lauantai 26. joulukuuta 2020

Joulusiivous

Jouluaattoaamuna henkilökunnan allekirjoittanut osapuoli heräili tavalliseen tapaan ennen neljää. Ilmassa oli iloisen joulunodotuksen tuntua ja hirveän paha haju. Henkilökunta käveli varovasti keittiöön ja sytytteli matkalla kaikki valot, että ei tallonut pitkin lattioita kaartelevia ruskeita vanoja.

Ripulia se tämä joulu kaipasikin.

Kassinen ja Seppo tervehtivät henkilökuntaa iloisesti, kuten aina aamuisin, ja odottivat ruokaa. Kassinen oli oma puhdas itsensä mutta Seppo oli aivan kakassa. Hänen takajalkansa olivat kakassa, häntänsä oli kakassa ja mahansakin oli kakassa. 

No, henkilökunta nappasi Sepon syliin ja pesi tämän kylpyhuoneen pienessä lavuaarissa. Operaatio sujui yllättävän hyvin, vaikka kakka olikin jo kuivunut ja pesu kesti pitkään. 

Seppo pesee itseään pesun jäljiltä.

Hänellä on todella huvittavat ohuet jalat.

Ja nyt ne ovat taas valkoiset! Ennen pesua tämäkin raaja oli pääasiassa ruskea.

Onneksi Sepon ohut karva kuivuu nopeasti.

Sepon kuivatellessa henkilökunta pesi lattioita kaikista huoneista. Kakkaa oli lisäksi eteisen matolla, olohuoneen rottinkiarkun laidalla ja yhdessä aktivointipelissä.

Mukavaa, kun sai näin joulusiivouksenkin tehtyä. Kyllä kannatti edellispäivänä tarjoilla Sepolle herkkuruokaa, jonka hän jokaisella ateriointikerralla hotki omalta lautaseltaan salamannopeasti ja meni sitten syömään Kassisen jämät. Joulunahan saa ylensyödä. Kannattavaa on myös ollut myös kokeilu imuroinnin harventamisesta. Seppo löytää paljon helpommin lattialta pitkiä hiuksia, joita voi syödä, että saa aikaiseksi hienoa helminauhakakkaa, joka ei millään jää laatikkoon vaan seuraa perästä.

Kuuluiko lukijoiden joulusiivoukseen myös eläinkunnan peseminen? Jos ei kuulunut, niin henkilökunta suosittelee harkitsemaan ensi vuodeksi. Oli nimittäin aivan 5/5-kokemus.

18 kommenttia:

  1. Hmpfh, ei ollu täällä kakkoja lattialla, ihan oli piika pönttöön tehny. Ja minä hiekkaboxiin. Helminauhakakat kuulostaa hienolta. Ripsakakat ei kuulosta. Kyllä se tästä. Toivoo Viiru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piika on hyvin sisäsiisti! Onnittelut onnistuneesta koulutuksesta. Täällä ei oo onneks kukaan ripuloinut enää. - Kassinen

      Poista
  2. Tämä jouluperinne on kokematta, mutta sitäkin ihanampaa on saada lukea siitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökunta jakaa mielellään kaikki perinteensä täällä internetseissä, jos joku haluaa kokeilla ja ottaa omakseen! <3

      Poista
  3. Mitäpä joulu olisi ilman vatsaoireita.. ;D
    Tunnetusti Noro heräilee vuosittain jouluksi, vaikka tavallisempi on ihan tuttu suklaa ähky!
    Puhtoisempia joulupyhiä sinne pohjoiseen, missä luntakin huhutaan olevan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täällä valkoiset hanget, ja edelleen on myös valkoiset seppojalat! Toivotaan että ripuli ja helminauhat pysyvät vastakin poissa. :D

      Poista
  4. Voi Seppo! Joulu on kyllä syömisen juhla- aikaa, mutta tämä saattaa kyllä lukeutua nyt ylivoimaisesti niihin kurjiin puoliin. Onneksi tuli puhdasta!

    Ja kyllä, ripaskat siivottu eilen täälläkin erään ragdollin perskarvoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylensyönti kostautuu Sepolla heti!

      Mukavaa, että teilläkin on tämä jouluperinne. :'D

      Poista
  5. Voi Seppo parka. Tuo pesu ei oo kivaa. Ite muistan todella hyvin kun mulla oli vatta sekaisin ja häntään jäi nestemäistä kakkaa. Palvelija huomasi sen hännästäni ja meinasi pyyhkäistä, mutta olin nopeampi! Ja heilautiin häntääni nopealla, todella nopealla liikkeellä isossa kaaressa eikä häntään jääny kuin haju ja hiukka pestävää. Sen jälkeen mua ei niin isosti pesty, mutta palvelija innostu kans siivoamaan kämppää.
    - Eddie -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisiä pitää joskus innostaa siivoamaan, ne ei oo luonnostaan siihen suuntautuneita. Täällä ainakaan eivät oo. Taitavasti oot saanut itsesi puhtaaksi, pitää joskus kokeilla! - Seppo

      Poista
  6. Huhhui, ripaska aamu- tai yötuimaan ei juuri ilahduta!

    Koska lupasimme, kerromme saapuneemme Joensuuhun. Emme silti aktiivisesti havittele kahvikutsua vallitsevan pandemiatilanteen vuoksi ja vieläkin oikeammin siksi, että kämmimme tuliaishommat, eikä ihanalle kiltille Kassiselle ole joulupakettia. Sepolle joulupukki toisi risuja. Niitä saa lähiojasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menette sinne parvekkeen alle vilkuttamaan Kassiselle ja lähettämään lentosuukkoja Sepolle koko lukijakunnan puolesta <3 <3 Ja niillä risuilla huidotte sudet ja karhut nilkoistanne.

      Poista
    2. Kiitos tiedosta! Harmillista tosiaan, että pandemiatilanteen vuoksi ei uskalla kahvikutsua jakaakaan. :( Mahdollisesti kesällä tai ensi talvena kokeillaan uudelleen? Jos oltaisiin sitten kaikki rokotettuja ja tautivapaita. Kassinen ja Seppo ovat tietenkin jo, heiltä ei voi saada esimerkiksi ruttoa.

      Henkilökunta tarkkailee parvekkeeltaan kaikenlaista toimintaa!

      Poista
    3. Kiitettävää uhrautumista henkilökunnalta. Kutsutte vasta sitten Kassisen ja Sepon paikalle, kun faneja alkaa kerääntyä parvekkeen alle.

      Poista
    4. Aivan! Heidän karvaisten korkeuksiensa on turha palelluttaa takapuoliaan.

      Poista
  7. Joskus on Olgan pyrstöä ja häntää pesty, mutta ei tänä jouluna. Tosin neiti joskus kokee boksin liian pieneksi ja pyrstö jää osittain ulkopuolelle tai reunan päälle. Henkilökunta sitten siivoaa, sitä vartenhan se on. PS. Meillä on kolme suurinta laatikkoa, mitä kaupasta löytyi 😏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se boksin koko vaan se kissan kuvitelma omasta koostaan. :DDDD Täälläkin joskus Kassinen onnistuu asioimaan jalat laatikossa ja takapuoli reunan päällä...

      Poista