maanantai 26. maaliskuuta 2018

Odottaja

Kassisen vihanneskrassiobsessio meni naurettaviin mittoihin ja hän odotti saavansa krassia monta kertaa päivässä (useimmiten aivan turhaan).

Hän haaveili ja ojenteli viiksiään.

Hän katseli vaativasti, puski ja maukui vienosti.

Hän huitoi ilmaa, kaapi verhoja ja taputteli ikkunaa, toivoen tassujen saavan otetta edes jostain.

Seppo ei lainkaan ymmärtänyt krassihommaa mutta oli taustalla tukijoukkona.

 Lopulta henkilökunta söi krassiston pois Kassista kiusaamasta.

Krassin tilalle tee se itse -amppeliin istutettiin ohraa, jota henkilökunta ei syö. Siis vain Kassiselle! Kassinen ei kuitenkaan arvostanut elettä, sillä ohran kasvuun syöntikokoiseksi kuluu selvästikin loputtoman pituinen aika.

8 kommenttia:

  1. Kiva kun tulossa sinulle syötävää, ennemmin tai myöhemmin 😸

    VastaaPoista
  2. Voihan Krassinen. On se tyhmää kun aina ei saa kaikkea mitä haluaa... 😹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kerrankin Kassiselta kielletään jokin ihmisten kasvi, kun yleensä on saanut vain nätisti katsomalla maistella kaiken maailman herneenversot, rucolat ja basilikat. Järkyttynyt raukka. :'D

      Poista
  3. Odottavan aika on pitkä, Kassinen-parka :D Tuossa onkin sitten paljon syömistä, kun vain jaksaa odottaa nätisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vain kasvaa! Siemenet olivat aika vanhoja. Voi sitä Kassisen surua, jos ei mitään kasvakaan kaiken odottelun jälkeen. :D Sitten pitäisi jo kaupasta tuoda valmis oras, onneksi niitäkin on.

      Poista
  4. Kyllähän se houkuttaa kun on niin lähellä, mutta silti niin kaukana... :D Tsemppiä Kassiselle odotteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohra on kasvanut ennätysnopeasti ja Kassinen on jo useaan otteeseen päässyt nauttimaan! Seppokin ymmärtää näiden päälle, yllättäen. :D

      Poista