keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Ällöttävyyden multihuipentuma

Seuraavassa jutussa käytetään aiheiden ällöttävyyden vuoksi vain kuvituskuvia. Kuvien kissa kuitenkin liittyy tapauksiin. 

Tai siis toinen kuvan kissoista liittyy tapaukseen.

Olipa kerran Seppo, joka kävi hiekkalaatikolla. Ihan normaalisti kävi ja tuli pois. Kaksi metriä hiekkalaatikon ulkopuolella hän huomasi, että kakka on taas seurannut, ja yritti irrottaa sen vetelemällä takapuoltaan pitkin lattiaa. Eipä siinä mitään, henkilökunta huomasi tilanteen ja meni auttamaan.

Sepon tultua pelastetuksi hänen oli aika siistiytyä. Jostain syystä hän ei kuitenkaan siirtynyt sivummalle pesemään takapuoltaan, kuten yleensä, vaan hän alkoi nuolla lattiaa puhtaaksi. Ihan ymmärrettävä erehdys. Tai sitten ei.

Henkilökunta katseli hetken epäuskoisesti ja sitten yritti lopettaa hänen touhunsa, sillä yleisen hygienian nimissä olisi varmaan hyvä käyttää jotain oikeaa pesuainetta eikä vain nuolla kakkaa pois. Vaikeaa oli, sillä Seppo käyttäytyi niin kuin häntä olisi yritetty estää pesemästä itseään eikä meinannut millään lopettaa. Hän meni pois vasta sitten, kun kakkarantujen päälle suihkutettiin pesuainetta. Mikä lie väliaikainen aivohäiriö ollut.

Sitten toinen tarina. 

Edelleenkin vain toinen kuvan kissoista liittyy tapaukseen.

Olipa kerran Seppo, joka saa joskus herkkuna kuivattuja broilerinsydämiä. Hän pitää niistä kovasti mutta saa nakerrella niitä vain henkilökunnan kädestä (tai saksilla pienittyinä), ettei hän yritä ahneuksissaan nielaista kokonaista sydäntä. Liian isot palasetkin tuntuvat ärsyttävän nielua matkallaan alas mutta Seppo ei kuitenkaan aina jaksa pureskella niitä tarpeeksi, sillä hänellä on kamala kiire saada herkut mahaan.

No, yhden kerran Seppo söi sydämen ja toisenkin. Viimeistä palaa hän ei jaksanut hienontaa kunnolla ja vähän sitten kakoi sen kanssa. Ihan normaalia vaikkakin inhottavaa sekä hänelle että henkilökunnalle, joka pelkää hänen tukehtuvan.

Kakomisen seurauksena Seppo puklasi ylös syömänsä sydämenpalat ja söi ne sitten välittömästi uudelleen.

Kolmatta ällöttävää tarinaa ei vielä onneksi ole.


Kuvan kissa tulee varmasti liittymään siihenkin tapaukseen.

Ja lopuksi vielä Seppo hei, neuvo ihan vastaisuuden varalle: jos henkilökunta joskus heikkoina hetkinä miettiikin, että koira voisi olla kiva, niin se ei tarkoita, että koirien ällöttävimpiä ominaisuuksia täytyy matkia. Ja eivät kaikki niistä välttämättä edes syö kakkaa ja oksennusta! Eiväthän?

19 kommenttia:

  1. Eihän oksussa ole mitään vikaa ja se on laatutavaraa? - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ällöttävää vaikka kuinka olis laatutavaraa. Syötkö sinäkin niitä? - Kassinen

      Poista
  2. Voihan Seppo taas. Kuulostaa varsin perinteiseltä touhulta. Meillä meno siirtyi ällöttävän puolelle, kun Mörkö pisteli poskeensa Mymmelin oksentamat sulamattomat ruuat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan next level -touhua siellä, kaverin oksennus on vielä pahempi kuin oma. :D

      Poista
  3. Kuulostaa tutulta! Ja joo, hih, meillä ainakin koiruus hoitaa nuo ongelmat jos tilaisuus tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitaa kakka-oksennus-ongelmat vai aiheuttaa niitä? :'D

      Poista
  4. Ohhoh, no nyt Seppo!! Onkohan Pablo kuiskinut Sepolle muutamia asioita koiruuksista. :D Onneksi kuvissa näkyy sentään Seppo-söpönen eikä monsteri, josta ei ole (?) edes todistusaineistoa. ;D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietenkin, Pablon syytä kaikki tämä ällöttävyys! :D

      Sepolla on söpö ulkokuori mutta ällöttävä sisus. Paha yhdistelmä. :'D

      Poista
  5. Jospa Seppo on traumatisoitunut niin kovasti Kassis-tädin pelehtimisestä???
    Vaan ei tuo kakansyönti kyllä oikein oo hyvä juttu, Seppo. Minä oon moiset hommat kokonaan lopettanut. Ja vinkki: jos kakkaa tarttuu takapuoleen, takamus kannattaa hieroa mattoon, silleen lähtee paremmin. Toivoo Viiru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieroin mattoonkin lopuksi, sihen irtosi hyvin. Kiitti vinkistä, pitää ens kerralla ekaksi siihen! Ja en tiijä miks pesin lattiaa, tuntu hyvältä ajatukselta silloin. - Seppo

      Poista
  6. Voi sua Seppo. Mutta saa sun touhuista ainakin hyviä päivityksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman Seppoa blogi käsittelisi ainoastaan aihetta "Kassinen nukkuu ja syö" ja olisi huomattavasti nykyistä tylsempi. On se hyvä että Seppo asuu täällä! :'D

      Poista
  7. Jee, kakkaoksuhuumoria! :-D Niin ällöä, että menee jo mielenkiintoisen puolelle!

    VastaaPoista
  8. Ensinnäkin: teillähän on oma siivooja, Seppo. Erikoistunut kakkiraitoihin. Nyt täällä ei ymmärretä, mikä tässä on ongelma.
    Toiseksi: Teillähän on oma siivoja, Seppo. Erikoistunut oksujen syömiseen. Nyt täällä ei ymmärretä, mikä tässä on ongelma.
    kolmanneksi. Teillähän on oma koira, Seppo ❤️

    (Mutta joo , yäk).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo-koira! <3 Kaikki tuo on kyllä totta! Mutta yäk.:'D

      Poista
  9. Aika paha! Meillä Nora on erikoistunut ällöttävyydessä siihen, että söisi toisen kissan oksennuksia, jos siinä on tuoreesti oksennettua ruokaa. Ällöttävää ja allergiaoireita aiheuttavaa, nam nam. Onneksi nämä tilanteet on huippuharvassa, mutta todistetusti elävä imuri olisi valmis apuun tilanteen niin vaatiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi, elävä allergiaoireimuri kuulostaa hankalalta. :/

      Poista