maanantai 8. heinäkuuta 2019

Kissakahvila Tiramisu

Kuopiossa on tänä kesänä kissakahvila, nimeltään Tiramisu. Kassisen ja Sepon henkilökunnan allekirjoittanut puolisko innostui lähtemään kahville Tassulinnan emännän kanssa. Kylläpä oli mukavaa. 

Menkää tekin, kahvila löytyy Maaherrankatu ysistä.


Punainen Pallero poseerasi ystävällisesti kyltin vieressä.

Kaikki kissat esiteltiin menun yhteydessä. Misu oli valitettavasti poissa, mutta hänellä oli onneksi tuuraaja.

Tuuraaja Zmilla osallistui kahvitteluun hetkisen aikaa ihan lähietäisyydeltä.

Hyvät kahvitarjoilut ne muuten olivatkin. Suklaakakku ja jäätelö ei voi olla pahaa.

Sisustuksen helmiä.

Zmilla oli muuten jo kymmenvuotias siinä missä loppuosa porukasta oli pääasiassa nuoria jätkiä. Suuret tassut omaava Poikkis oli oikein komea ja ehkä eräs allekirjoittaneen suosikeista.

Peipposella oli pitkä häntä, kuuluva ääni ja valtava halu päästä ulos. 

Punaisen Palleron varvaskokoelma oli ihmeellinen.

Hän osasi ottaa rennosti.

Harmaata pitkäkarvaa Phullaa ei meinannut ensin löytyä mistään, mutta lopulta Tassulinnan emäntä bongasi hänet ikkunalaudalta torkkumasta. Hän sulautui nukkumisalustaansa vähän liian hyvin.

Ikkunalaudalla oli porukan hyvä olla. Viereisellä rakennustyömaalla varmasti riitti ihmettelemistä.

Kiitämme

- Kahvilan sijainti maailmankartalla. Vain vajaat 140 km Joensuusta, eli 2 h 20 min linja-autossa suorastaan vilahtaa ohi.
- Kahvilan sijainti Kuopiossa. Lähellä keskustaa, helppo löytää.
- Kissat. Hienoja olentoja. Oli nuorta herraa ja vanhaa leidiä.
- Kissojen lelut. Kivoja keppileluja ja eräs todella hieno sulkalelu, josta Seppo olisi varmasti pitänyt. 
- Tarjoilut. Herkullista, tarpeeksi isot annokset. 
- Sisustus. Ylitsepursuava hyvällä tavalla, paljon kissataidetta ja -esineitä.


Moitimme

- ??? Ei moitittavaa kissakahvila-asioissa ???
- Moitimme paluumatkalla hajonnutta linja-autoa ja tunnin odottelua jossain Outokummussa.




6 kommenttia:

  1. Eli olisi pitänyt jäädä pitemmäksi aikaa kahvilaan ja mennä seuraavalla bussilla ;)

    Oli tosi kiva nähdä ja paikka oli mitä mahtavin tapaamiselle! Viimeisessä kuvassa on ihanat heijastukset :) Ja tuo tuoli näyttää kuvassa niin aidolle kissalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi! :D Ehkä sitten olisi saanut parempia kuviakin, näitä oli kova työ käydä läpi ja valita huonoista parhaimmat. :P

      Oli tosi kiva nähdä ja toivottavasti tavataan uudelleen vähän nopeammin (niin tunnistetaan toisemme paremmin ;) )!

      Poista
  2. Niin harmittaa että en päässyt mukaan, kun teillä ollut niin mukava vierailu! Ihania kisuja siellä ja nam mitä herkkuja. Tästä kun kuntoudun niin pikaisesti nenä kohti Tiramisua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi harmi, että et päässyt! Olisi ollut niin mukava tavata! :) Tsemppiä kuntoutumiseen ja toivottavasti pääset Tiramisuun herkkuja syömään! :)

      Poista
  3. Arvosanana siis 10 + :) . Kymppihän multa ainakin tulisi jo heti kissoista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymppi kissoista ja toinen kymppi tarjoiluista!!!

      Poista