torstai 2. heinäkuuta 2020

Kolmipäähuiska

Myöhäisenä ilmoituksena kerrottakoon, että Seppo sai henkilökunnalta syntymäpäivälahjan. Ennenkuulumatonta! Yleensä hän saa vain lämmintä kättä ja konkreettiset lahjat tulevat muilta ihmisiltä.

Henkilökunta oli nyt kuitenkin hellämielinen ja tilasi Zooplussalta ruokalastin yhteydessä huiskan, jossa on kolme erilaista vaihtopäätä. On sulkia, kahisevia paperisuikaleitaja jonkinsortin vihreä, pitkäkarvainen mato. Seppo pitää niistä kaikista kovasti. Niin kovasti, että muutaman ensimmäisen päivän ajan hän omi huiskan aina itselleen ja murisi ja sähisi lähestyville henkilökunnille ja Kassisille (video n. 20 s)! 


Kassista Sepon huiska ei jostain syystä juuri kiinnosta. Häntä kuitenkin kiinnostaa Sepon leikki ja sen lopettaminen lyhyeen! Hänen mielestään Seppo ei saa leikkiä liian iloisesti yksikseen, Sepon pitää joko olla leikkimättä, leikkiä vain henkilökunnan kanssa tai leikkiä Kassisen itsensä kanssa. 

Seppo viettämässä kiellettyä kahdenkeskistä aikaa sulkapään kanssa.

Seuraavalla videolla (n. 35 s) on edellisen kuvan leikin loppu: Kassinen tuli paikalle ja kävi Sepon kimppuun. Huiskaleikistä tuli nujakointia.


16 kommenttia:

  1. Sepolla on hieno siilipuolustus aggressiivista (mutta laiskahkoa) Mummelia vastaan. Kunnon nujakkaa ei saatu noilla asetelmilla aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei nyt eskaloitunutkaan raivokkaaksi painiksi, jossa Seppo huutaa Kassisen hyökkäyksen alla. Harmi, se olisi ollut hienoa kuvata! :'D

      Poista
  2. Hienon lahja olet saanut; pidä vain oikeudestasi siihen tiukasti kiinni! Kassinen on vain kade - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pidän! Minun huiska minun oma ei kenenkään muun. - Seppo

      Poista
  3. Ooh, mikä murina ♥ Komeeta kuunneltavaa
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oon aikamoinen peto. En oo nössö. - Seppo

      Poista
  4. Hui, me melkein pelästyttiin hurjaa petoa, mutta sitten tajuttiin, että sehän onkin vaan Seppo, hilmuinen kittapeto. 😂

    VastaaPoista
  5. Kassinen: Lopeta, meille tulee ruuat netistä.
    Seppo: Mulla on nyt aito kolmihuiskapää hampaissa eikä jaksa kiinnostaa sun virtuaalitodellisuutesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo-rukka uskoo olevansa oiva saalistaja ja tienaavansa ruokaa pöytään huiskan kautta. Voi toista!

      Poista
    2. Mutta hän edes yrittää!

      Poista
    3. Keskimmäisessä kuvassa hän on myös erittäin komea suurisilmäinen kissa.

      Poista
  6. Aikamoinen Seppo-pantteri! Meilläkin on tuo sama huiskalelu, ja aluksi oli suuri hitti. Mutta nyt ollaan senkin kanssa siinä vaiheessa, että kummankaan peppu ei nouse matosta irti, vaikka emo kuinka viuhuttaisi huiskaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tämä on siis täälläkin edessä ja sitten pitää etsiä uutta lelua. D:

      Poista
  7. Johan oli zuperlahja! Kaupanpäällisenä tuo ekstrahuomiota Kassiselta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekstrahuomio Kassiselta on Sepon mielestä aina parasta! :DDDDDD

      Poista