keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Syntymäpäivillä

Herra Pablo puettiin hienoksi, kun viime viikonloppuna juhlittiin Kassisen ja Sepon serkun kaksivuotissyntymäpäivää.

 
Juhlat olivat pienet, mutta onhan sitä silti hyvä olla nättinä.

Mukana juhlissa oli myös eräs ihastuttava, matala ja karvainen pitkänenäeläin!

Tämä on neiti Aino. Hän asuu jossain aika kaukana ja häntä tapaa vain serkun juhlissa.

Henkilökunta on aivan hurmaantunut hänen nenäänsä! Niin pitkä ja niin ohut. Parasta.

Niin ihastuttava! Voi jos tällainen nenä vaikka herättäisi joka aamu.

Juhlan kunniaksi herra Pablo sai oman herkkuluun. 

Aino ei saanut luuta, mutta hän sai imuroida murenia pöydän alta. Hyvä diili.

Herra Pablo meni piilottamaan herkkunsa puutarhaan myöhempää nautiskelua varten. Tontille on ilmeisesti haudattu aikamoinen kasa aarteita.

Hän tarkistaa, näkikö kukaan.

Seuraavaksi herra Pablo halusi tietenkin takaisin sisälle, vaikka hänellä oli multainen naama ja likaiset tassut ja hän oli märkä, sillä ulkona sataa tihuutti vettä.

Hän joutui odottamaan hetkisen samaan aikaan, kun sisällä juhlat jatkuivat ja ilo oli ylimmillään.

Hänen mielipiteensä odottelusta ei ollut kauhean mairitteleva.

10 kommenttia:

  1. Herra Pablo on kyllä tyylikäs haukku, vaikka onkin koira - Pepsi

    VastaaPoista
  2. Muistivatko Kassinen ja Seppo päivänsankaria mitenkään? Esimerkiksi kortilla, kukilla tai sähkeellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassinen ja Seppo ovat sen verran tuhmia, etteivät muistaneet! Henkilökunta kyllä piirsi heidät korttiin, vaikkeivat he osallistuneet lahjaan. Antaa serkun luulla, että Kassinen ja Seppo ajattelivat häntä.

      Poista
    2. Höh. Tietysti Kassinen ja Seppo ajattelivat häntä. Senhän nyt tietää 2-vuotias serkkukin.

      Poista
  3. Ihan ovat kivoja koiria, mutta Sepon vaaleanpunainen nenä on kyllä kaunein herätyskello siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepon vaaleanpunainen nenä on taas vaihteeksi tilkittynä makuuhuoneen ulkopuolelle yöksi, ettei se voi toimia herätyskellona väääriin aikoihin...

      Poista
  4. Onnea, komea synttäri-Pablo! Ja nenäotukselle terkkuja - hirmu söpö! Mutta nyt täytyy kyllä lähteä kelailemaan taaksepäin postauksia, koska on jo ikävä Seppoa ja Kassista!

    VastaaPoista