keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Kolme vuotta Seppoa

Taas on vuosipäivä. Täsmälleen kolme vuotta sitten Seppo nimittäin saapui Kassisen kaveriksi.

Hetkinen. Kolme vuotta! Ihan vastahan Seppo saapui, ihan vastahan hän oli pieni pentu... No, kun henkilökunta asiaa tarkemmin ajattelee ja kalenteria katsoo, on siitä tosiaan jo tasan kolme vuotta, eikä Seppo ole ollut pentu enää pitkään aikaan. Näin se aika rientää.

Rakas hermoja koetteleva, rasittava, ärsyttävyyden huipentuma, tuhmin kaikista, älytön eläin Seppo-kulta.

Ja bonuksena herttainen ryhmäkuva ajalta, jolloin Seppo pentuili vielä Öllölän kissatalossa. Kuva otettu joskus elokuussa 2016, eli herra Seppuli oli suunnilleen kahden kuukauden ikäinen. Vauhti tuntuu olevan jo päällä.

Ylärivissä vasemmalla Sepon emo Minni, keskellä itse Seppo ja oikealla Sepon sisko Malla. Alarivissä Välkky ja Mörkki (työnimiä vielä tässä vaiheessa), jotka ovat Minnin siskon Missin jälkikasvua, eli Sepon ja Mallan serkkuja.

Sepon emosta ja siskosta voi lukea lisää vuoden takaisesta postauksesta.

Kiitos pentukuvasta (ja Seposta ja Kassisesta) Leenalle, Ristolle ja Öllölän kissatalolle.

19 kommenttia:

  1. Voi ihanuutta! Voi onnea! Arvelkaa nyt, miten ihanan ja hienon ja kertakaikkisen mahtavan kissuuden saitte! Pentukuvassa jo näkyy Sepon laser-katse.
    Mites muuten valinta tapahtui? Valitsiko Seppo teidät? Vai porautuiko laser-katse syvälle sydämiinne ja muuta vaihtoehtoa ei ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon totisesti ihana, hieno ja mahtava. - Seppo

      Sepon valikoinnista en muista yhtään mitään... Sattumaa varmaan. :D Piti olla poikakissa ja Seppo erottui joukosta, varmaan lähinnä naamakuvionsa takia. Ja ehkä se vaikutti jotenkuin muita rohkeammalta? Ja se nyt vaihtelee, välillä on tosi rohkea ja välillä taas kauhea nössö. :P

      Poista
    2. Ei ollu sattuma se, jos muisti meni, se oli Sepon laser-katse. Toivoo Viiru.

      Poista
  2. Seppo-söpöliini ❤️
    Ja ainahan sitä voi olla henkisesti pentu 😸

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Vois olla parempikin koti! Esim. nyt sain pahaa ruokaa vaan ja joskus on tylsää. Ja aika usein nimitellään. - Seppo

      Poista
  4. Niin, Sepon hommailujen perusteella ikää voisi olla jo vaikka triplet ;)

    Onnea ihana Seppo, pysy aina pikkuveljenä ja kissana - älä koskaan miehisty ;)
    (sori mahdollisesta korvamadosta, sattui vaan nyt sopimaan tähän niin kovin hyvin ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo on "ehtiväinen." :'''D

      Korvamato tarttui, kiitosta vaan. D:

      Poista
  5. Kuvista pojot. Onnittelut teille, kun ootte saaneet tuollaisen potran, reippaan pojan! Ja onnittelut Sepolle, koska on söpö ja kiva ja eläväinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökunta kiittää. <3 <3.

      "Potra reipas poika." Pöh. Kuulostaa siltä kuin oisin karvaton simpanssi niinku serkku. Kiitos kuitenki. - Seppo

      Poista
  6. Onnea! <3 Jo kolme vuotta ihanan unohtumattomia Seppo-momentteja! :) Niitä huimasti lisää tulevaisuudessakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti Sepolla on vielä monta vuotta ja miljoona momenttia edessä. <3

      Poista