olisi.

      Poista